Keskustelua miesten tasa-arvosta Foorumin päävalikko Keskustelua miesten tasa-arvosta

 
 OhjeOhje   HakuHaku   KäyttäjälistaKäyttäjälista   KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät   RekisteröidyRekisteröidy   
 KäyttäjätiedotKäyttäjätiedot   Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestitKirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit   Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään
 Viimeisimmät aiheet kotisivuilleViimeisimmät aiheet kotisivuille   


Hallituksen tasa-arvoselonteon runko
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Keskustelua miesten tasa-arvosta Foorumin päävalikko -> Yhteiskunta
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Kes Maa 10, 2010 8:59    Viestin aihe: Hallituksen tasa-arvoselonteon runko Vastaa lainaamalla viestiä
STM kirjoitti:
1. Sukupuolten tasa-arvo päätöksenteossa


Naisten määrän kasvattaminen poliittisessa päätöksenteossa on ollut jo pitkään yksi hallituksen tasa-arvopolitiikan tavoitteista. Naisten asema poliittisessa päätöksenteossa sekä yritysten johdossa on ollut mm. hallituksen tasa-arvo-ohjelmien keskeisiä teema-alueita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tasa-arvoinen ja demokraattinen päätöksenteko edellyttää, että miehillä ja naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon eri sektoreilla. Nykyisellään naiset ovat kuitenkin edelleen aliedustettuja eri alojen korkeimmissa tehtävissä. Näin on siitä huolimatta, että työikäiset naiset ovat jo miehiä koulutetumpia ja osallistuvat työmarkkinoille lähes yhtä laajalti kuin miehet. Naisten määrän lisääminen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa on siis edelleen ajankohtaista Suomessa.

Selonteon päätöksentekoa käsittelevässä luvussa tarkastellaan poliittista ja taloudellista päätöksentekoa koskevia hallituksen tasa-arvopoliittisia tavoitteita sekä niiden toteutumista viimeisen vuosikymmenen aikana. Vaikka päähuomio on viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksossa, mukana tarkastelussa on myös 1990–luvun puoliväli, jolloin tasa-arvolain kiintiösäännös tuli voimaan (1995).

Tarkastelu ja arviointi keskittyvät hallitusohjelmien ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmien painotusten sekä tasa-arvolain uudistamisen mukaisesti naisten osuuden kehitykseen poliittisessa päätöksenteossa, sukupuolten tasapuoliseen edustuksen edistämiseen valtionhallinnon johtopaikoilla sekä valtionhallinnon valmistelevissa toimielimissä, tasa-arvon edistämiseen kunnallisessa päätöksenteossa sekä naisten määrään lisäämiseen valtion omistamien ja yksityisen sektorin yritysten hallituksissa.

Monet hallituksen tavoitteista ovat keskittyneet naisten lukumääräisen edustuksen kasvattamiseen päätöksenteon eri tasoilla. Sukupuolten tasapuolinen edustus päätöksenteossa onkin keskeinen osa demokratian toteutumista. Johtamisalojen sukupuolenmukainen segregaatio ja se, millaisiin johtotehtäviin naiset ja miehet päätyvät, on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Määrällisten tasa-arvotavoitteiden lisäksi on tarpeen suunnata toimenpiteitä myös päätöksenteon sisältöä ja poliittista osallistumista koskeviin kysymyksiin, kuten sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen päätöksenteossa sekä demokratian ja kansalaisvaikuttamisen edistämiseen. Samoin vähemmistöryhmien asemaan poliittisessa päätöksenteossa tulee kiinnittää enemmän huomiota.


Keskeiset johtopäätökset

Viime vuosikymmeninä naisten määrä on kasvanut erityisesti vaaleilla valittavissa poliittisen päätöksenteon elimissä. Naiset ovat kuitenkin edelleen aliedustettuja eri alojen korkeimmissa tehtävissä, mm. ministeriöiden ylimmässä johdossa, kuntien johtotehtävissä sekä yritysten hallituksissa. Naisten määrän lisääminen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa on siis edelleen ajankohtaista Suomessa.

Osa hallituksen asettamista päätöksentekoa koskevista tasa-arvotavoitteista on toteutunut hyvin. Esimerkiksi tavoite naisten osuuden kasvattamisesta valtionyhtiöiden hallituksissa on johtanut toivotunlaisiin tuloksiin. Toisaalta mm. naisten urakehityksen edistäminen valtionhallinnossa ja yksityisellä sektorilla vaatii edelleen toimia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hallitusohjelmien ja tasa-arvo-ohjelmien päätöksentekoa koskevat kirjaukset ovat viimeisen kymmenen vuoden tarkastelujaksolla keskittyneet sukupuolten tasapuolisen edustuksen edistämiseen ja naisten osuuden kasvattamiseen poliittisessa päätöksenteossa ja sen valmistelussa sekä yritysten johtopaikoilla. Mm. demokratian ja kansalaisvaikuttamiseen edistämiseen liittyvät kysymykset sukupuolinäkökulmasta tarkasteltuna ovat olleet vain rajoitetusti mukana tähänastisessa hallituksen tasa-arvopolitiikassa. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ja asiantuntijoiden kuulemisen sekä vähemmistöryhmien aseman tarkastelu poliittisessa päätöksenteossa sukupuolen näkökulmasta on ollut vain vähän esillä. Työmarkkinajärjestöjen johtopaikoilla naisten osuus on edelleen alhainen: palkansaajakeskusjärjestöjen hallitusten ja puheenjohtajiston jäsenistä vain noin viidennes oli naisia, ja työnantajapuolella Elinkeinoelämän keskusliitossa hallituksen jäsenistä ja varajäsenistä oli naisia ainoastaan seitsemän prosenttia.

Edustuksellinen päätöksenteko on kehittynyt viimeisen vuosikymmenen aikana määrällisesti tasa-arvoisemmaksi, kun naisten osuus sekä ehdokkaista että valituista on kasvanut kaikissa vaaleissa. Nykyisin naisia on Euroopan parlamentin suomalaisedustajista 62 %, eduskunnassa 40 % ja kunnanvaltuustoissa lähes 37 %. Tämä on tapahtunut ilman kiintiöitä. Hallitus voi kuitenkin herättää keskustelua ja pitää tasa-arvoteemoja yllä myös vaalien ehdokasasetteluun liittyen.

Lisäksi sukupuolten tasapuolisen edustuksen toteutumiseen hallituksen kokoonpanossa voidaan vaikuttaa suoraan poliittisilla päätöksillä. Hallituksissa naisten osuus on viimeisten kymmenen vuoden aikana ollut jatkuvasti yli 40%:n, ja nykyisessä hallituksessa 60 prosenttia. Määrällisestä tasa-arvoistumisesta huolimatta työtehtävät hallituksen sisällä jakautuvat edelleen jossain määrin sukupuolen mukaan. Matti Vanhasen II hallituksessa esimerkiksi puolustus-, talous- ja ulkoasiat kuuluvat miesministereille, ja naisministerit puolestaan vastaavat opetuksesta sekä sosiaali- ja terveysasioista. Ensimmäisen valtiovarainministerin tehtäviä on hoitanut aina miespuolinen ministeri. Toisaalta perinteinen sukupuolenmukainen segregaatio ei koske kaikkia ministerinsalkkuja, sillä esimerkiksi sisä- ja oikeusasiat ovat kuuluneet useassa hallituksessa naisministerien vastuualueeseen. Lisäksi Vanhasen II hallituksessa tasa-arvoasioista vastaa miespuolinen ministeri.

Hallituksen työskentelyyn vaikuttavat myös poliittiset valtiosihteerit, jotka toimivat ministerien apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Nykyisen hallituksen yhdestätoista valtiosihteeristä naisia on neljä. Myös ministerivaliokuntien tasapuoliseen sukupuolijakaumaan tulee kiinnittää huomiota. Naisministerit ovat olleet vähemmistössä valiokuntien kokoonpanoissa siitä huolimatta, että naisministerien kokonaisosuus hallituksissa on selkeästi kasvanut. Vanhasen II hallituskaudella tilanne on parantunut, ja naisten edustus on noussut kaikissa muissa valiokunnissa lukuun ottamatta talouspoliittista ministerivaliokuntaa, jossa naisten osuus on vain neljännes.

Naisten vähäiseen määrään valtionhallinnon johdossa on kiinnitetty huomiota kahdessa viimeisimmässä hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa. Naisten osuus valtionhallinnon ylimmässä johdossa on yli kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta on silti edelleen alle kolmanneksessa. Tämä siitä huolimatta, että naisten osuus valtion henkilöstöstä on lähes puolet. Myöskään naisten korkea koulutustaso ei ole sellaisenaan heijastunut naisten määrään johtavilla paikoilla. Edelleenkin tarvitaan aktiivisia toimia naisten määrän lisäämiseksi valtionhallinnon johtopaikoilla. Tämän työn apuna on tilastotietojen säännöllinen tuottaminen tasa-arvotilanteesta valtionhallinnon johdossa sekä naisten urakehityksen edistämistä valtionhallinnossa koskevan työnryhmän (2009) suositusten toimeenpano. Toimenpidesuositukset keskittyvät valtionhallinnon rekrytointikäytäntöihin, johtamiskoulutukseen ja esimiesten rooliin naisten uralla etenemisen tukemisessa. Työryhmän ehdotuksissa kiinnitetään huomiota myös naisverkostojen ja sekaverkostojen tukemiseen.

Hallitusohjelmien ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmien tavoitteiden ja toimenpiteiden lisäksi tasa-arvoa päätöksenteon valmistelussa on edistetty Suomessa lainsäädännön avulla. Suomen tasa-arvolain vuonna 1995 hyväksytty kiintiösäännös kohdistuu erityisesti päätöksenteon valmisteluun sekä valtionhallinnossa että kunnallisella tasolla. Säännöksen mukaan ”valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu”. Vuoden 2005 tasa-arvolain uudistuksessa lakiin lisättiin maininta myös ehdokkaiden nimeämisestä. Lisäksi on huomattava, että sukupuolten tasapuolisen edustuksen periaate ulottuu myös julkishallinnon johto- ja hallintoelimiin, mm. valtion virastojen ja laitosten sekä liikelaitosten johtoelimiin.

Soveltamisalaltaan Suomen kiintiölainsäädäntö on kansainvälisesti poikkeuksellinen: toisin kuin monissa muissa maissa, joissa kiintiöitä sovelletaan vaalien ehdokasasetteluissa, tasa-arvolain kiintiösäännös kohdistuu erityisesti päätöksenteon valmisteluun sekä valtionhallinnossa että kunnallisella tasolla. Suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä valmistelevilla komiteoilla ja työryhmillä on ollut perinteisesti merkittävää suunnitteluvaltaa. Myös kuntatasolla juuri kiintiölainsäädännön alaiset lautakunnat ja kunnanhallitukset ovat lisänneet vaikutusvaltaansa viimeisten vuosikymmenten aikana. Tässä suhteessa suomalaisen kiintiölainsäädännön kohdentaminen on ollut onnistunut.

Kiintiösäännöksellä on ollut merkittävä vaikutus naisten ja miesten edustukseen valtionhallinnon komiteoissa ja työryhmissä, jotka valmistelevat valtioneuvoston päätettäväksi tulevia asioita. Ennen tasa-arvolain muutoksen voimaantuloa yhdenkään hallinnonalan komiteoissa ei ollut 40 % naisia. 1990-luvun lopulta lähtien valtionhallinnon toimikuntien ja työryhmien kokoonpano on kokonaisuudessaan noudattanut kiintiösäännöstä: maaliskuussa 2009 kaikista valtioneuvoston kanslian ja ministeriöiden asettamien hankkeiden varsinaisista jäsenistä oli naisia 45 %. Ministeriöiden välillä on kuitenkin edelleen eroja naisten ja miesten edustuksessa valmistelevissa toimielimissä, ja edelleenkin tasa-arvovaltuutettu on kiinnittänyt huomiota tapauksiin, joissa kiintiösäännöstä ei ole noudatettu. Vuonna 2009 kolmessa ministeriössä naisten osuus valmistelevien toimielinten jäsenistä jäi alle 40 %:n.

Lisäksi on huomattava, että kiintiösäännöstä ei sovelleta selvityshenkilöihin, joiden käyttö on lisääntynyt erityisesti 2000-luvulla valtioneuvoston päätöksenteon valmistelussa. Vielä 1990-luvulla naisia ei ollut lainkaan selvityshenkilön tehtävissä; 2000-luvulla naisten osuus on ollut alimmillaan 17 % ja korkeimmillaan yli 38 %. Naisten ja miesten osuutta selvityshenkilöistä tuleekin seurata säännöllisesti ja kiinnittää huomiota sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen. Myös tilastotietojen saatavuudessa valtionhallinnon eri hankkeista ja varsinkin julkista valtaa käyttävien toimielinten, virastojen ja laitosten johto- ja hallintoelimistä on edelleen puutteita.

Kiintiösäännöksellä on ollut huomattava merkitys myös kunnallisten toimielinten kokoonpanoon. Kiintiösäännös on nostanut naisten osuutta varsinkin kunnanhallituksissa ja kunnallisissa lautakunnissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyisin naisten osuus on 46 % kunnanhallituksissa ja 48 % kunnallisissa lautakunnissa. Tasa-arvolain vuoden 2005 uudistuksessa kiintiösäännös laajennettiin eksplisiittisesti koskemaan kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimiä. Näitä ovat mm. kuntayhtymän yhtymävaltuustot ja -hallitukset sekä kuntien yhteiset toimielimet, kuten lautakunnat, johtokunnat ja seutuyhteistyöneuvottelukunnat. Lisäksi viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita kiintiöpykälässä mainittuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kiintiösäännöksellä on ollut myös laadullisempia vaikutuksia kunnalliseen päätöksentekoon: ne ovat vähentäneet sukupuolenmukaista segregaatiota erityisesti lautakuntatyössä ja tuoneet mukanaan uusia rekrytoitumisväyliä kunnallisen päätöksenteon eri tasoille. On kuitenkin huomattava, että kiintiösäännöksen toimeenpano ei ole juurikaan lisännyt sukupuolinäkökulman huomioonottamista kunnallisessa päätöksenteossa tai aktivoinut kuntien tasa-arvotyötä.

Lisäksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksella voi olla merkittäviä vaikutuksia myös sukupuolten tasa-arvoon kunnallisessa päätöksenteossa ja laajemmin kuntien toiminnassa. Esimerkiksi vuoden 2008 kuntavaaleissa kuntaliitosalueilla naisia valittiin valtuustoihin suhteessa vähemmän kuin samoissa, aiemmin itsenäisissä kunnissa. Naiskunnanjohtajien osuus on kasvanut hitaasti (14 % vuonna 2009), ja kaikissa vuonna 2009 liitoksen toteuttaneissa kunnissa kunnanjohtajaksi valittiin mies. Kunnanhallitusten naispuheenjohtajien osalta kasvu näyttää viime vuosina myös pysähtyneen (21 % vuonna 2009). Kuntarakenteen painottuminen suurempiin yksiköihin näyttäisikin hidastavan naisten osuuden kasvua kuntien korkeimmassa johdossa. Huomiota tulisi kiinnittää sukupuolinäkökulmasta myös viime vuosikymmeninä yleistyneisiin johto- ja ohjausryhmiin, jotka ovat kiintiösäännöksen ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan on tärkeää seurata, miten kuntarakenteen muutokset vaikuttavat sukupuolten edustukseen kiintiösäännöksen ulkopuolelle jäävissä tehtävissä ja toimielimissä. Samoin on kiinnitettävä huomion siihen, miten valtion aluehallinnon uudistus vaikuttaa sukupuolten edustukseen hallinnon johtopaikoilla.

Naisten osuuden lisääminen sekä valtion omistamien yhtiöiden että muiden yhtiöiden hallituksissa on ollut yksi hallituksen tasa-arvopolitiikan tärkeistä painopistealueista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hallituksen toimet naisten osuuden kasvattamiseksi valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden hallituksissa ovat tuottaneet tuloksia. Esimerkiksi vuonna 2009 valtion kokonaan omistamien yhtiöiden hallituksissa naisten osuus oli 44 %. Pörssiyhtiöissä, joissa valtio on enemmistössä tai tosiasiallisen määräysvallan käyttäjä, naisten osuus hallitusten jäsenistä oli 42%. Molempien osalta saavutettiin hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa asetettu tavoite.

Sen sijaan yrityksissä, joissa valtion määräysvalta on pienempi tai sitä ei ole lainkaan, naisten osuus johtavilla paikoilla on edelleen matala. Yhtiöissä, joissa valtio on vähemmistössä, ja jotka eivät ole pörssiyhtiöitä, naisten osuus hallitusten jäsenistä oli 21% vuonna 2008. Samana vuonna pörssiyhtiöissä, joissa valtiolla ei ole tosiasiallista määräysvaltaa, naisten osuus hallituksissa oli 28%.

Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtopaikoista kokonaisuudessaan on pysynyt matalana. Vuoden 2009 heinäkuussa naisten osuus kaikkien pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä oli vain 14 prosenttia. Yksityisten pörssiyhtiöiden hallituspaikoilla naisten osuus on kasvanut, mutta kasvu on ollut hyvin hidasta.


2. Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo


Sukupuolten tasa-arvon edistäminen koulutuksessa on ollut yksi keskeisistä tasa-arvopolitiikan alueista viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Sukupuolten tasa-arvoa on pidetty osana suomalaista koulutuksen arvo- ja normiperustaa. Koulutusta koskevassa tasa-arvopolitiikassa koulutuksen ja työelämän kytkös on ollut tärkeä ja tavoitteena on ollut sukupuolen mukaisen kahtiajaon lieventäminen sekä koulutuksessa että työelämässä.

Naisten koulutustaso on Suomessa korkea, ja sekä pojat että tytöt menestyvät kansainvälisestikin katsoen koulussa erittäin hyvin. Koulutustasonsa ja opiskelumenestyksensä puolesta suomalaisilla naisilla on hyvät edellytykset tasa-arvoon koulutuksessa ja työelämässä. Koulutusalat ovat kuitenkin vahvasti jakautuneet sukupuolen mukaan, eikä tässä ole tapahtunut oleellisia muutoksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sukupuolen mukaan jakautuvilla koulutusvalinnoilla on nähty vaikutuksia naisten ja miesten eriarvoisuuteen työelämässä ja palkkakehityksessä. Korkeasta koulutustasosta ja hyvistä oppimistuloksista huolimatta koulutuksessa saavutetut tulokset eivät näy naisten urakehityksessä ja palkkauksessa.

Tytöt ja pojat kokevat koulun eri tavoin. Erot näyttäytyvät muun muassa suhtautumisessa oppiaineisiin ja itseluottamuksessa. Keskivertopojalla on vahva itsetunto ja hän arvioi koulumenestystään myönteisesti, mutta suhtautuminen koulunkäyntiin ja opiskeluun on kielteisempää. Keskivertotytöllä on koulumenestyksestä huolimatta poikia alhaisempi itsetunto.

Kouluissa tapahtuva oppilasarviointi ei kohtele tyttöjä ja poikia tasapuolisesti. Pojat saavat matematiikassa jonkin verran osaamistaan heikompia arvosanoja. Sen sijaan äidinkielen kohdalla tyttöjen osaamistaso on keskimäärin numeron korkeampi kuin heidän saamansa todistusarvosana.


Hallituksen toimet koulutuksen tasa-arvon lisäämiseksi

Koulutuksen tasa-arvoa koskevia toimenpiteitä on sisältynyt kaikkiin selonteon tarkasteluajanjakson aikaisiin hallituksen tasa-arvo-ohjelmiin. Koulutuksen yhteys naisten ja miesten urakehitykseen ja tasa-arvoon työelämässä ovat heijastuneet hallituksen koulutusta koskevaan tasa-arvopolitiikkaan. Segregaatioon purkuun liittyvät toimenpiteet ovat olleet keskeisiä kaikissa hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa.

Segregaation lieventämistä koskevat toimenpiteet ovat kohdistuneet sukupuolen mukaan jakautuvien koulutusala- ja oppiainevalintojen tasaamiseen, esimerkiksi pyrkimällä lisäämään tyttöjen osuutta matemaattisten ja teknisten oppiaineiden opiskelijoissa. Vahvasti sukupuolisidonnaisten oppiaineiden, käsityön ja teknisen työn välistä kahtiajakoa on myös pyritty lieventämään. Niinikään sukupuolisidonnaisen kahtiajaon lieventämiseen on pyritty kehittämällä opettajien perus- ja täydennyskoulutusta, opintojen ja ammatinvalinnan ohjausta sekä kannustamalla oppilaitoksia tasa-arvo edistäviin käytäntöihin.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa on kiinnitetty huomiota tasa-arvon edistämiseen myös koulun kasvatustavoitteissa. Koulutuksen tasa-arvoa on pyritty lisäämään myös kehittämällä sukupuolitietoista opetusta ja pedagogisia menetelmiä, jotka huomioivat tarkemmin tyttöjen ja poikien välillä olevat kehitykselliset erot. Päivähoitohenkilöstön ja opettajakunnan yksipuolista sukupuolirakennetta on myös pyritty tasaamaan.

Hallituksen uusin tasa-arvo-ohjelman 2008–2011 pohjana on Vanhasen II hallituksen ohjelma, joka edellyttää tasa-arvotietoisuuden lisäämistä peruskouluissa sekä sukupuolitietoisen opetuksen sisällyttämistä opettajankoulutukseen ja lastentarhanopettajien koulutukseen. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että hallitus edesauttaa toimia, joilla vähennetään työmarkkinoiden jakautumista sukupuolen mukaan. Tasa-arvo-ohjelmassa toimenpiteinä esitetään sukupuolitietoisen opetuksen lisäämistä opettajankoulutukseen mukaan lukien opettajien täydennyskoulutus. Lisäksi ohjelmassa ehdotetaan yhteistyötä oppimateriaaleja valmistavien kustannusyhtiöiden kanssa stereotyyppisten käsitysten välttämiseksi tytöistä ja pojista.


Koulutuspolitiikka ja sukupuolten tasa-arvo

Kasvatuksen ja opetuksen tavoitteita ja sisältöjä normittavat sekä opetustointa koskeva lainsäädäntö että koulutuspolitiikka, jonka osana koulutusta ja tutkimusta koskevilla kehittämissuunnitelmilla on suuri vaikutus. Siksi myös nämä prosessit on otettava huomioon hallituksen tasa-arvo-ohjelmien rinnalla arvioitaessa tasa-arvon edistämistä koulutuksessa.

Opetustointa koskeva lainsäädäntö asettaa velvoitteita opetuksen järjestämiselle ja tavoitteet kouluissa annettavan opetuksen ja kasvatuksen sisällöille. Peruskoulut ja keskiaste ovat läpikäyneet useita koulunuudistuksia 1970-luvulta lähtien. Sekä peruskoulu- ja lukiolakeihin että lakeihin ammatillisessa oppilaitoksissa järjestettävästä opetuksesta sisältyi sukupuolten tasa-arvon tavoite vielä 1980-luvulla tehdyissä säädöksissä. Nykyiset lait astuivat voimaan edellisen uudistuksen yhteydessä vuonna 1999. Tällöin perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen lainsäädännöt uudistettiin ja niitä yhtenäistettiin. Uusi lainsäädäntö ei sisällä tavoitteita sukupuolten välisestä tasa-arvosta, vaan siinä käsitellään tasa-arvoa yleisesti ilman viitteitä naisten ja miesten väliseen tasa-arvon toteutumiseen.

Valtioneuvoston joka neljäs vuosi hyväksymillä koulutusta ja tutkimusta koskevilla kehittämissuunnitelmilla on merkittävä rooli koulutuksen ja opetuksen järjestämisessä ja niitä koskevassa tavoitteenasettelussa. Kehittämissuunnitelmat ovat kattaneet 1990-luvun alusta lähtien koko koulutusjärjestelmän esiopetuksesta alkaen ja päätyen yliopisto-opetukseen ja tutkimukseen. Selonteon tarkastelujakson aikana on ollut voimassa neljä kehittämissuunnitelmaa. Vaikka kehittämisohjelmissa mainitaankin sukupuolten tasa-arvon tavoite, toimenpiteitä tasa-arvon edistämiseksi esitetään vain vähän.

Tasa-arvolaki sisältää määräyksiä tasa-arvon toteutumisesta koulutuksessa ja opetuksessa. Lain mukaan naisilla ja miehillä on oltava samat mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen. Myös opetuksen, tutkimuksen ja oppiaineiston on tuettava tämän lain tarkoituksen tukemista. Sukupuoleen perustuva syrjintä opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä, opintosuoritusten arvioinnissa ja oppilaitoksen muussa toiminnassa on kielletty. Koulutusta koskee myös sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen periaate. Tasa-arvolain mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä luoda uusia hallinto- ja toimintatapoja tämän toteuttamiseksi. Erityisesti tulee muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumista. Tasa-arvolain velvoittavuutta koulutuksen osalta lisättiin vuonna 2005. Uusi laki velvoittaa oppilaitoksia tekemään toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman.

Tasa-arvolain velvoitteista huolimatta viime vuosikymmenen koulutuspoliittisissa ohjelmissa ja suunnittelussa sukupuolten tasa-arvoa on käsitelty hyvin vähän. Sukupuolten tasa-arvo nähdään usein jo annettuna lähtökohtana tai koulutukseen liittyvänä arvona, ei niinkään koulutuksen tavoitteena. Tasa-arvoa koskevien tavoitteiden puuttuessa koulutusta koskevassa suunnitellussa ei myöskään esitetä sitä koskevia toimenpiteitä. Näin ollen sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla koulutusta koskevassa politiikassa ja lainsäädännössä.


Opetussuunnitelmat

Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet ja ammatillisessa koulutuksessa tutkintojen perusteet ovat keskeinen väline koulujen ja oppilaitosten työn ohjaamiseksi. Opetussuunnitelman perusteet ovat normeja, joista koulutuksen järjestäjällä ei ole lupa poiketa. Nykyisellään oppiainekohtaisissa opetussuunnitelmissa sukupuolineutraali lähestymistapa on vahva, vaikka esimerkiksi yhteiskuntaoppi ja historia mahdollistaisivatkin tasa-arvokysymysten käsittelyn osana opetusta. Sukupuolisidonnaisuus on poistunut oppiaineista lähes kokonaan, mutta sukupuolen mukaista kahtiajakoa esiintyy kuitenkin edelleen valinnaisissa aineissa.

Käsityön opetus on edelleen yksi keskeinen kysymys, joka heijastaa vahvaa sukupuolenmukaista kahtiajakoa tekstiilityön ja teknisen työn välillä ja pitää omalta osaltaan yllä sukupuolisegregaatiota. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa (2008–2011) on nostettu esille huoli käsityön opetuksen vaikutuksesta myöhempiin koulutusalavalintoihin muun muassa siksi, että tekniseen työhön sisältyy esimerkiksi sähköoppia, joka on fysiikan osa. Opetushallitus on käynnistänyt käsityön oppimistulosten arvioinnin, jonka tulokset ovat käytettävissä vuoden 2010 aikana.


Tasa-arvosuunnittelu kouluissa

Tasa-arvolain velvoittavuutta koulutuksen osalta lisättiin vuonna 2005. Uusi laki velvoittaa oppilaitoksia tekemään toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman, jossa erityisen huomion kohteena tulee olla tasa-arvon toteutuminen opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä, opintosuorituksia arvioitaessa sekä seksuaalisen että sukupuoleen perustuvan häirinnän ehkäisy. Tasa-arvosuunnitelmia koskeva velvoite ei kuitenkaan koske peruskouluja.

Opetushallitus toteutti syksyllä 2009 kyselyn oppilaitoksissa sekä henkilöstöpoliittisen ja toiminnallisen tasa-arvosuunnittelun tilasta valtakunnallisesti. Kyselyn vastausten perusteella tasa-arvolain asettamaa velvoitetta tasa-arvosuunnittelusta ei ole toimeenpantu kovin laajasti oppilaitosten keskuudessa. Kyselyyn vastanneista lukioista vain 37 prosenttia ja ammatillisista oppilaitoksista 27 prosenttia ilmoitti tehneensä toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman. Opetushallitus julkaisi keväällä 2009 Yhteiseen ymmärrykseen tasa-arvosta –oppaan, jonka tarkoituksena on tukea oppilaitoksia suunnitelmien tekemisessä ja edistää hyviä käytänteitä oppilaitosten tasa-arvotyössä. On tärkeää, että tasa-arvosuunnittelun toteutumisen seurantaa jatketaan ja selvitetään puutteellisen toimeenpanon taustalla olevat syyt. Lisäksi on tarpeen arvioida tasa-arvosuunnitelmien vaikutuksia koulujen toimintakulttuuriin ja opetussuunnitelmiin.


Segregaatio

Tavoitteita ja toimenpiteitä koulutuksen segregaation purkamiseksi on esitetty kaikissa hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa. Segregaation purkamisen tavoite mainitaan myös koulutusta ja tutkimusta (2007–2012) koskevassa kehittämissuunnitelmissa. Toimenpiteitä on kohdistettu esimerkiksi oppilaanohjauksen ja ammatinvalinnan ohjauksen kehittämiseen ja tukemalla alan valintaa perinteiset sukupuolirajat ylittäen. Myös opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen tasa-arvosisältöihin on pyritty vaikuttamaan.

Segregaation purkamisen tavoitteissa on kiinnitetty huomiota myös oppimateriaalin vaikutukseen sukupuolen mukaisen kahtiajaon ylläpitämisessä koulutusala- ja ammatinvalinnassa. Nykyisellään opetusviranomaisilla ei ole velvoitetta tarkastaa ja hyväksyä oppimateriaaleja, vaan niiden tuotanto ja jakelu on pääasiassa kaupallisten kustantajien varassa. Vanhasen II hallituksen tasa-arvo-ohjelman (2008–2011) mukaisesti opetusministeriö selvittää materiaalin tai ohjeistuksen laatimista
stereotyyppisten käsitysten poistamiseksi oppimateriaalista.

Segregaatio ei ole merkittävästi vähentynyt viime vuosikymmenen aikana toimenpiteistä huolimatta. Eniten segregaatio on lieventynyt korkeakouluissa. Sen sijaan ammatillisessa koulutuksessa segregaatio on voimakkainta, vaikka toisaalta kaikilla aloilla opiskelee nykyisin sekä miehiä että naisia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysala ja yleisesti hoiva-ala on edelleen hyvin naisvaltaisia, kun taas tekniikkaan ja liikenteeseen liittyvät alat ja metsätalous ovat miesten aloja. Lukioissa kahtiajako näkyy oppiainevalinnoissa esimerkiksi siten, että naiset opiskelevat miehiä enemmän kieliä ja miehet opiskelevat luonnontieteitä ja matematiikkaa. Vuodesta 1987 lähtien on ollut voimassa menettely, jossa hakija saa yhteisvalinnoissa lisäpisteitä hakemisesta alalle, jossa hakijan sukupuoli muodostaa vähemmistön.

Segregaation purkamisessa toimet on useimmiten kohdennettu naisiin ja tyttöihin. Tässä on osin onnistuttukin ja naisten osuus matematiikan pitkän opintomäärän suorittaneista on viime vuosina kasvanut. Myös luonnontieteissä naisten määrää on pystytty kasvattamaan segregaatiota purkavilla toimenpiteillä. Poikien ja miesten oppiaine- ja alavalintoihin kohdistuvia toimenpiteitä ei ole kuitenkaan esitetty samassa laajuudessa.


Kokeilu-, kehittämis- ja muu tutkimustoiminta

Sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kokeilu-, kehittämis- ja tutkimushankkeita on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut runsaasti. Niistä saatua hyvää kokemusta, materiaalia ja käytäntöjä tulisi käyttää systemaattisemmin sukupuolten tasa-arvon edistämisessä koulutuksessa. Erityisesti ne tulisi huomioida koulutuspolitiikan suunnittelun keskeisissä prosesseissa, esimerkiksi oppilaitosten ohjaus- ja opetuskäytäntöjen kehittämisessä sekä täydennyskoulutuksen toteutuksessa oppilaitosjohdolle ja opetushenkilöstölle.


3. Korkeakoulutus ja tutkimus

Erityisesti 1980-luvulta lähtien sukupuolten tasa-arvoa on edistetty aktiivisesti korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Hallitusohjelmissa tavoitteena on ollut naistutkimuksen aseman vahvistaminen sekä sukupuolten tasa-arvon edistäminen opettajankoulutuksessa. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa tavoitteet ja toimenpiteet ovat kohdistuneet mm. segregaation purkamiseen, sukupuoli- ja tasa-arvotietoisuuden vahvistamiseen opettajankoulutuksessa, naisten tutkijanuran edistämiseen sekä naistutkimuksen aseman vakiinnuttamiseen ja tasa-arvotiedon informaatio- ja dokumentaatiotoiminnan järjestämiseen. Lisäksi sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on nähty keskeisenä välineenä tasa-arvon edistämisessä sekä korkeakoulutuksessa että tutkimuksessa.

Korkeakouluissa ja tutkimuksen piirissä on tehty tasa-arvotyötä jo usean vuosikymmenen ajan. 1980- ja 90-lukujen vaihteessa alkanutta korkeakoulujen tasa-arvotyötä edistivät yliopistoissa vahvistuneen naistutkimuksen tuottama tutkimustieto, tasa-arvotoimijoiden verkostoituminen ja tasa-arvoviranomaisten tuki. Sekä opetusministeriö että Suomen Akatemia ovat tuottaneet sukupuolen mukaan eriteltyjä, koulutusta ja tutkimusta koskevia tilastoja.

Lainsäädäntö asettaa useita sukupuolten tasa-arvon edistämiseen liittyviä velvoitteita korkeakoulutuksen järjestäjille ja kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Yliopistojen ja korkeakoulujen opetuksen, tutkimuksen sekä oppiaineistojen on tuettava tasa-arvoa. Vuonna 2005 tasa-arvolakiin sisällytettiin velvoite toiminnallisten tasa-arvosuunnitelmien laatimisesta oppilaitoksissa. Oppilaitokset ovat velvollisia muiden työpaikkojen tapaan laatimaan myös henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman.

Hallitus on sitoutunut kokonaisuudessaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen kaikessa päätöksenteossaan. Korkeakoulu- ja tiedepoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa on kiinnitetty jossain määrin huomiota naisten ja miesten koulutustasoeroihin ja sukupuolenmukaiseen segregaatioon. Myös naisten hidas eteneminen tutkijanuralla on nostettu esiin tutkijanuraa koskevana ongelma-alueena. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan kokonaisvaltainen tarkastelu sukupuolinäkökulmasta on kuitenkin ollut vähäistä, ja konkreettisia toimenpiteitä valtavirtaistamisen edistämiseksi tarvitaan lisää. Hallitusohjelmien ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmien tavoitteet ja toimenpiteet tulisikin integroida paremmin korkeakoulu- ja tiedepoliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun.


Sukupuolten tasa-arvo korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa

Naisia ja miehiä korkeakouluopiskelijoista on ollut pitkään lähes yhtä paljon. Sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulututkinnoista naiset suorittivat vuonna 2008 62 %. Korkeakouluissa on edelleen vahvaa sukupuolenmukaista segregaatiota. Yliopisto-opinnoissa sukupuolirakenne on kuitenkin vuosien myötä tasoittunut ammatillista koulutusta enemmän.

Samalla kun tohtorintutkintojen kokonaismäärä on lisääntynyt huomattavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, on naisten osuus näiden tutkintojen suorittajista noussut merkittävästi. Vuonna 2008 tohtorintutkinnon suorittaneista naisia oli 54 %. Koulutusaloittain sukupuolten osuuksissa on kuitenkin edelleen suuria eroja.

Naisten ja miesten osuudet yliopisto-opettajista professoreja ja yliassistentteja lukuun ottamatta ovat lähes tasoissa. Lehtoreista oli vuonna 2008 naisia 53 %, assistenteista 57 %. Naisten kasvanut osuus korkeakoulututkinnon suorittaneista ja alemmista opetus- ja tutkimusviroista ei ole vielä heijastunut professorien sukupuolijakaumaan. Vuonna 2008 naisia oli professoreista vain 25 %. Myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rehtoreista miehet olivat edelleen enemmistö (runsas 70 %). Naisten osuus on kuitenkin kasvanut selvästi viime vuosina, ja EU-vertailussa Suomi erottuu myönteisesti. Yliopistojen viidestä kanslerista yksi on nainen.

Useissa selvityksissä on todettu, että naisten tutkijanuran ja tasa-arvon kannalta kaikkein ongelmallisin on nimenomaan tohtorintutkinnon jälkeinen vaihe ja naisten hidas eteneminen korkeimpiin opetus- ja tutkimusvirkoihin laajasta rekrytointipohjasta huolimatta. Professorien virantäyttöjen osalta on nostettu esiin professorien kutsumismenettelyn vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon. OPM:n tilastojen mukaan naiset ovat menestyneet paremmin avoimissa professorin virantäytöissä kuin kutsumismenettelyä käytettäessä. Kutsumismenettelyyn liittyviin riskeihin tasa-arvonäkökulmasta kiinnitetään huomiota myös opetusministeriön Neliportainen tutkijanura -raportissa (2008). Lisäksi useiden tutkimusten ja selvitysten mukaan piilosyrjintä vaikeuttaa edelleen naisten tutkijanuraa yliopistoissa ja tiedemaailmassa. Ammattikorkeakouluja koskevassa selvityksessä ongelmakohdiksi osoittautuivat puolestaan muun muassa koulutusalojen eriytyminen sukupuolen mukaan ja harjoittelun palkallisuuden erot nais- ja miesvaltaisilla aloilla.


Sukupuolten tasa-arvon edistäminen korkeakoulutuksessa

Korkeakoulujen tasa-arvotyö

Korkeakoulujen tasa-arvotyö, ml. tasa-arvosuunnitelmien laatiminen on alkanut Suomessa jo 1980–1990 -luvun taitteessa. Yliopistot ovat myös rahoittaneet tasa-arvohankkeita ja -selvityksiä eri koulutusaloilla. Nykyisin yliopistojen tasa-arvotoimikunnat ovat verkottuneet valtakunnallisesti. Tasa-arvotoimikunnilla on kuitenkin edelleen suhteellisen vähän pysyviä resursseja käytössään.

Yliopistojen osalta tasa-arvosuunnitelmien laatiminen on edennyt hyvin: OPM:n vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan kaikissa yliopistoissa on voimassa oleva tasa-arvosuunnitelma. Kaiken kaikkiaan 26 ammattikorkeakoulusta 15 oli tehnyt suunnitelman. Osa korkeakouluista oli integroinut tasa-arvosuunnitelmat yliopiston muuhun ohjaus- ja strategiatyöhön. Jo pitkään korostettu tavoite sukupuolen mukaan jaotelluista opiskelija- ja henkilökuntatilastoista oli toteutunut vain osassa yliopistoja.

Opetusministeriö suosittelee, että suunnitelmat käsittelisivät jatkossa kaikkea korkeakoulun toimintaa. Lisäksi opiskelijoilla ja eri henkilökuntaryhmillä tulee olla mahdollisuus osallistua tasa-arvosuunnitelmien laatimiseen. Sukupuolen mukaan jaotellut tilastot tulee laatia koulutus- ja/tai tieteenalakohtaisesti.


Hallituksen tasa-arvopoliittiset toimet korkeakoulutuksessa

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa korkeakoulutuksen tasa-arvoa on edistetty muun muassa sisällyttämällä sukupuolten tasa-arvo opetusministeriön ja yliopistojen välisiin tulos- ja tavoiteohjausprosesseihin. Vuosina 2004–2005 yliopistojen tasa-arvosuunnitelmien päivitys ja niiden seuranta olivat esillä tulosohjaukseen liittyvissä palautekeskusteluissa ja kirjallisessa palautteessa.

Koulutuksen sukupuolenmukaisen segregaation lieventäminen on ollut yksi hallitusten tasa-arvo-ohjelmien keskeisiä tavoitteita. Segregaatiota on pyritty purkamaan mm. kehittämishankkeilla. Suurin osa hankkeista on kohdistunut erityisesti naisten ohjaamiseen ja valmentamiseen miesvaltaisille teknologian ja luonnontieteiden koulutusaloille sekä naisten urakehityksen edistämiseen. Hankkeiden kautta on syntynyt runsaasti sukupuolten tasa-arvon edistämiseen liittyvää asiantuntemusta ja toimintamalleja segregaation purkamiseen. Tätä asiantuntemusta ja tietotaitoa tulisi hyödyntää paremmin korkeakoulutusta koskevassa suunnittelussa ja ohjelmatyössä sekä tasa-arvotyön menetelmien kehittämisessä.

Sukupuolivaikutusten arviointia ei toteutettu uutta yliopistolakia säädettäessä. Vuonna 2009 hyväksytty yliopistolaki ja korkeakoulujen rakenteelliset uudistukset asettavat kuitenkin aivan uusia haasteita sukupuolten tasa-arvon edistämiselle. Uudistusten vaikutuksia tulisikin seurata ja arvioida myös sukupuolinäkökulmasta tulevina vuosina. Yksi tasa-arvoa koskevan seurannan edellytys on sukupuolen ja tieteenalan mukaan jaoteltujen tilastojen saatavuus sekä opiskelijoiden että henkilökunnan osalta.

Selonteossa käsitellään erikseen opiskelijoiden asemaan ja sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.


Opettajankoulutus

Viimeisen viidentoista vuoden aikana kaikki hallituksen tasa-arvo-ohjelmat ovat sisältäneet opettajankoulutukseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Hyvän pohjan toimenpiteille ovat antaneet jo 1980-luvulta lähtien toteutetut useat kehittämis- ja tutkimusprojektit tasa-arvon ja sukupuolinäkökulman integroimiseksi opettajankoulutuksen sisältöihin koulutuksen eri tasoilla.

Tutkimusten mukaan opetuksen käytännöt ja koulujen toimintakulttuuriin liittyvät piirteet – eikä niinkään opettajien sukupuoli – ovat merkittävässä asemassa edistettäessä sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessa. Selontekoa varten tehdyn taustaselvityksen mukaan opettajat eivät ole saaneet opettajankoulutuksen aikana riittävästi tukea, tietoa tai konkreettisia välineitä tasa-arvokysymysten huomioimiseksi omassa toiminnassaan.

Sekä hallitusohjelmassa 2007–2011 että hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa 2008–2011 on tavoitteena sisällyttää sukupuolitietoista opetusta kaikkeen opettajankoulutukseen. Opetusministeriö rahoittaa vuosien 2008–2010 aikana Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuus opettajankoulutuksessa (TASUKO) -tutkimus- ja kehittämishanketta, jota koordinoidaan Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella. Hankkeen tarkoituksena on antaa konkreettisia välineitä tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuuden edistämiseksi opettajankoulutuksen eri alueilla, ml. opettajien täydennyskoulutus. OPM tukee yliopistoja eri keinoin, jotta hankkeessa tuotetut hyvät käytännöt otetaan osaksi opettajankoulutuksen käytäntöjä.


Sukupuolten tasa-arvon edistäminen tutkimuksessa ja tiedepolitiikassa

Sekä vuosien 1997–1999 että 2004–2007 tasa-arvo-ohjelmat ovat sisältäneet naisten tutkijanuraa ja sukupuolten tasa-arvoa tutkimuksessa koskevia tavoitteita. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmien toimenpiteille naisten tutkijanuran edistämiseksi on luonut pohjaa mm. Suomen Akatemian aktiivinen ja suunnitelmallinen tasa-arvotyö. Kaikissa Akatemian tieteellisissä toimikunnissa ja hallituksessa on naisia ja miehiä tasapuolisesti edustettuina tasa-arvolain kiintiöperiaatteen mukaisesti. Lisäksi tavoitteena on ollut vähemmistösukupuolen osuuden nostaminen 40 %:iin tutkimusviroista. Tämä on toteutunut akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtorien osalta, ja akatemiaprofessoreidenkin osalta muutos on käynnissä.

Vuonna 2004 OPM asetti tutkijanuratyöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää ammattimaisen tutkijanuran kehittämistä. Työryhmän loppuraportissa esitetään useita konkreettisia toimenpiteitä naisten tutkijanuran ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Yleisenä tavoitteena on sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen sekä tasa-arvoa tutkijanuralla koskevien kysymysten sisällyttäminen tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan. Lisäksi työryhmä esittää useita toimenpiteitä sukupuoleen perustuvan syrjinnän poistamiseksi ja ehkäisemiseksi korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa, ml. virantäyttöjen seuranta sukupuolinäkökulmasta sekä naisten ja miesten tasapuolinen valinta viranhakijoita ja tutkimusrahoitushakemuksia arvioiviksi asiantuntijoiksi. Erityistä huomiota kiinnitetään myös työn ja perheen yhdistämistä edistäviin toimenpiteisiin ja tasa-arvosuunnitteluun.

Tutkijanuratyöryhmän esityksiä konkretisoitiin opetusministeriön vuonna 2007 julkaisemassa Toimenpideohjelmassa tutkijankoulutuksen ja tutkijanuran kehittämiseksi vuosille 2007–2011. Naisten tutkijanuran edistämisen osalta esitettiin, että yliopistot käynnistävät tutkijanaisten mentoriohjelmia ja johtamiskoulututusta. Monia 2000-luvulla esitettyjä konkreettisia toimenpiteitä naisten tutkijanuran edistämiseksi ei ole kuitenkaan pantu täytäntöön.


Naistutkimuksen edistäminen

Naistutkimuksen edistäminen on ollut tärkeä osa tasa-arvopolitiikkaa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Naistutkimus ja sukupuolentutkimus (ml. mies-, tasa-arvo- sekä queer-, homo- ja lesbotutkimus) ovat tuottaneet tärkeää tietoa tasa-arvopolitiikan ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen pohjaksi. Jo 1980-luvulta lähtien sosiaali- ja terveysministeriössä toiminut valtakunnallinen naistutkimuskoordinaattori, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tutkimusjaosto sekä Suomen Akatemia ovat konkreettisin toimin edistäneet naistutkimusta.

Naistutkimuksen asemaa ja toimintamahdollisuuksia vahvisti merkittävällä tavalla opetusministeriön päätös rahoittaa kahdeksaa naistutkimuksen määräaikaista professuuria eri yliopistoissa 1990-luvun toisella puoliskolla. Lisäksi Suomen Akatemia perusti vaihtuva-alaisen Minna Canth -akatemiaprofessuurin vuonna 1999. Professuurien perustaminen vakiinnutti ja vei eteenpäin naistutkimuksen perus- ja jatkokoulutusta ja tutkimustoimintaa. Tarkoituksena oli, että hankerahoituksen loputtua yliopistot jatkaisivat itse virkojen rahoittamista ja vakinaistaisivat ne. Osa yliopistoista kuitenkin lakkautti professuurin viiden vuoden jälkeen, ja osa on jättänyt professuurin täyttämättä tai täyttää sen vain määräaikaisesti.
Toinen tärkeä alue naistutkimuksen edistämisessä on ollut naistutkimuksen ja tasa-arvon informaatio- ja dokumentaatiopalveluiden kehittäminen. Vuonna 2004 naistutkimus- ja tasa-arvotiedon portaali Minna aloitti toimintansa Helsingin yliopiston Kristiina-instituutin yhteydessä STM:n rahoituksella. Vuoden 2009 lopulla käynnistyi niin ikään STM:n rahoituksella Tasa-arvotiedon keskus Minnan (www.minna.fi) toiminta Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston yhteydessä. Minna kokoaa ja välittää tietoa sukupuolten tasa-arvosta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta, ja se pyrkii palvelemaan laajaa käyttäjäkuntaa.

Naistutkimusta voi nykyisin opiskella Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Naistutkimukseen on sivuainekokonaisuuksien lisäksi perustettu maisteriohjelmia. Lisäksi naistutkimuksella on oma vuonna 1995 perustettu valtakunnallinen monitieteinen tohtorikoulutusohjelma sekä erityisesti opetuksen kehittämiseen keskittyvä Hilma – Sukupuolentutkimuksen yliopistoverkosto.

Suomen Akatemian vuonna 2002 teettämässä naistutkimuksen kansainvälisessä arvioinnissa naistutkimus arvioitiin korkeatasoiseksi, erinomaisesti verkottuneeksi sekä yhteiskunnallisesti vaikuttavaksi tieteenalaksi. Arviointiraportissa painotettiin naistutkimuksen aseman institutionalisoitumista mm. vakinaistamalla OPM:n alun perin rahoittamat professuurit ja perustamalla tohtoritason naistutkimuksen opetusvirkoja. Lisäksi korostettiin naistutkimuksen integrointia ainelaitoksille mm. perustamalla naistutkimukseen suunnattuja opetusvirkoja.

Korkeakoulutusta ja tutkimusta koskevaa taustaselvitystä varten tehty kysely naistutkimusyksiköille osoitti, että naistutkimuksen asema vaihtelee yliopistosta toiseen merkittävästi. Erityisesti opetusvirkojen tarve tuli esiin. Keskeisenä tekijänä naistutkimuksen aseman vahvistamisessa nähtiin yliopiston johdon ja tiedekuntien tuki. Osa yliopistoista ja tiedekunnista oli panostanut naistutkimukseen niin, että naistutkimus oli alkanut integroitua myös muille ainelaitoksille. Naistutkimus oli vienyt eteenpäin myös yliopiston tasa-arvotyötä.

Naistutkimusyksikköjen resurssien lisäksi naistutkimuksen asemaan ainelaitoksilla ja eri oppiaineissa tulee kiinnittää huomiota. Naistutkimuksen integroinnissa eri oppiaineisiin on kyse myös sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta tutkintovaatimuksiin ja tasa-arvoa koskevan asiantuntemuksen edistämisestä yliopistokoulutuksessa. Näihin kysymyksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota tulevina vuosina, kun yliopistouudistus ja muut rakenteelliset muutokset vaikuttavat opetuksen ja tutkimuksen järjestämiseen sekä tieteenaloja koskeviin strategisiin valintoihin yliopistoissa. Nais- ja sukupuolentutkimuksen tilanteesta ja toimintaedellytyksistä tarvitaan myös tarkempaa valtakunnallista seurantatietoa näiden muutosten keskellä.

Tasa-arvokysymysten ja sukupuolinäkökulman integrointiin tulisi kiinnittää huomiota myös sektoritutkimuksessa. Yllä mainitussa Suomen Akatemian arvioinnissa korostettiin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista sektoritutkimuslaitosten tutkimustyöhön. Vuonna 1998 tasa-arvoasiain neuvottelukunnan teettämän selvityksen mukaan vain noin 5 % tutkimuslaitosten resursseista kohdistuu tasa-arvoa ja naistutkimusta edistäviin tutkimusasetelmiin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Kes Maa 10, 2010 9:06    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Lainaus:
4. Työelämä, työn ja perheen yhteensovittaminen ja tasa-arvo

Työelämän tasa-arvokysymykset ovat olleet tasa-arvopolitiikan ydinaluetta jo pitkään. Tasa-arvoselonteon noin kymmenen viime vuoden tarkasteluajanjaksolla kaikissa hallitusohjelmissa on asetettu tavoitteita työelämän tasa-arvon parantamiseksi. On tavoiteltu palkkaerojen pienentämistä, työn ja perheen yhteensovittamisen parantamista, perhevapaakustannusten tasoittamista työnantajien kesken, epätyypillisten työsuhteiden vähentämistä, naisten urien ja naisyrittäjyyden edistämistä, naisten osuuden kasvattamista yritysjohdossa sekä työmarkkinoiden segregaation lieventämistä. Laajana taustakehyksenä työelämän tasa-arvotavoitteille on usein ollut naisten ja miesten työllisyyden lisääminen. Tasa-arvo-ohjelmissa on konkretisoitu lähinnä edellä mainittuihin teemoihin liittyviä tavoitteita toimenpiteiksi.

Sukupuolten palkkaerot ovat säilyneet suhteellisesti samansuuruisina viimeisen 10 vuoden ajan, kun tarkastellaan palkansaajien säännöllisen työajan keskiansiota koko työmarkkinoilla. Naisten palkat ovat olleet 80-82 prosenttia miesten palkoista. Palkkaerot ovat pienemmät, jos tarkastellaan pienemmän ryhmän, esimerkiksi tietyssä ammatissa toimivien naisten ja miesten palkkoja. Samapalkkaisuusperiaate tarkoittaa samaa palkkaa samasta ja samanarvoisesta työstä. Tästä syystä on tärkeää kiinnittää huomiota paitsi samassa työssä työskentelevien, myös samanarvoista työtä tekevien miesten ja naisten palkkoihin. Hyvinkin erilaiset työt voivat olla samanarvoisia ja yhtä vaativia. Palkkaerojen pienentämistavoite on vaativa. Hallitus toimii asiassa yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Vuonna 2006 aloitettiin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelma, jonka päätavoitteena on pienentää sukupuolten palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Päätavoitteen suuntaan on edetty mutta vauhti on toistaiseksi liian hidas. Ohjelmassa on laaja kirjo tavoitteita, joissa pyritään vaikuttamaan palkkaerojen syntyyn: työmarkkinaratkaisujen arvioiminen tasa-arvonäkökulmasta, segregaation lieventäminen, palkkausjärjestelmien kehittäminen, perhevapaiden tasaisempi jakaminen, määräaikaisten työsuhteiden vähentäminen, tasa-arvosuunnittelun lisääminen työpaikoilla jne.

Työn ja perheenyhteensovittamisen parantamista ja perhevapaakustannusten tasaisempaa jakamista koskevat tavoitteet ovat olleet monen hallituksen tavoitteena. Keskeinen aihe on ollut isien käyttämien perhevapaiden lisääminen. Tähän tavoitteeseen on pyritty muun muassa kehittämällä perhevapaalainsäädäntöä isiä vapaiden pitämiseen kannustavaan suuntaan. Eteenpäin onkin menty, sillä isät käyttävät yleisesti muutaman viikon isyyslomaa. Sen sijaan isät käyttävät edelleen vain pienen osan kaikista vanhempainpäivärahapäivistä, 6,7 % vuonna 2009. Hidasta kasvua on tässäkin viime vuosina. Isäkuukauden käyttö on myös lisääntynyt.

Työn ja perheen paremman yhteensovittamisen politiikka on rajautunut pienten lasten perhevaiheeseen. Tavoitteita ei ole asetettu ikääntyvien vanhempien hoitamisen helpottamiseksi, vaikka useilla työikäisillä tilanne on ajankohtainen.

Perhevapaista työnantajille koituvia kustannuksia on pyritty tasoittamaan nais- ja miesvaltaisten työnantajien kesken monella hallituskaudella. Suorat perhevapaista johtuvat kustannukset korvataan nykyisin melko hyvin työnantajille, sen sijaan epäsuoria kustannuksia kohdistuu edelleen enemmän naisvaltaisten alojen työnantajille. Erityisesti pienyrittäjät, jotka toimivat naisaloilla kokevat tilanteen edelleen ongelmalliseksi.

Työllisyyden ja työttömyyden sukupuolen mukaiset erot ovat Suomessa melko pieniä moniin muihin maihin verrattuna. Tämä johtuu paitsi suomalaisten naisten eurooppalaisittain korkeasta työllisyysasteesta myös miesten keskimääräistä matalammasta työllisyysasteesta. Työttömyydessäkin sukupuolten väliset erot ovat maassamme yleensä melko pieniä. Taloudellisen laman ja taantuman alkuvaiheessa tosin miesten työttömyys on kasvaa nopeammin kuin naisten työttömyys. Korkean työllisyyden tavoite on merkinnyt sukupuolten tasa-arvoa tukevia yhteiskunnallisia ratkaisuja, esimerkiksi päivähoidon järjestämistä. Toisaalta pienten lasten vanhemmille on luotu mahdollisuus valita hoitomuodoksi päivähoito tai kotihoito. Alle 3-vuotiaita lapsia hoidetaan usein kotona. Tämän ikäisten lasten äitien työllisyysaste onkin selvästi matalampi kuin samanikäisten lasten isien työllisyysaste.

Epätyypilliset työsuhteet ovat olleet naisilla yleisempiä kuin miehillä. Tasa-arvopolitiikassa huomio on kohdistunut nimenomaan määräaikaisiin työsuhteisiin, jotka yleistyivät 1990-luvun laman seurauksena. Määräaikainen työ on naisilla selvästi yleisempää kuin miehillä. Naisten työmarkkina-aseman kannalta tämä on nähty ongelmallisena muun muassa, koska se lisää yleistä epävarmuutta, heikentää tulokehitystä ja vaikeuttaa perheen perustamista.

Tasa-arvopolitiikassa on kiinnitetty määräaikaista työtä vähemmän huomiota osa-aikatyöhön, joka on pikkuhiljaa lisääntynyt. Myös osa-aikatyö on naisilla yleisempää kuin miehillä, joskaan ero ei ole yhtä suuri kuin määräaikaisissa työsuhteissa. Osa-aikatyö sopii hyvin joihinkin elämäntilanteisiin, esimerkiksi opiskeluaikaan. Ongelmalliseksi osa-aikatyö muodostuu niille, jotka haluaisivat tehdä kokoaikatyötä ja joille osa-aikaisesta työstä saatu ansio ei riitä elämiseen. Suomelle tyypillistä on, että osa-aikatyötä käytetään vain harvoin lastenhoidon helpottamiseksi.

Naisten urakehityksen edistäminen on yksi perinteinen työelämän tasa-arvoteema. Naisten osuus esimiestehtävissä toimivista onkin noussut selvästi. Näin on tapahtunut etenkin lähiesimiehillä. Mitä ylemmäs hierarkiassa mennään, sitä vähemmän on naisjohtajia. Julkisella sektorilla myönteinen kehitys on ollut nopeampaa kuin yksityisellä sektorilla. Keinoina naisten urien edistämiseksi on käytetty muun muassa asennekampanjoita ja mentoriohjelmia.

Hallitusohjelmissa on myös tavoiteltu naisten määrän lisäämistä yritysten hallituksissa. Valtionyhtiöissä ja valtion osakkuusyhtiöissä tavoite onkin saavutettu: naisia on keskimäärin 40 prosenttia hallitusten jäsenistä. Sen sijaan pörssiyhtiöissä tilanne on muuttunut hitaasti. Vuonna 2009 kaikkien pörssiyhtiöiden hallituksissa oli keskimäärin 14 prosenttia naisia.

Naisyrittäjyyden lisääminen on nähty yhtenä työllisyyden kasvattamisen keinona. Naisten osuus kaikista yrittäjistä on pysynyt pitkään noin kolmanneksessa. Naisyrittäjyyttä on tuettu muun muassa erilaisin koulutusohjelmin ja naisyrittäjälainojen avulla. Naisten perustamat yritykset ovat useimmiten pieniä ja toimivat perinteisillä naisvaltaisilla aloilla. Naiset perustavat yrityksen keskimäärin vanhempina kuin miehet, mikä saattaa kertoa yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen vaikeudesta naisilla.

Työmarkkinoiden sukupuolenmukainen segregaatio on maassamme jyrkkää ja muutokset ovat hitaita. Kehitystä on tapahtunut kun naiset ovat enenevässä määrin kouluttautuneet aiemmin miesvaltaisiin, korkeaa koulutusta edellyttäviin ammatteihin. Miehet eivät sen sijaan juurikaan hakeudu naisvaltaisiin ammatteihin. Sukupuolten väliseen segregaatioon on pyritty vaikuttamaan etupäässä työvoimapolitiikan keinoin ja erilaisilla hankkeilla. Segregaation lieventämistoimista suurin osa on kohdistettu naisiin. Naisten hakeutumista miesvaltaisiin ammatteihin voidaan motivoida parantuvalla työmarkkina-asemalla. Miesten kohdalla tämä perustelu ei useinkaan toimi.

Työmarkkinoille tultaessa on useimmiten jo hankittu tietyn alan koulutus. Kun tavoitellaan työmarkkinoiden sukupuolen mukaisen jaon lieventämistä, on koulutusvalinnoilla keskeinen merkitys. Koulutuksen alueella segregaation lieventämiseksi on kuitenkin asetettu tavoitteita ja käynnistetty toimenpiteitä melko vähän. Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on tavoitteena tasa-arvotietoisuuden lisääminen kouluissa. Tavoite pitää sisällään myös sukupuolistereotypioita ylläpitävien oppiaine- ja koulutusvalintojen kyseenalaistamisen. Konkreettisena sukupuolieroa ylläpitävänä käytäntönä hallitusohjelmassa mainitaan käsityöoppiaineen jakautuminen tekstiilityöhön ja tekniseen työhön. Käytännössä valtaosa pojista valitsee neljännen kouluvuoden jälkeen teknisen työn ja valtaosa tytöistä tekstiilityön.


5. Miehet ja tasa-arvo

Selonteon miehet ja tasa-arvo -osiossa arvioidaan hallituksen tasa-arvopolitiikkaa siitä näkökulmasta, miten tasa-arvopolitiikka on kohdistunut miehiin vuosina 1995–2008. Rajaus nimenomaan tasa-arvopolitiikkaan on keskeinen. Myös muilla yhteiskuntapolitiikan alueilla, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikassa, asetetaan aika ajoin tavoitteita, jotka koskevat erityisesti miehiä. Yksittäiset muiden politiikka-alueiden tavoitteet jäävät selonteon tarkastelun ulkopuolelle, mikäli niitä ei ole mainittu hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa tai ohjelmien loppuraporteissa.

Hallituksen tasa-arvopolitiikassa korostuu laaja-alainen näkökulma miehiä ja tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin: kyse on miesten suhteesta sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Miehet ja tasa-arvo -teemaa voidaan tarkastella kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin, miehiin tulee kiinnittää huomiota sekä tasa-arvopolitiikan toimijoina että toimien kohteena. Toiseksi, sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen vaatii huomion kiinnittämistä myös miehiin. Ja kolmanneksi, miesten kokemat ongelmat edellyttävät myös tasa-arvopoliittista huomiota.

Naisten aseman parantaminen on ollut tasa-arvopolitiikassa ensisijaista suhteessa miesten aseman parantamiseen. Tätä tasa-arvolainkin sisältämää lähtökohtaa ei ole tarpeen olennaisesti muuttaa. On huomattava, että miesten rooli naisten aseman parantamisessa on keskeinen.

Tasa-arvopolitiikan valmistelussa on tärkeätä huomioida niin naisten kuin miestenkin moninaisuus. Moninaisuus voi liittyä pysyväisluonteisiin ominaisuuksiin, kuten etniseen alkuperään ja seksuaaliseen suuntautumiseen tai potentiaalisesti muuttuviin tilanteisiin kuten perhesuhteisiin ja ammattiin. Moninaisuuskeskustelussa tulee ottaa huomioon myös miesten keskinäiset valtasuhteet.


Miehet ja tasa-arvo tasa-arvopolitiikan osana

Suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa on 1970-luvulta lähtien käsitelty myös miehiä. Merkittävä edistysaskel otettiin vuonna 1988, jolloin tasa-arvoasiain neuvottelukunta perusti ensimmäisen miesjaostonsa. Siitä lähtien neuvottelukunnalla on ollut miesjaosto, joka on nostanut keskusteluun miehiin ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. Jaoston avainteemoja ovat olleet mm. isyyteen liittyvät kysymykset, huoltajuus, väkivalta ja parisuhde. Jaosto on työllään vahvistanut käsitystä siitä, että tasa-arvo koskee myös miehiä ja osoittanut, kuinka miehiä ei voi niputtaa yhteen ryhmään. Osa miehistä myös kokee naisille tyypillisempiä haasteita, esimerkiksi sinnittelee määräaikaisissa palvelussuhteissa matalapalkka-aloilla.

Kansainvälisessä tasa-arvopolitiikassa miesten ja tasa-arvon suhdetta on käsitelty merkittävästi aiempaa enemmän 2000-luvulla. Se on ollut erityishuomion kohteena YK:n tasa-arvopolitiikkaa käsittelevän Naisten asema -toimikunnan kokouksessa, Pohjoismaiden ministerineuvostossa ja Euroopan neuvostossa. EU antoi Suomen aloitteesta miehistä ja tasa-arvosta neuvoston päätelmät vuonna 2006. YK:n kontekstissa keskeinen näkökulma miehiin ja tasa-arvoon on ollut miesten rooli naisten aseman edistämisessä miesten kokemien ongelmien jäädessä vähemmälle huomiolle. EU:n tasa-arvopolitiikassa miesnäkökulman keskiössä on ollut miesten perhevapaiden käytön lisääminen.

Hallituksen tavoitteet ja toimenpiteet

Selonteossa tarkastellaan ja arvioidaan hallitusohjelmien ja tasa-arvo-ohjelmien tavoitteita ja toimia vuosina 1995–2008. Tarkastelussa ovat ajanjakson hallitusohjelmat ja kolme tasa-arvo-ohjelmaa. Pääpaino on hallituskausissa 2003–2007 ja 2007–2011, jolloin miehet ja tasa-arvo –teema oli painavimmin esillä tasa-arvopolitiikassa.

Selonteossa tarkastelun pääpaino kohdistuu ensiksikin tavoitteisiin ja toimiin, jotka on selvästi nimetty erityisesti miehiä koskevaksi. Toiseksi, tarkastelun kohteeksi on otettu myös tavoitteita ja toimia, joita on kirjoitettu siten, että ne koskevat sekä miehiä että naisia.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa on konkretisoitu hallitusohjelmiin kirjattuja tasa-arvotavoitteita sekä kerätty muita keskeisiä hallituksen tasa-arvopoliittisia toimia. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa miehet ja tasa-arvo -teemaan liitettyjä tavoitteita ja toimia on useilla eri alueilla. Tasa-arvo-ohjelmiin on kirjattu kahdentasoisia toimia: erityisesti miehiin kohdistettavia lainsäädännöllisiä muutoksia ja erilaisia miehiä koskevia yksittäistoimia, kuten kehittämishankkeita, selvityksiä ja kokeiluja.

Vuosien 1995–2008 tasa-arvopolitiikassa miesten kokemiin ongelmiin kohdistuvia suoria toimia on ollut vain vähän. Sen sijaan keskeinen strategia on ollut sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen politiikka-alueilla, joilla miesten asema on joiltakin osin selvästi huonompi kuin naisten. Tällaisiksi alueiksi on tasa-arvopolitiikassa tunnistettu muun muassa terveys- ja sosiaalipolitiikka. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on keskeinen työväline paitsi naisten, myös miesten kokemien ongelmien tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi. Valtavirtaistaminen onkin vahvistunut osana yleistä tasa-arvopolitiikan strategiaa, ja miesten osallistuminen tasa-arvopoliittiseen keskusteluun on lisääntynyt.

Vuoden 2003 hallitusohjelman ja hallituksen tasa-arvo-ohjelman 2004–2007 tavoitteisiin sisällytettiin tasa-arvopoliittisten kysymysten arviointi myös miesnäkökulmasta. Vuonna 2006 valmistuneessa selvityksessä jäsennetään miesten ja tasa-arvopolitiikan suhdetta strategisesti ja yhtenä kokonaisuutena. Keskeiseksi strategisen tason tavoitteeksi selvityksessä asetettiin kokonaisuuden ”miehet ja tasa-arvo” sisällyttäminen osaksi tasa-arvopolitiikan ydintä. Tällä tarkoitettiin kahta asiaa: Ensinnäkin miehet tulisi integroida vahvemmin tasa-arvopolitiikkaan sekä politiikan kohteena että toimijoina. Toiseksi, tämä tulisi tehdä sekä osana tavanomaisia tasa-arvopolitiikan toimia että erillisten miehiin keskittyvien toimien avulla.

Vuosina 1995–2008 selvästi keskeisin miehiin liitetty yksittäinen tasa-arvopolitiikan tavoite on ollut lisätä isien perhevapaiden käyttöä. Aihe on ollut esillä kaikissa tasa-arvo-ohjelmissa ja kaikilla hallituskausilla. Vuosien 1997–1999 tasa-arvo-ohjelmassa huomiota kiinnitettiin myös isän asemaan vanhempana erotilanteessa.

Isien perhevapaaoikeuksiin on vuodesta 1995 tehty useita parannuksia, jotka ovat lisänneet isille tarkoitetun perhevapaan pituutta, korvaustasoa ja joustavoittaneet käyttöajankohtaa. Vuonna 2003 toteutettiin vain isälle tarkoitettu kiintiö eli niin sanottu isäkuukausi, jota pidennettiin vuoden 2010 alusta. Kampanjoiden avulla on kannustettu isiä perhevapaiden käyttöön ja pyritty muuttamaan työpaikan asenteita suopeammiksi isien perhevapaita kohtaan. Tasa-arvobarometri 2008:n mukaan asenteet isien perhevapaiden pitämistä kohtaan työpaikoilla ovatkin jonkin verran muuttuneet myönteisemmiksi vuodesta 2001. Erityisesti isyysvapaan käytöstä on tullut hyvin yleistä. Sen sijaan isien vanhempainvapaiden ja hoitovapaiden käyttö on lisääntynyt vain vähän. Työtä isien vanhempainvapaiden käytön lisäämiseksi on siis edelleen jatkettava. Isien on todettu perhevapaajärjestelmien kansainvälisissä vertailuissa käyttävän heille erikseen korvamerkittyjä vapaita.

Eronneiden isien mahdollisuuksia toimia lastensa täysipainoisina huoltajina on parannettu perhevapaita koskevien lakimuutosten yhteydessä. Asiassa on edelleen parantamista mm. viranomaiskäytäntöjen ja palveluiden tasoilla. Tutkimuksissa on todettu vanhempainvapaan jakamisen ja jaetun vastuun perheen arjesta olevan yhteydessä alentuneeseen eroriskiin. Tulevaisuudessa olisi tärkeätä kohdistaa isän roolia vahvistettaessa huomiota myös tekijöihin, jotka ennaltaehkäisevät eroja.

Miehiin on kiinnitetty huomiota naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen yhteydessä vuosien 2004–2007 tasa-arvo-ohjelmassa. Ohjelmassa viitataan tavoitteeseen parantaa väkivaltaan syyllistyneiden hoito-ohjelmia osana kahta muuta hallituksen ohjelmaa. Suurta edistystä palveluissa ei ohjelmien myötä ole tapahtunut. Kuten muutkin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät palvelut, ovat myös tekijöille kohdennetut palvelut edelleen yksittäisten järjestöjen tarjoamia. Niiden alueellinen kattavuus on epätasaista, rahoitus epävarmaa ja laatu- sekä toimintastandardit puuttuvat.

Prostituution ehkäisy liittyy erityisesti miehiin, koska miehet muodostavat selkeän enemmistön seksin ostajista. Hallituksen tasa-arvo-ohjelman mukaisesti vuosina 1998–2002 toteutettiin prostituution ehkäisyprojekti. Projektin myötä poikkihallinnollista yhteistyötä prostituution ja ihmiskaupan ehkäisemiseksi kehitettiin kansallisesti ja kansainvälisesti sekä tiedotuskampanjoita järjestettiin potentiaalisille ostajille. Tietoisuus prostituutioon liittyvistä ongelmista sitten vuoden 1995 on noussut. Prostituution ehkäisemiseksi on tehty lakimuutoksia, joissa ostaja on joutunut aiempaa enemmän rikosoikeudelliseen vastuuseen. Prostituutioon ja ihmiskauppaan liittyvää politiikkaa valmisteltaessa tulisi huomioida aiempaa enemmän sukupuolinäkökulma ja erityisesti miesten rooli ilmiössä.

Opetusministeriön hallinnonalalla miehet ja tasa-arvo-teema on tasa-arvo-ohjelmissa ollut esillä tyttöjen ja poikien oppimiserojen yhteyksissä. Miehiin ja poikiin liittyviä toimia on kirjattu vuosien 2004–2007 ja 2008–2011 tasa-arvo-ohjelmiin. Kouluun liittyvät toimet ovat koostuneet pedagogisten menetelmien kehittämisestä oppimiserojen perusteella ja kirjastotoiminnan kehittämisestä poikien lukemisharrastuksen tukemiseksi. Työtä erilaisten oppijoiden tukemiseksi on jatkettu hankkeen jälkeen, mutta erityistukea tarvitsevien poikien tukemiseen ei ole käynnistetty erillisiä kehittämistoimia. Yksittäisten hankkeiden vaikutukset jäävät usein vähäisiksi. Laajojen, erityisesti poikiin kohdistettavien erityistoimien sijaan tulisi sukupuolinäkökulmaa vahvistaa koulutuspolitiikassa kautta linjan.

Segregaation purkamiseen sekä koulutuksessa että työmarkkinoilla kiinnitetään huomiota vuosien 2003–2007 ja 2008–2011 tasa-arvo-ohjelmissa. Toimien tasolla segregaation purkamisessa huomiota on kiinnitetty erityisesti tyttöjen kannustamiseen miesvaltaisille, esimerkiksi teknisille aloille. Naisten osuus miesvaltaisten alojen opiskelijoista onkin kasvanut 2000-luvulla, kun taas naisvaltaisimmissa aloissa vastaavaa miesopiskelijoiden määrän kasvua ei ole havaittavissa. Vuosien 2008–2011 tasa-arvo-ohjelmassa kehotetaan tukemaan erityisesti heikosti koulutettujen miesten aikuiskoulutukseen hakeutumista ohjaus- ja neuvolapalveluin. Segregaation purkamiseen tähtäävissä toimissa tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että myös poikia ja miehiä kannustettaisiin hakeutumaan naisvaltaisille aloille ja niihin johtaviin koulutusohjelmiin.

Terveyden ja syrjäytymisen tasa-arvokysymyksiin on tasa-arvopolitiikassa pyritty vaikuttamaan erityisesti sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen kautta. Sukupuolinäkökulman huomioiminen näillä alueilla koskee erityisellä tavalla miehiä, koska syrjäytymisriski on suurempi tietyissä miesryhmissä ja miesten ylikuolleisuus naisiin verrattuna on yksi suurimpia sukupuolten tasa-arvoon liittyviä terveyspoliittisia haasteita. Sukupuolinäkökulma terveyteen ja sosiaalipalveluihin on hallitusohjelmatasolla ollut esillä vuoden 2007 hallitusohjelmassa, jossa sosiaali- ja terveyspalveluissa ja terveyserojen kaventamistyössä kiinnitetään huomiota myös sukupuolinäkökulmaan. Vuosien 2008–2011 tasa-arvo-ohjelmassa tavoitteena on sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen terveyden edistämisen politiikkaohjelmaan sekä sosiaaliturvan kokonaisuudistukseen. Terveyden sukupuolinäkökulma on tasa-arvo-ohjelmissa liitetty miehiin myös tapaturmien ehkäisyn näkökulmista. Miesten terveyden ja terveyskäyttäytymisen edistämistoimien pohjaksi tarvitaan myös lisää tutkimustietoa.

Miehiä sukupuolinäkökulmasta tarkasteleva osaaminen on Suomessa suhteellisen ohutta ja hajanaista. Kun osaaminen ei ole institutionalisoitunutta, sen hyödyntäminen politiikan teossa on satunnaista. Lisäksi laaja käytännön ammattiosaaminen on edellytys miehiä koskevan työn sukupuolisensitiiviseen toteuttamiseen. Tilanteeseen vaikuttaa osaltaan kentän ja alan akateemisen tutkimuksen eli miestutkimuksen uutuus. Myös miesjärjestöt järjestävät mieserityisen osaamisen kursseja. Kuitenkaan kokonaisvaltaisempi ja institutionalisoitu osaamisen rakentaminen ei ole merkittävästi edennyt.


6. Naisiin kohdistuva väkivalta



Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen tähtääviä toimia on sisältynyt kaikkiin selonteon tarkastelussa mukana olleisiin tasa-arvo-ohjelmiin ja 2000-luvulla myös muihin kansallisiin väkivallan vähentämisen ohjelmiin. Näistä ohjelmista Lipposen I hallituksen aikana toteutettu tasa-arvo-ohjelma (1997–2001) oli ensimmäinen, jossa naisiin kohdistuvan väkivallan toimet nostettiin keskeiseen asemaan. Naisiin kohdistuva väkivalta tuotiin siinä esille ennen kaikkea naisten ihmisoikeuskysymyksenä ja sukupuolten välisen tasa-arvon esteenä.

Naisiin kohdistuvan väkivallan tavoitteet hallitusohjelmissa ja hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa ovat kohdistuneet pääasiassa perhe- ja lähisuhdeväkivallan torjumiseen. Myös työpaikkaväkivaltaan erityisesti naisvaltaisilla aloilla on toimenpiteissä kiinnitetty jonkin verran huomiota.

Suomen valtio on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten osapuolena sitoutunut kaikin mahdollisin keinoin torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, suojelemaan uhria ja saattamaan väkivallan tekijät vastuuseen teoistaan. Kansallisessa toimintapolitiikassa ei ole kuitenkaan riittävissä määrin huomioitu kansainvälisiä velvoitteita naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. YK:n ns. naisten oikeuksien sopimuksen toimeenpanoa valvova CEDAW-komitea on toistuvasti kehottanut Suomea toimeenpanemaan tehokkaampia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja pyytänyt Suomelta erillistä raporttia komitean vuonna 2008 antamien suositusten täytäntöönpanosta vuoden 2010 aikana.

Euroopan neuvosto valmistelee parhaillaan oikeudellisesti sitovaa yleissopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan torjumiseen. Suomen tavoitteena on mahdollisimman kokonaisvaltainen ja kattava sopimus, jossa ei tarkastella vain väkivallan oireita ja niihin keskittyviä rikosoikeudellisia prosesseja, vaan puututaan myös väkivallan syihin ja väkivallan sukupuolittuneisuuteen.


Hankkeet ja ohjelmat ja väkivallan ehkäisyn kehittäminen

Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy on Suomessa pääosin perustunut erillisten hankkeiden ja toimintaohjelmien toimeenpanoon. Selonteon tarkastelujakson aikana on toteutettu useita monivuotisia toimintaohjelmia naisiin kohdistuvan ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi. Osa ohjelmista on kohdistettu erityisesti naisten kohtaaman väkivallan torjuntaan, osa taas yleisemmin perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen. Lisäksi naisiin kohdistuvan ja lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisia toimenpiteitä on sisällytetty myös muihin väkivallan ehkäisyn ohjelmiin. Toistaiseksi yhdessäkään ohjelmassa ei ole käsitelty kokonaisvaltaisesti kaikkia naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja, sisältäen esimerkiksi haitallisiin perinteisiin liittyvän väkivallan ja seksuaalisen väkivallan torjunnan.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteutti vuosina 1998-2002 viisivuotisen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen hankkeen, joka oli toimeenpanoltaan kattava ja hyvin resursoitu. Sen aikana kehitettiin muun muassa moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä ja alueellisia malleja väkivallan ehkäisyyn, toimeenpantiin tutkimusta sekä laajennettiin valtakunnallista tietoisuutta ilmiöstä ja sen ehkäisystä. Vuosina 2004-2007 sosiaali- ja terveysministeriö toteutti lähisuhde- ja perheväkivallan toimintaohjelman, jonka kohteena oli erityisesti palveluiden parantaminen väkivallan osapuolille ja moniammatillisen yhteistyön kehittäminen.

Yksittäisiä naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan kohdistettuja toimenpiteitä on 2000-luvulla sisältynyt myös muihin kansallisiin ohjelmiin, esimerkiksi sisäisen turvallisuuden ohjelmiin ja kansallisen väkivallan vastaiseen ohjelmaan sekä hallituksen tasa-arvo-ohjelmiin. Ensimmäisen sisäisen turvallisuuden ohjelman (2004–2007) osana rikoksentorjuntaneuvosto valmistelu kansallisen väkivallan vähentämisen ohjelman, joka kattoi kaikki keskeiset väkivallan osa-alueet, sisältäen erillisen osion naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Toiseen sisäisen turvallisuuden ohjelmaan (2008–2011) on sisällytetty useita toimenpiteitä, joilla pyritään esimerkiksi vahvistamaan olemassa olevia uhrin tukipalveluja ja viranomaisten osaamista väkivallan ehkäisyssä ja tunnistamisessa.

Kansallista toimintapolitiikkaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi on leimannut projektiluonteisuus. Toimintaohjelmien ja hankkeiden välillä väkivallan ehkäisyn työn jatkuvuutta ja toimenpiteiden seurantaa ei ole varmistettu. Suomesta puuttuu myös edelleen kansainvälisten suositusten edellyttämä kokonaisvaltainen ja ihmisoikeuslähtöinen ohjelma tai strategia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi, joka sisältäisi pitkän tähtäimen kehitystavoitteet tämän väkivallan ehkäisemiseksi ja huomioisi parisuhde- ja perheväkivallan lisäksi myös muut naisiin kohdistuvan väkivallan muodot.

Nykyisen hallituksen tasa-arvo-ohjelman (2008–2011) mukaisesti hallitus on sitoutunut laatimaan poikkihallinnollisen ohjelman naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Valmisteilla oleva ohjelma pyrkii huomioimaan ne naisiin kohdistuvan väkivallan muodot ja väkivallan ehkäisyn osa-alueet, joita ei ole huomioitu aikaisemmissa ohjelmissa ja toimenpiteissä. Ohjelman painopistealueet ovat vakavan väkivallan ja henkirikoksiin päätyvän väkivallan ehkäiseminen, haavoittuvien ryhmien huomioiminen, seksuaalisen väkivallan ehkäisy sekä erotilanteisiin liittyvä problematiikka. Ohjelman on tarkoitus valmistua kevään 2010 aikana.

Pitkän tähtäimen tavoitteiden toimeenpanoon ja seurantaan tarvitaan valtakunnallinen organisaatio, jossa otetaan vastuu alan kehittämisestä ja toiminnan seurannasta. Alan kehittämiseen ja seurantaan keskittyvän vastuuyksikön perustaminen on myös yksi keskeisistä kansainvälisistä suosituksista.


Palvelujärjestelmät ja väkivallan osapuolien palvelut

Palveluiden ja palvelurakenteiden kehittäminen valtakunnallisesti ovat olleet keskeisiä tavoitteita hallituksen toteuttamissa naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyhankkeissa. Perusajatuksena on ollut, että väkivallan kaikki osapuolet saavat palveluja ja tukea julkisen sektorin organisoimana. STM:n toteuttamien ohjelmien pääasiallisena tavoitteena on ollut sitouttaa kuntia ja seutukuntia perhe- ja väkivallan ehkäisevään työhön ja luoda toimivia rakenteita väkivallan ehkäisyyn.

Edistääkseen palveluiden valtakunnallista kehittämistä edistämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto ovat luoneet suositukset (2008) kuntien sosiaali- ja terveystoimelle. Nämä suositukset antavat suuntaviivat kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden väkivallan ehkäisytyölle ja toimivat ohjeistuksina kunnille siinä, miten palvelut tulee organisoida ja mitä palveluita väkivallan osapuolille tulee tarjota. Suositusten toteutuminen arvioidaan vuoden 2011 aikana, jolloin on tarpeen selvittää tarvitaanko palvelujen turvaamiseksi tehokkaampia keinoja, esimerkiksi palvelut turvaavaa lainsäädäntöä. Toistaiseksi määräaikaisilla, hallituskausiin sidotuilla hankkeilla ei ole kyetty luomaan pysyviä muutoksia palvelujärjestelmään. Keskeinen palvelutarjonta (esim. turvakodit, puhelinneuvonta, terapia- ja tukiryhmätoiminta, kriisipalvelut seksuaalisen väkivallan uhreille) väkivaltaa kokeneille on edelleen satunnaista ja palveluiden saatavuudessa on alueellisia eroja. Palveluiden saatavuutta ja kattavuutta, esimerkiksi turvakotien määrää ja ympärivuorokautista maksutonta puhelinneuvontaa, ei ole varmistettu kansainvälisten suositusten mukaisesti.

Monista väkivallan uhrien vähimmäispalveluista vastaavat edelleen pääasiassa järjestöt. Tavoiteltaessa valtakunnallista pysyvää palvelumallia tulee huomioida myös valtion, kuntien ja järjestöjen välisen työnjako näiden palveluiden varmistamisessa. Kansainvälisoikeudellisesta näkökulmasta vastuu väkivallan ehkäisemisestä on nimenomaan valtiolla.


Poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö

Naisiin kohdistuvan ja muun väkivallan vastaisissa toimintaohjelmissa on kehitetty moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä, mikä on yksi ennakkoedellytys kokonaisvaltaiselle väkivallan ehkäisytyölle. Lähisuhde- ja perheväkivallan kysymysten käsittelyyn on vuonna 2008 nimetty ministeriöiden välinen virkamiestyöryhmä. Työryhmä käsittelee myös naisiin kohdistuvan väkivallan erityiskysymyksiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelmassa (2004–2007) kehitettiin paikallisia ja seutukohtaisia viranomaisten ja palveluntarjoajien moniammatillisia toimintamalleja väkivallan ehkäisyyn ja osapuolien auttamiseksi. Erityisesti poliisin ja sosiaalitoimen yhteistyötä on kehitetty perheväkivaltaan puuttumisen tehostamiseksi ja toimenpiteiden tuloksena sosiaalityöntekijöiden määrää on lisätty kihlakuntien poliisilaitoksilla. Moniammatillista yhteistyön kehittämistä tulee jatkaa siten, että luodaan yhteistyön malleja ja käytäntöjä valtakunnallisesti myös vakavan väkivallan riskinarviointiin.


Lainsäädäntö

Suomessa on toimeenpantu useita lainsäädännöllisiä uudistuksia naisiin kohdistuvan väkivallan kriminalisoimiseksi 1990-luvun alusta lähtien. Parannukset koskevat erityisesti parisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten kriminalisointia. Avioliitossa tapahtuva raiskaus tuli kriminalisoinnin piiriin 1994, kun lainsäädännöstä poistettiin viittaus avioliiton ulkopuolella tapahtuneeseen tekoon. Pahoinpitely yksityisellä paikalla muutettiin hallituksen esityksestä yleisen syytteen alaiseksi vuonna 1995. Seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten uudistus tuli voimaan vuonna 1999. Uudistuksessa seksuaalirikokset säädettiin aikaisempaa laajemmin virallisen syytteen alaisiksi.

Tasa-arvolain uudistus tuli voimaan kesäkuussa 2005. Uudistuksen myötä myös seksuaalinen häirintä ja häirintä sukupuolen perusteella määritellään laissa syrjinnäksi. Häirintä ja muun epäasiallinen kohtelu kiellettiin myös vuoden 2002 työturvallisuuslaissa.

Jatkossa lainsäädännön vaikuttavuutta tulee arvioida ja keskeisten lainsäädännöllisten keinojen tehokkuutta lisätä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumisen tehostamiseksi. Oikeudellisten keinojen toimeenpanon ja tehokkuuden arvioinnissa tulee huomioida ensisijaisesti väkivallan uhrin suojelun tarpeet. Tämä koskee esimerkiksi lähestymiskiellon toimeenpanon seurantaa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan erityisyys olisi myös huomioitava lainsäädännössä. Pahoinpitelyä koskevan rikostunnusmerkistöä tulee arvioida naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet huomioiden, mikä tarkoittaa huomion kiinnittämistä esimerkiksi väkivallan toistuvuuteen. Myös kansallista seksuaalirikoslainsäädäntöä tulisi peilata muuhun eurooppalaiseen kehitykseen.


Ammattiryhmien osaamisen kehittäminen ja koulutus

Kokonaisvaltaisen väkivallan ehkäisyn edellytys on se, että väkivaltatyötä tekevät ammattiryhmät saavat koulutusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen liittymisestä naisten ihmisoikeuksiin. Tasa-arvo-ohjelmissa erityisesti poliisien väkivallan tunnistamiseen ja ehkäisyyn liittyvän koulutuksen kehittäminen on ollut keskeisellä sijalla. Poliisin väkivallan ehkäisytyön tehostamiseksi on luotu erilliset suositukset, jotka painottuvat poliisin perustoiminnan laadun kehittämiseen. Muiden ammattiryhmien, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisen kehittäminen on nostettu esille tasa-arvo-ohjelmissa ja muissa kansallisissa ohjelmissa. Ohjelmien tavoitteista ja toimenpiteistä huolimatta naisiin kohdistuvan ja perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseen liittyvä koulutus Suomessa on edelleen hajanaista ja puutteellista, mistä johtuen ammatillisen osaamisen taso vaihtelee. Lukuun ottamatta poliisille annettavaa koulutusta, muiden väkivallan ehkäisyn kannalta tärkeiden ammattiryhmien, esimerkiksi oikeusviranomaisten ja sosiaali- ja terveydenhoitohenkilökunnan koulutuksessa, väkivaltakysymysten sisältymistä ammattiryhmien perus- ja jatkokoulutukseen ei ole varmistettu.


Väkivallan vastainen asennekasvatus ja väkivaltaan puuttuminen

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa väkivallan varhaiseen ennaltaehkäisyyn ja yleiseen asennekasvatukseen on kohdistettu vähän toimenpiteitä. Reilun kymmenen vuoden aikana on toteutettu vain kaksi lyhytkestoista laajalle yleisölle suunnattua kampanjaa tietoisuuden lisäämiseksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Kouluissa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyyn. Koulukiusaamiseen kohdistetut toimenpiteet ja toimintaohjelmat tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden ottaa paremmin huomioon myös sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta ja häirintä. Sukupuolittuneen väkivallan ehkäisy osana tyttöjen ja poikien välisen tasa-arvon edistämistoimenpiteitä voitaisiin huomioida paremmin myös opetussuunnitelmissa.

Seksuaalisen häirinnän ja sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen voidaan puuttua oppilaitoksissa esimerkiksi tasa-arvolain velvoittamien tasa-arvosuunnitelmien avulla. Tasa-arvosuunnitelmia on oppilaitoksissa toistaiseksi toteutettu vähän, eikä niillä ole siten ollut laaja-alaista vaikutusta naisiin kohdistuvan väkivallan varhaisessa ennaltaehkäisyssä. Tasa-arvosuunnitelmia koskeva velvoite ei koske peruskouluja.

Työpaikkaväkivaltaan puuttumista on viime vuosina tehostettu yhteistyössä työsuojelupiirien kanssa. Vanhasen I hallituksen tasa-arvo-ohjelman mukaisesti vuosina 2004–2007 työsuojelupiirien kanssa sovittiin asiakasväkivallan sekä ns. huonon kohtelun valvontatavoitteista.



7. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen


Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on tullut tärkeäksi osaksi suomalaista tasa-arvopolitiikkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on strategia, jonka avulla sukupuolinäkökulma ja tasa-arvon edistämisen tavoite sisällytetään kaikkeen viranomaisvalmisteluun ja päätöksentekoon. Kolmessa viimeisessä hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa valtavirtaistaminen on nähty keskeisenä tasa-arvon edistämisen strategiana. Nykyisessä hallitusohjelmassa ja tasa-arvo-ohjelmassa (2008–2011) hallitus sitoutuu edistämään tasa-arvoa määrätietoisesti kaikessa päätöksenteossa ja varmistamaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen valtionhallinnon keskeisiin prosesseihin.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen perustuu Suomessa sekä kansallisiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin. Valtavirtaistamisen varsinainen liikkeellelähtö tapahtui Suomessa 1990-luvun puolen välin jälkeen YK:n Pekingin toimintaohjelman ja EU-jäsenyyden myötä. Allekirjoitettuaan YK:n Pekingin julistuksen ja toimintaohjelman Suomi sitoutui arvioimaan päätösten sukupuolivaikutuksia sekä tarkistamaan toimintapolitiikkansa ja ohjelmansa sukupuolinäkökulmasta. Valtavirtaistamisesta tuli merkittävä osa Pekingin tavoitteita toteuttavaa hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa 1997–1999, ja se kirjattiin tavoitteeksi myös seuraavan, Lipposen II hallituksen ohjelmaan (15.4.1999). Sittemmin se on vakiintunut yhdeksi tasa-arvon edistämisen keskeisistä keinoista.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella on suhteellisen vahva perusta kansallisessa lainsäädännössä sekä EU-sääntelyssä. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen on yksi perustuslakiin kirjattu tavoite. Tasa-arvolaki täsmentää, että viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä luoda uusia hallinto- ja toimintatapoja tämän toteuttamiseksi. Erityisesti tulee muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumista. Tasa-arvolain mukainen viranomaisten velvoite edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa kaikessa toiminnassa koskee myös alue- ja kuntatason viranomaisia ja päätöksentekoa.

Suomessa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella pyritään tasa-arvon esteiden poistamiseksi politiikan ja hallinnon toimintatapoja ja prosesseja muuttamalla. Tavoitteena on, että sukupuolinäkökulma ja tasa-arvon edistämisen tavoite ovat mukana kaikessa viranomaistoiminnassa.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen keskiössä on ollut poliittisen päätöksenteon valmistelu ministeriöissä. Myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmissa ministeriöiden valtavirtaistamistyö on ollut tärkeällä sijalla. Valtavirtaistamisvelvoite koskee kuitenkin kaikkea päätöksentekoa niin valtakunnallisella kuin alue- ja kuntatasollakin.


Valtavirtaistamisen sisältöalueet

Hallinnon keskeisten prosessien kehittäminen on ollut valtavirtaistamisen ydinaluetta. Näitä avainprosesseja ovat muun muassa säädösvalmistelu, talousarvion laadinta, tulosohjausprosessit sekä hankkeet ja ohjelmat. Käytännössä sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on merkinnyt koko valtionhallinnon keskeisten toimintatapojen kehittämistä. Vaikka ministeriöissä on pystytty vaikuttamaan hallinnon avainprosesseihin ja kehittämään eri toimijoiden välistä yhteistyötä valtavirtaistamisen edistämiseksi, toimintatavat eivät vielä ole vakiintuneet. Valtavirtaistamisen laajentaminen kaikkeen toimintaan on edelleen haaste.

Viimeisen viiden vuoden aikana sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisessa on tapahtunut selvää kehitystä etenkin säädösvalmisteluprosessin ja talousarvion laadinnan osalta.

Lainsäädännön sukupuolivaikutusten arviointi on yksi valtavirtaistamisen selkeistä painopisteitä. Se on ollut mukana tasa-arvo- ja hallitusohjelmissa vuodesta 2003 lähtien ja sitä on kehitetty jo tätä aiemmin sosiaali- ja terveysministeriössä. Sukupuolinäkökulma on sisältynyt valtioneuvostotason säädösvalmistelun ohjeistuksiin vuodesta 2004. Sukupuolivaikutusten arviointi on sisällytetty myös hallituksen esityksen laatimisohjetta täydentäviin säädösehdotusten vaikutusten arvioinnin ohjeisiin (2007). Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut vuonna 2003 oppaan sukupuolivaikutusten arvioinnin tueksi. Oppaassa annetaan selkeitä ja konkreettisia ohjeita sukupuolinäkökulmasta tapahtuvan vaikutusarvioinnin toteuttamisesta ja arviointiperusteista. Sukupuolivaikutusten arviointien toteutuminen hallituksen esityksissä ei ole vielä toistaiseksi kovin yleistä. Vuosien 2007 ja 2008 seurantatietojen mukaan sukupuolivaikutuksia erittelee alle kymmenes esityksistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön yhteistyöllä on saatu konkreettisia tuloksia aikaan sukupuolinäkökulman sisällyttämisestä talousarvion laadintaan. Talousarvion laadinnassa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen velvoittava ohjeistus on sisällytetty vuodesta 2006 lähtien valtiovarainministeriön määräykseen toiminta- ja taloussuunnittelusta sekä kehys- ja talousarvioehdotusten laadinnasta. Ohje pääluokkaperustelujen yhteenvetotarkasteluun on kaikkia ministeriöitä velvoittava. Tätä mallia noudattaen ministeriöiden tulisi kehittää talousarvioehdotuksia koskevaa valtavirtaistamistyötä. Sukupuolinäkökulman huomioon ottamisesta talousarvion laadinnassa ei toistaiseksi ole annettu tarkempaa kirjallista ohjeistusta. Ministeriöt ovatkin soveltaneet kirjausta sopivaksi katsomallaan tavalla.

Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös muissa prosesseissa, esimerkiksi hankkeita ja ohjelmia koskeva valtavirtaistaminen on käynnistetty hallituksen tasa-arvo-ohjelman 2008–2011 mukaisesti. Vanhasen I hallituksen politiikkaohjelmissa sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen toteutui osittain Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa. Nykyisessä hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on sovittu, että kukin ministeriö valtavirtaistaa sukupuolinäkökulman politiikkaohjelmien lisäksi vähintään yhteen merkittävään hankkeeseensa.

Hankkeiden valtavirtaistamisesta ei ole toistaiseksi annettu tarkempaa ohjeistusta, mutta toteutuksessa on voinut hyödyntää lainsäädännön sukupuolivaikutusten arvioinnin avuksi laadittua opasta sukupuolivaikutusten arvioimiseksi (STM 2007).

Muiden prosessien kehitys on ollut kokeilevaa ja pistemäistä. Tulosohjauksen kehittäminen sukupuolinäkökulmasta on ollut yhtenä valtavirtaistamisen painopisteenä kahdessa viimeisimmässä tasa-arvo-ohjelmassa. Sosiaali- ja terveysministeriö on edellyttänyt hallinnonalan virastoilta ja laitoksilta valtavirtaistamissuunnitelmien laatimista, mutta tämä tavoite on jäänyt saavuttamatta monen laitoksen osalta.

Osa ministeriöistä on pyrkinyt vahvistamaan sukupuolinäkökulmaa osana tiettyjen politiikka-alueidensa toteutusta. Tällainen on mm. ulkoasianministeriön kehityspolitiikka, jonka eri sisällöissä ja käytännöissä sukupuolinäkökulma on ollut poikkileikkaavasti jo pitkään mukana.


Rakenteet, toimijat ja resurssit

Valtavirtaistamistyön tukemiseksi on tehty ministeriöiden välistä yhteistyötä hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa valmistelevissa ja seuraavissa työryhmissä. Sukupuolinäkökulmaa ei ole kuitenkaan saatu pysyväksi osaksi ministeriöiden toimintaa, ja tasa-arvotyölle on ministeriöissä toistaiseksi osoitettu niukasti resursseja.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma (2008–2011) edellyttää toiminnallisten tasa-arvotyöryhmien perustamista ministeriöihin. Tavoitteena on siirtää ministeriöiden toimintojen valtavirtaistamisen koordinaatiovastuuta STM:n tasa-arvoyksiköltä ja ministeriöiden yksittäisiltä virkamiehiltä koko organisaatiolle. Vuoden 2009 alussa yhdeksän ministeriötä oli perustanut tai uudistanut tasa-arvotyöryhmää siten, että sen tehtäväksi annettiin toiminnallisen tasa-arvon edistäminen tasa-arvo-ohjelmakirjauksen mukaisesti. Toiminnallisista tasa-arvotyöryhmistä on hyviä kokemuksia esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä, joissa ne ovat kyenneet merkittävästi lisäämään tasa-arvon edistämisen resursseja ja osaamista ministeriöissä.

Poikkihallinnollisella hallituksen tasa-arvo-ohjelman seurantaryhmällä on ollut merkittävä rooli valtavirtaistamista seuraavana ja tukevana elimenä valtionhallinnossa. Tässä ministeriöiden yhteisessä työryhmässä ministeriöiden edustajat ovat saaneet tietoa valtavirtaistamisen hyvistä käytännöistä.

Syksyllä 2009 on myös päätetty, että valtavirtaistamista käsitellään säännöllisesti hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä. Lisäksi valtavirtaistamista käsitellään säännöllisesti kansliapäälliköiden kokouksissa.

Yksittäisten viranhaltijoiden mahdollisuuksia toimeenpanna valtavirtaistamista on tuettu osaamista vahvistamalla (koulutukset, ohjeet, neuvonta). Valtavirtaistamisesta tarjotut koulutukset ja laaditut ohjemateriaalit ovat lisänneet asiaan liittyvää ymmärrystä kaikissa ministeriöissä. Erityisesti vuosina 2008–2009 käynnissä olleet EU:n Progress -ohjelmasta rahoitetut hankkeet ovat vahvistaneet aiheeseen liittyvää tietoa ja osaamista ministeriöissä. Kuitenkin edelleen on suuri joukko virkamiehiä, jotka eivät joko tiedä riittävästi sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta tai eivät näe sen merkitystä oman työnsä kannalta. Sukupuolinäkökulman sisällyttäminen kunkin ministeriön omiin peruskoulutuksiin uusien virkamiesten perehdyttämiskoulutuksesta lähtien on tärkeää.

Valtavirtaistamisen prosessi- ja rakennelähtöisen lähestymistavan lisäksi on syytä korostaa myös tiedon merkitystä työn tukena. Tämä tarkoittaa sekä olemassa olevan sukupuolen mukaan eritellyn ja analysoidun tiedon hyödyntämistä että uuden tuottamista. Kaikilla politiikka-alueilla ei vielä ole riittävästi selvitetty, miten sen keskeiset toimenpiteet ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat naisiin ja miehiin. Tästä syystä sukupuolivaikutusten arviointien toteuttamiselle ja syventämiselle on tarvetta kaikilla hallinnonaloilla.

Valtavirtaistaminen edellyttää perustietouden omaksumista yhteiskunnasta ja hallinnonalan keskeisistä teemoista sukupuolen mukaan jaoteltuina. Perusperiaatteen on oltava, että kaikki ihmisiä koskevat tiedot ja tilastot eritellään ja analysoidaan systemaattisesti sukupuolen mukaan. Siten myös hallinnonalojen omaa tietotuotantoa tulee kehittää. Osaan tiedon tarpeista vastaavat valmiit tasa-arvotiedon aineistot, joiden kokoamisesta ja välittämisestä jatkossa vastaa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston (FSD) yhteydessä toimintansa aloittanut Tasa-arvotiedon keskus Minna.



Valtavirtaistamisen seuranta ja toteutumisen arviointi

Viimeisen kahden vuoden aikana valtavirtaistamisen toimeenpanon seurantaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Etenkin säädösvalmistelun ja talousarvion osalta on pyritty tuottamaan vertailevaa tietoa valtavirtaistamisen toteutumisesta ministeriöissä. Systemaattiset seurannan mekanismit ovat kuitenkin vasta kehitteillä. Yleisten seurantatietojen kokoaminen on STM:n tasa-arvoyksikön vastuulla. Valtavirtaistamisen perusperiaatteen mukaisesti valtionhallinnon avainprosesseista vastaavien tahojen tulisi kuitenkin osaltaan huolehtia myös seurannasta.

Tasa-arvoyksikkö on seurannut jo muutaman viime vuoden ajan karkealla tasolla sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen toteutumista säädösvalmistelussa sekä talousarvion laadinnassa. Säädösvalmistelun osalta on seurattu vuositasolla sitä, miten suuressa osassa hallituksen esityksistä on eritelty erikseen sukupuolivaikutuksia.

Talousarvion laadinnan osalta seurannan kohteena on valtioneuvoston eduskunnalle antama talousarvioesitys. Valtiovarainministeriön ohjeistuksen mukaan kunkin pääluokan alta tulisi löytyä yhteenvetotarkastelu sukupuolivaikutuksiltaan merkittävästä talousarvioesitykseen liittyvästä toiminnasta. Seurannan avulla voidaan vertailla sitä, miten hyvin ministeriöt ovat tätä määräystä toteuttaneet.

Tasa-arvoyksikössä on yleisellä tasolla seurattu myös sukupuolinäkökulman toteutumista hallituksen poikkihallinnollisten politiikkaohjelmissa. Politiikkaohjelmien toteutuksessa sukupuolinäkökulma ei ole toistaiseksi toteutunut aiotulla tavalla. Muutoin valtavirtaistamisen seuranta on tehty toistaiseksi osana hallituksen tasa-arvo-ohjelman seurantaan.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Kes Maa 10, 2010 10:25    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Minusta tässä tilanteessa ei kannata haaskata aikaa tai energiaa keskinäiseen nokitteluun.

Tilanne on todella vakava, kuten selonteon rungosta voi nähdä. Tähän huutoon on jokaisen tasa-arvoa kunnioittavan pyrittävä vastaamaan, miten vain suinkin kykenee.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Kes Maa 10, 2010 11:05    Viestin aihe: Re: Pasi Malmi ja femma on onnellinen Vastaa lainaamalla viestiä
Antti Heiskala kirjoitti:
ja sinä Jorma olet ollut heidän ringissään innolla mukana tuuppimassa kuin mikäkin tahdoton pikkupoika.


Ikävä juttu, jos sinusta tosiaan tuntuu tuolle. Emmehän me varmaan läheskään kaikesta samaa mieltä ole olleet, mutta mielestäni minä olen tuuppinut korkeintaan feministejä. Ja heitäkin toki vain sanallisesti.

Jos feministivyörytys halutaan oikeasti pysäyttää ja Suomesta tehdä tasa-arvoinen maa tuleville sukupolville, on syytä jättää keskinäinen kärhämöinti sivuun ja keskittyä olennaiseen. Eli tässä tapauksessa tähän selontekoluonnokseen.

Mahdollisimman monen suomalaisen, etenkin miehen, pitäisi saada tietää, millaista peliä heidän rahoillaan oikein pidetään. Tuskin tällaisesta feministipropagandasta pitävät muut kuin vannoutuneet feministit ja heidän juoksupoikansa. Tasa-arvoa kunnioittavat ihmiset eivät pidä tällaisesta lainkaan, se on varmaa.

Vaalit lähestyvät, se kannattaa muistaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Tor Maa 11, 2010 9:19    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Okei.

Mitä ajattelet, Antti, tästä selonteosta? Mikä olisi mielestäsi paras tapa vastata siihen? Onko tässä sellaisia kohtia, jotka voitaisiin kääntää tasa-arvotyön eduksi? Miten aiot itse reagoida tähän?

Omalta osaltani voin tässä vaiheessa lähinnä sanoa sen, että olen äärimmäisen kyllästynyt tämän tyyppisiin, tasa-arvon vastaisiin feministisepustuksiin. Järkipuhetta ei vain suostuta kuuntelemaan. Niinpä painetta on lisättävä entisestään.

Tuo miehet ja tasa-arvo-osio on pelkkä koristeornamentti, vailla mitään todellista sisältöä. Jotta siitä olisi saatu tarpeeksi pitkä, sinne on listattu kaikenlaista historiallista nippelitietoa, ikäänkuin kyse olisi suurtenkin saavutusten listasta, vaikka selvääkin selvempää on, ettei mitään ole tehty ja ettei mitään aiota tehdä jatkossakaan.

Itse asiassa koko osuutta ei tarvittaisi lainkaan, jos valtavirtaistaminen ja sukupuolisilmälasit olisivat jotain muutakin, kuin vain tyhjiä sanoja. Miesten tasa-arvo-ongelmista monet, joskaan eivät kaikki (kuten asevelvollisuus esimerkiksi), olisivat sovitettavissa osaksi tätä runkoa. Koulutuksen kohdalla olisi voinut puhua esimerkiksi poikien huonommasta koulumenestyksestä, joka on merkittävä tasa-arvo-ongelma. Luonnollisesti miesedustuksen puute STM:n tasa-arvoyksikössä, TANE:ssa ja tasa-arvovaltuutetun toimistossa olisi voitu nostaa tässä dokumentissa esille. Niin olisi aivan ehdottomasti pitänyt tehdä, jotta minkäänlaisesta uskottavuudesta voitaisiin edes hiiskua. Tietenkin myös tasa-arvoisemman vanhemmuuden eteen olisi voinut listata tarvittavia toimia, kuten aidosti jaetun vanhemmuuden ja huoltajuuskiistoissa tapahtuvan sukupuolisyrjinnän lopettamisen. Koska mitään näistä seikoista ei oikeasti tuoda tässä esille, on selvää, ettei niiden suhteen ole mitään parannuksiakaan luvassa.

Johtopäätös on selvä: henkilövaihdoksia on tehtävä ja pian. Tämä roskasakki on raivattava pois hallituksesta, eduskunnasta ja ministeriöistä. Onneksi ensi vuonna ovat edessä vaalit, jolloin muutoksiin tarjoutuu tilaisuus.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Per Maa 12, 2010 9:15    Viestin aihe: Re: Pasi Malmi kirjoittaa kaikkein tieteellisimmän artikkeli Vastaa lainaamalla viestiä
Antti Heiskala kirjoitti:
Näin ovat taas valtakunnan asiat kunnossa ryhdikkäiden ja viisaiden miesasiamiesten toimesta. Hip hei!


Jep. Jep. Mutta entäs tämä selonteko?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Rubik



Liittynyt: 15 Mar 2009
Viestejä: 24
LähetäLähetetty: Sun Maa 14, 2010 2:43    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Mitä hlvt, täällä on jälleen sensuroitu kirjoituksia, kun vastaukset eivät olleet kunniaksi miesten tasa-arvo ry:n porukalle. Onko asiaton sensuuri ainoa tapa millä kykenette vastaamaan Heiskalalle?
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Sun Maa 14, 2010 4:43    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
Rubik kirjoitti:
Onko asiaton sensuuri ainoa tapa millä kykenette vastaamaan Heiskalalle?


Minä en tiedä sensuurista mitään. Ketjun aiheeseen liittyviä vastauksia toivoisin saavani, niin Heiskalalta, kuin muiltakin.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Rubik



Liittynyt: 15 Mar 2009
Viestejä: 24
LähetäLähetetty: Sun Maa 14, 2010 5:09    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
"En tiedä sensuurista mitään"

Jorma, kai sinä hyvä mies siitä nyt jotain tiedät, kun ne Antti Heiskalan kommentit joihin sinä itse olet vastannut ovat kadonneet.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Jorma



Liittynyt: 01 Kes 2008
Viestejä: 154
LähetäLähetetty: Tii Maa 16, 2010 8:22    Viestin aihe: Vastaa lainaamalla viestiä
No, tiedän sen, että ne viestit ovat kadonneet. Sen me tiedämme kaikki. Muuta en asiasta tiedä.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Keskustelua miesten tasa-arvosta Foorumin päävalikko -> Yhteiskunta Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia


 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa

Raskaustestit & ovulaatiotestit edullisesti netistä





Ilmoita ylläpidolle asiattomasta foorumista



Hanki sinäkin ilmaiset kotisivut, ilmainen foorumi tai blogi

Powered by phpBB © 2001, 2005 phpBB Group