Tornien varjossa

[Muirgen]

Muirgen on poissa pelauksesta karattuaan Tornista. Jatkosta ei ole vielä tietoa.

Nimi: Muirgen
Kutsumanimi: Muirgen, Gen
Ammatti: Noviisi
Ikä: 24
Sukupuoli: Nainen

Voimakuus mahdissa:
Muirgen ei ole erityisen voimakas - itseasiassa häntä heikompaa noviisia on vaikea löytää. Hän on voimakkain hengen saralla ja vastavuoroisesti osaa tuskin ollenkaan käsitellä mitään muuta. Opiskellessaan hän on toistaiseksi onnistunut tunaroimaan suurinpiirtein kaikessa, olipa kyseessä sitten helppo tai vaikea harjoitus. Jostakin syystä hänen näyttää olevan hyvin vaikea keskittyä mihinkään mahtiin liittyvään.
Todennäköisesti ainoa syy, miksei hän ole vielä lentänyt tornista ihan vain lahjojensa vähäisyyden vuoksi, lienee se, että hän on muutaman kerran eläessään ennustanut epähuomiossa jonkun kuolintavan - ja osunut joka kerta oikeaan. Muutamat ruskeat sisaret ovat kiinnostuneet tästä, mutta toistaiseksi kukaan ei tiedä, osaako Muirgen oikeasti ennustaa ja koskeeko tämä vain kuolintapoja.

Luonne:
Luonteeltaan Muirgen on ovela ja kylmän laskelmoiva - vaikka kukaan hänet tavannut tuskin koskaan käyttäisi näitä sanoja. Julkisesti hän on aina iloinen ja suorastaan riehakas, kujeileva ja nauravainen ihminen, joka keksii mitä eriskummallisimpia kepposia. Häntä on kuitenkin aivan turha kuvitella sydämelliseksi pelkän hilpeyden perusteella, sillä Genin sydän on jäinen. Hän on vuosien varrella oppinut kätkemään täysin näkymättömiin luonteensa kierouden, ja useimmat sortuvat iloisuuden tuomaan illuusioon. Salaa hän tuntee katkeruutta muita kohtaan, eivätkä hänen kepposensa siksi välttämättä ole kovinkaan harmittomia.
Iloisuudesta huolimatta hän on salaa mielessään mitä synkintä seuraa, sillä toivoa hän ei ole tuntenut koskaan. Genille on olemassa vain maailma, jossa ainoastaan vahvimmat ja viekkaimmat selviävät hengissä. Hän halveksii syvästi lapsellisia, typeriä ja etenkin toiveikkaita ihmisiä, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet, ettei toivolla ole mitään muuta merkitystä kuin luoda illuusio onnellisen lopun mahdollisuudesta.
Muirgeniin ei voi luottaa kovinkaan pitkälti, sillä hän on valmis myymään kaiken tietämänsä riittävää korvausta vastaan. Häntä on kuitenkin mahdotonta lahjoa kunnolla, sillä Gen ei välttämättä kerro totuutta edes tietämistään asioista. Hän ei siis ole luotettava edes tiedonlähteenä, sillä pohjimmiltaan hän ajaa vain omaa etuaan.
Häntä parempaa valehtelijaa on varsin vaikea löytää, sillä Muirgen osaa pitää valheensa mahdollisina, eikä koskaan anna niden paisua liiallisuuksiin. Hänen viattomat silmänsä ovat myös oiva apuneuvo, sillä niistä kuvastuu useimmiten pelkkä pelottava autius.
Kylmästä sydämestä ja kierosta mielestä huolimatta on yksinkertainen virhe kuvitella, ettei hän olisi älykäs. Hänen mielensä on terävä ja valpas, suorastaan tunteettoman käytännöllinen. Vaikka hän naamioikin purevia huomautuksiaan näppärästi hilpeään irvailuunsa, sopivasti rivien välistä saattaa lukea todellisia merkityksiä - eivätkä ne ole kovinkaan kauniita.
Kauniista ulkomuodostaan Muirgen ei ole erityisen kiinnostunut, vain silloin kun se edistää hänen omia tavoitteitaan. Hänen on onnistunut kehittää piittaamattomuudestaan oivallinen apuneuvo ylihilpeän roolinsa avuksi, sillä se luo helposti huolettoman vaikutelman.
Genin käsitys huvittelusta on varsin kieroutunut, sillä hän muunmuassa hiipparoi mielellään öisin ympäriinsä. Nukkua hänen kun ei tarvitse kuin muutama tunti yössä, mikä jättää hänet ikävystymään ankeaan kammioonsa hyvin pitkäksi aikaa - ja mikäs sen hauskempaa, kuin uhmata sääntöjä? Hän on jäänyt kiinni niin monta kertaa, että luulisi hänen jo oppineen tai vähintään lentäneen pellolle tornista. Hän kärsii rangaistuksia keskimäärin neljä kertaa enemmän kuin kukaan muu noviiseista, sillä rajoitukset eivät tunnu juuri hidastavan häntä. Jotenkin hänen onnistuu kuitenkin aina selvitä kiipelistä ilman erottamista.
Muirgenille saa sanoa vasten kasvoja suunnilleen mitä hyvänsä, eikä hän loukkaannu vaan vastaa korkeintaan ivallisella sutkauksella tai nauramalla suoraan päin sanojan naamaa.. Kovin harva kuitenkaan viitsii olla hänelle törkeä, sillä hänestä kuiskitaan huhuja, joiden mukaan hän voi ennustaa hirveinä pitämilleen ihmisille mahdollisimman karmean kuoleman.

Ulkonäkö:
Muirgen on yllättävän pitkä ja hoikka, ja hänen ihonsa on melkein täydellisen valkoinen. Pituudestaan huolimatta hän ei näytä suinkaan miltään laihalta honkkelilta, vaan sirolta ja norjalta kuin nuori gaselli. Hän on sangen muodokas, mitä ei voi olla huomaamatta - hän kävelee kuin luonnostaan niin naisellisesti ja itsevarmasti, että saa suurinpiirtein kaikki miespuoliset henkilöt tuijottamaan itseään ohikulkiessaan.
Hänen hiuksensa ovat täyteläisen punertavat ja valuvat laineillen pitkin hänen selkäänsä aina vyötärölle asti, ellei hän palmikoi niitä. Kaikki hänen liikkeensä ovat sulavia ja harkittuja, eikä hän tunnu kompuroivan koskaan. Jopa kiiruhtaessaan tai innostuessaan hän näyttää yksinkertaisen kauniilta, sillä hienoinen puna hänen poskillaan tuntuu vain korostavan hänen kauneuttaan.
Kasvoiltaan hän on siro ja kaunismuotoinen. Hänen suunsa on täyteläinen ja silmänsä - noh, juuri hänen silmänsä kiinnittävätkin ensin huomion. Hänen pupillinsa ovat yllättävän pienet ja iirikset näyttävät järkyttävän haaleanvihreältä. Muirgen ei tunnu räpyttelevän silmiään ollenkaan, paitsi räpsytellessään tahallisesti tummia silmäripsiään. Jostakin syystä häneltä tuntuu löytyvän aina aikaa rajata silmänsä hiilellä, ja se saa hänen silmänsä näyttämään vielä huomiotaherättävämmiltä.
Lukiessaan Muirgenin on pakko turvautua metallisankaisiin silmälaseihinsa, sillä hän ei näe kovin hyvin eikä kovin pitkälle. Toisinaan on hiukan vaikea sanoa, tunnistaako hän edes kaikkia ihmisiä ympärillään jos ei pidä lasejaan nenällään, kuten hän useimmiten ei tee. Hänellä on yllään yleensä noviisin valkoista - paitsi silloin, kun hän hiippailee öisin tornin käytäviä, jolloin hänellä on kokonaan mustat vaatteet ja naamio - jotka hän on pihistänyt ties mistä.

Menneisyys:
Kukaan Muirgenia itseään lukuunottamatta ei tiedä tarkkaan, kuka ja mistä hän on torniin tullut. Hän väittää olleensa maita ja mantuja kierrelleen kauppiaan vanhin tytär, mutta eipä tuosta voi olla täysin varma, kuten ei mistään hänen sanomastaan. On kovin epätodennäköistä, että Muirgen on hänen oikea nimensä. Kovin harva kuitenkaan viitsii udella häneltä mitään, sillä jokin Genin käytöksessä hänen menneisyyteen kajottaessaan on varsin varoittavaa ja saa useimmat luopumaan kysymyksistään hyvän sään aikana.
Valkoiseen torniin hän on tullut paljon nuorempana ja alkaa vähitellen rikkoa noviisina pisimpään pysyneiden ennätyksiä. Tar Valonin hän tuntee yllättävän hyvin ollakseen käynyt siellä vain pariin otteeseen. Toisaalta hän on karannut salaa tornin ulkopuolellekin tiettävästi ainakin muutaman kerran.


©Sykomori

[Muirgen]

Takauma I - joitakin vuosia aiemmin

Muirgen istui polvillaan lattialla, katsellen syrjäsilmällä inhoten vieressään seisovaa kelpuutettua. Hän esitti tuijottavansa häpeissään lattiaa, vaikka tuskimpa kukaan sitä tosissaan uskoi. Kovin moni kelpuutettu ja Aes Sedai - keittiöväestä puhumattakaan - tunsi hänet sinä harmillisena ongelmien aiheuttajana, josta ei ollut edes kanavoimaan kunnolla. Gen huvitteli toisinaan kuvittelemalla, miten pistäisi kaikki nuo häntä väheksyvät henkilöt vielä kärsimään, vaikkei hän sellaista uskaltanut toivoakaan. Toivo oli typeryksiä varten, eivätkä typerykset selvinneet hengissä. Hänellä ei ollut aikomustakaan menettää edes sitä vähää asemaa, joka hänellä oli noviisina. Jos hänet karkoitettaisiin tornista... noh, Muirgen tiesi, ettei kukaan odottanut häntä maailmassa. Todennäköisesti hän olisi lojunut nytkin jossain katuojassa kivitettynä kuoliaaksi noitana, ellei olisi onnistunut pääsemään torniin.

"...ja hän myöhästyi jo kolmannen kerran peräkkäin, kyllä vain, kolmannen. Se ei ole satunnaista. Sitä paitsi hän on kehnoin oppilas jonka olen.."
Gen kuunteli hetken kelpuutetun tylsämielistä paasaamista, kyllästyen sitten jälleen ja lopettaen kuuntelun. Niin niin, syyttäkää häntä. Hänhän oli se omapäinen ja tottelematon tyttö, joka kuljeksi käytävillä ilman lupaa, ei osannut kanavoida kunnolla, karkaili öisin huoneestaan ja myöhästeli oppitunneiltaan ja työvuoroiltaan. Pah, eikä kolme ollut vielä lähelläkään hänen parhaita myöhästymistilastojaan. Muirgen oli lakannut välittämästä rangaistuksista jo varmaankin kolmisen vuotta aiemmin, lähinnä siksi, että oli ymmärtänyt vähäiset mahdollisuutensa edes kelpuutetuksi nousemiseen. Ehkä joskus hänellä olisikin tarpeeksi voimia selviytyäkseen edes hengissä, mutta nyt asiat olivat hiukan toisin. Ei ollut ketään, ei mitään. Ehkä siksi häntä ei oltu vielä heitetty pihalle? Siksi, että Aes Sedait eivät raaskineet paiskata häntä kylmästi kadulle kuolemaan.
Gen ei uskonut, että kukaan Aes Sedai olisi kyennyt tuntemaan sääliä ainakaan häntä kohtaan.

"...suosittelet siis tiskausta? Minusta raipparangaistus olisi parempi. Tytön täytyy oppia - tällainen ei voi jatkua..."
Muirgen puri hampaitaan yhteen. Kenenhän se täällä piti oppia? No hitto, mitä hän tässä enää odotteli. Varoittamatta hän kohotti katseensa, tuijottaen itsevarmuutta huokuen noviisien oppiäitiä ja kelpuutettua. Se ei ollut pelkkää uhmaa, vaan enemmänkin häkkiin teljetyn pedon turhautuneisuutta. Kelpuutettu vaikeni. Molemmat tuijottivat häntä, oppiäiti ankarasti, kelpuutettu järkyttyneen paheksuvasti puheensa keskeytyksestä ja noviisin röyhkeydestä.
"Päättäkää jo. Parempi vaikka tulla piestyksi orjantappuroilla kuin odottaa tässä typeränä."
Melkein tahtomattaankin Muirgen sai äänensä kuulostamaan ärtyneen piittaamattomalta. Hän ei olisi voinut olla vähempää kiinnostunut siitä, mitä he hänelle tekisivät. Itseasiassa hän ajatteli hetken katuojassa kuolemisen saattavan sittenkin olla parempi vaihtoehto kuin tämä.
"Röyhkeä tyttö! Kuinka sinä kehtaat..."
Kelpuutetun lause katkesi kesken kaiken Genin kääntäessä tuijottavat silmänsä suoraan häneen. Hän ei paljastanut katseellaan tunteistaan mitään, vaikka tunsikin lähinnä halveksuntaa kelpuutettua kohtaan. Vai tyttö. Kelpuutettu oli korkeintaan vuoden vanhempi kuin hän, todennäköisesti jopa muutaman nuorempi. Muirgen tiesi, ettei hän ollut edes erityisen lahjakas mahdissa - vaikka olikin melko rutkasti hänen yläpuolellaan.
"Tyhmempikin näkee, ettei tällä ole mitään tekemistä röyhkeyden kanssa"
Hän sihahti hiljaa hampaidensa välistä, kääntäen yllättäen katseensa noviisien oppiäitiin. No niin, anna tulla vain. Gen oli kestänyt kaikkea rasvaisten kattiloiden tiskaamisesta yöäastioiden puhdistamiseen, pelkällä vedellä elämiseen ja piiskaamiseen eikä hän keksinyt enää mitään, mitä olisi pelännyt. Tuskin hän olisi kavahtanut edes tyynnyttämistä, sillä eihän hänellä ollut kovinkaan paljoa mitään, josta luopua. Anna tulla, Aes Sedai. Lähetä vain Muirgen pois, pois, kuolemaan yksin katuojaan.

Tuon piittaamattomuuden täytyi näkyä edes jollain tasolla hänen ilmeestään, sillä häntä ei lähetetty pois. Sen sijaan hän sai kestää piiskaamista ja mennä nukkumaan ilman illlallista. Piiska viilteli punaisia juomuja hänen selkäänsä, kipeästi, mutta Gen oli jo kauan sitten paaduttanut mielensä kivulta. Istuessaan yöllä yksin kiviseinäisessä huoneessaan, kuunnellen yötä, tornin autiutta, Muirgen ajatteli oikeasti, mitä halusi tulevaisuudeltaan. Mitä hän tekisi sitten, kun ei jaksaisi enää yrittää? Unelma Aes Sedaiksi pääsemisestä oli jo niin pahoin tahriintunut, ettei siitä ollut iloa. Kello oli vielä liian vähän, eikä hän vielä viitsinyt lähteä hiipparoimaan. Tänä yönä hän ei tyytyisi pelkkään torniin, vaan lähtisi katsomaan kaupunkia. Kukaan ei saisi häntä kiinni, ja jos saisi, mitä sitten? Ei ollut mitään pelättävää. Eivät he voisi hänelle enää mitään pahempaakaan tehdä, ei koskaan pahempaa kuin hänen noviisivuotensa. Jonain päivänä hän vielä katselisi sivusta, kun typerykset tuhoutuisivat omaan turhuuteensa, katselisi ja nauttisi täydestä sydämestään.
Hän virnisti itsekseen ja alkoi nauraa - eikä se ollut kaunista naurua, vaan sellaista mielipuolista, jollaista nauretaan kun ei ole enää mitään hävittävää.
_________________
Kadonnut. Saa etsiä, mutta löytyminen on toinen juttu.

[Muirgen]

Loppu (eli miten Muirgen karkaa Tornista ja katoaa)

Muirgen katseli käsiään, kuunnellen öisen Tornin hiljaisuutta, imien itseensä painostavien kiviseinien viileää tyyneyttä. Sitä hän tarvitsikin, sillä sotkeutumalla ajatuksiinsa hän ei edistänyt mitään. Logiikka ei pettänyt, jos sitä osasi käyttää.
Hänen kätensä olivat kylmät ja valkoiset, mutta lasiensa tarkentamalla katseellaan hän saattoi erottaa kovettumien, uurteiden ja vanhojen arpien verkoston, joka verhosi kämmenten ihon. Ne olivat vanhat kädet, paljon hänen kasvojaan vanhemmat. Ehkä hänen kasvonsakin näyttäisivät lopulta samalta, ehkä hänen ruumiinsa kuihtuisi ja vanhenisi, ennen kuin tämä olisi ohi. Ehkä se päättyisi vasta siihen, että eräänä aamuna hän ei enää nousisikaan, vaan jäisi makaamaan kylmänä ja valkoisena ja vanhana tälle samalle, kylmälle ja kovalle vuoteelle, vanhana, aivan kuten hänen kätensä nyt...
Kuinka kauan siitä oli, kun hän oli saapunut Torniin? Muirgen ei muistanut, eikä oikeastaan halunnutkaan muistaa, niin kauan hän oli ollut näiden samojen kiviseinien vanki, kaukana kaikesta, eristäytyneenä siihen pieneen kuplaan, joka muodosti Aes Sedain ytimen. Hän ei kaivannut pois, sillä hän ei uskonut, että ulkomaailmalla oli mitään tarjottavaa, joka olisi voittanut hänen pienen, ankean elämänsä nykyisen sisällön. Mitä hän olisi halunnut nähdä?
Meren.
Ajatus sai noviisin pysähtymään täydellisesti. Hän ei ollut edes ajatellut merta vuosiin, puhumattakaan siitä, että olisi ikävöinyt sitä. Mitä ikävöitävää oli valtavassa vesimassassa, joka aaltoili rauhallisesti kimmeltävänä auringossa tai pieksi raivoisasti rantakallioita harmaan taivaan mykän katseen alla-
Muirgen puristi kätensä nyrkkiin. Oli niin hiljaista, että hän saattoi kuulla huonetoverinsa rauhallisen hengityksen.

Hän ei kuulunut tänne, ei näiden typeryyttään hihittelevien villa-aivoisten noviisien joukkoon, ei kelpuutettujen kylmien mulkaisujen kohteeksi, ei roskahipuksi, johon kukaan ei edes katsonut. Kukaan ei sanonut sitä suoraan, mutta Muirgen tiesi, että he ajattelivat niin, että he puhuivat siitä, jos hän joutui keskustelun kohteeksi. Ei se ollut ihmekään, ei hänestä tulisi koskaan Aes Sedaita, ja vaikka tulisi, kuka hän olisi? Hiljainen, heikko typerys, joka saattoi vain nöyristyä muiden edessä ja hautoa yksin kostonhimoisia ajatuksiaan varjoissa. Se taas ei eronnut nykytilanteesta kovinkaan paljoa. Ei, noviisi ei koskaan saavuttaisi Aes Sedain iättömiä kivikasvoja, hänestä tulisi vanha ja ryyppyinen, hän kuolisi täällä, tai he lähettäisivät hänet pois, jonnekin kaukaiselle maatilalle, jossa hän kuokkisi naurismaata, kunnes lopulta päätyisi mullan alle juuresten seuraksi.
Hän ei koskaan olisi yhtään vapaampi Tornin seinien sisällä tai ulkopuolella, jos Aes Sedain kynnet pitivät häntä yhä otteessaan. Hän ei saavuttaisi koskaan mitään, eikä hänen toiveistaan yksikään tulisi täytetyksi. Miten voisikaan? Ei hän halunnut olla Aes Sedai. Hän vihasi Aes Sedaita, vaikka se olikin itsekästä ja pikkumaista, pelkkää lapsellista kaunaisuutta.
Kiviseinät katselisivat häntä yhtä etäisinä kuin Tar Valonin noitien kasvot, eikä ketään kiinnostaisi, vaikka hän lakkaisi olemasta. Ehkä niin olikin parempi. Kuinkahan kauan menisi, ennen kuin se huomattaisiin? Tarpeeksi kauan, ja kukaan Tornista ei koskaan tulisikaan näkemään häntä. Jos hän olisi nopea, riittävän ovela. Jos hän vain uskaltaisi.
Olivatko kirotut noidat lopultakin iskostaneet pelon tarpeeksi syvälle hänen aivoihinsa?
Eivät olleet.

Kukaan ei nähnyt, miten mustaan pukeutunut hahmo livahti Valkeasta Tornista. Vasta päiviä myöhemmin tavoitettu silminnäkijä osasi kertoa, että oli nähnyt juuri samaisena yönä erään varjon kulkevan kadun poikki ja katoavan hämärään.

[Näin ollen Muirgen on toistaiseksi poissa pelauksesta. Jatkosta ei vielä tietoa.]
_________________
Kadonnut. Saa etsiä, mutta löytyminen on toinen juttu.