pienikoiruus alias susa
Liittynyt: 24 Hei 2006 Viestejä: 335 Paikkakunta: Helsinki
|
Lähetetty: Sun Hel 01, 2009 10:49 Viestin aihe: Pieni Koiruus - koirakoulun vaiherikas toimintahistoria |
|
|
Pieni Koiruus -nimen värikäs historia
Vuodet 2005-2008: Koirakoulu Pieni Koiruus perustettiin keväällä 2005 palvelemaan pääkaupunkiseudun ja lähialueiden koiranomistajia ikään, sukupuoleen ja aikaisempaan kokemukseen katsomatta. Halusimme yhtiökumppanini kanssa tuoda harrastusmahdollisuudet lähelle ja kaikkien tavoitettavaksi, joten pyrimme järjestämään kursseja mahdollisuuksien mukaan myös muilla paikkakunnilla.
Kurssimme saivat positiivista palautetta ja keksimistäni hauskoista kurssien nimistä tulikin pian tavaramerkkimme. Paineita toiminnan kasvattamiseen alkoi olla vuonna 2006, jolloin tunsimme tarvetta työntekijämäärän lisäämiseen. Vuodesta 2007 oli kokoonpanomme jo yksi kokopäiväinen ja kolme osa-aikaista työntekijää. Vuonna 2007 Pieni Koiruus avoin yhtiö lopetettiin ja tilalle perustettiin osakeyhtiömuotoinen Pieni Koiruus.
Vuonna 2008 työmäärämme kasvoi entisestään ja kurssien määrä lisääntyi valtavasti edellisvuosiin verrattuna. Loppuvuosi 2008 toi mukanaan tavallaan surullisiakin uutisia. Kasvukivut, tuotantopaineet ja näkemyserot yrityksen tulevaisuudesta olivat liian suuret ja siitä syystä tiemme yhtiökumppanini kanssa eroavat 2009.
Nyt ja tulevaisuudessa: Yritykselle vuonna 2005 antamani nimi, Pieni Koiruus, edustaa minulle halua tehdä töitä eläinten ja ihmisten kanssa, kunnioitusta nelijalkaisia ystäviämme kohtaan ja omien koirieni lisäksi jokaista oppilastani. Tänään Pieni Koiruus on palaamassa juurilleen toteuttamaan alkuperäistä tarkoitustaan - palvelemaan koiranomistajia ja jakamaan tietotaitoa, oppia ja oivallusta. Pieni Koiruus on ehkä nimensä mukaisesti pieni yritys, mutta sillä on suuri sydän ja halu auttaa ihmisiä parempaan yhteiseloon eläinten kanssa. Totta on, että oppiva koira on onnellinen koira. Ja onnellinen koira tekee omistajansakin onnelliseksi.
Uudempaa suuntausta edustaa Pienen Koiruuden rinnalle perustamani Dogility Training Team (katso lisää: http://www.pienikoiruus.com/dtt.php ), joka tarjoaa henkilökohtaista valmennusta ja apua ongelmatilanteisiin. Panostankin tulevaisuudessa kurssien määrän ja tuotantotehokkuuden sijaan kurssien laatuun ja henkilökohtaiseen valmennukseen. Kurssien ja valmennustuntien hinnat pyritään pitämään edullisina, jotta kaikilla olisi halutessaan mahdollisuus saada parasta mahdollista ohjausta ja opastusta. Kurssimuotoisten koulutusten ryhmäkoot ovat pieniä, jolloin kouluttajalla on aina aikaa auttaa ja ohjata oppilaitaan.
Tavoitteemme on saada asiakkaamme innostumaan ja nauttimaan koiraharrastuksesta. Oppimisen tulee olla hauskaa ja palkitsevaa sekä koirille, että omistajille. Koirien kouluttaminen ja koiraharrastus on valtavassa kasvussa, mikä näkyy myös yksityisten koulutuspalvelujen lisääntymisenä koko maassa. Pieni Koiruus -koirakoulun vahvuutena on aina ollut monipuolinen osaaminen eri harrastuslajeissa ja taito kouluttaa eri kehitysvaiheissa olevia koirakoita alkeista kilpatasolle saakka. Kouluttajamme ovat osaavia, useampaan harrastuslajiin perehtyneitä, aktiivisesti itseään kehittäviä ja positiivisen asenteen omaavia ihmisiä, joille Sinun ja Koirasi yksilölliset tarpeet ovat tärkeitä.
Parhain terveisin, Susanna Turtiainen
Pieni Koiruus & Dogility Training Team |
|