Tornien varjossa

[Galva Pfankuch]

Nimi:
*Galva Pfankuch

Ulkonäkö:
*ruskeat, hieman aaltoilevat hiukset
*vihreät silmät
*laiha
*160 cm

Luonne:
*ihailee ja pelkää Aes Sedaita
*järkevä
*ei mielellään haasta riitaa

Ikä:
*16-vuotias

Perhe:
*vanhemmat elossa (maanviljelijöitä)
*3 isoveljeä ja 1 pikkusisko
*1 sisko kuollut vauvana

*noviisi

[Galva Pfankuch]

((Pistän tänne nyt tämän, kun Galva lähtee karanteeniin.))

Oli aamu, hyvin varhainen aamu, kun hänet haettiin huoneestaan. Hänelle annettiin pari minuuttia aikaa pukea vaatteet ja ottaa tavaransa mukaan. Eipä tytöllä paljon ollut kannettavaa: pari pukua, jotka pian eivät mahtuisi edes päälle ja kampa hiusten harjaamista varten. Muuta hänellä ei ollut ja muun hän varmaankin saisi määränpäässään.
Oppiäiti ei puhunut mitään, kun he kulkivat käytävällä kohti Oppiäidin työhuonetta. Hänet lähetettäisiin matkaan jonnekin. Takaisin hän pääsisi, kun lapsi olisi syntynyt. Siihen menisi vielä aikaa. Tornissa ei edes huomattaisi hänen poissaoloaan. Kukaan ei tulisi kaipaamaan häntä, paitsi Sannyn, mutta hänen huonetoverinsa kaipaisikin sitten kaikkien muiden edestä.
Oppiäiti kertoi hänelle syyn, minkä hän saisi sanoa, jos joku joskus kysyisi pitkää poissaoloa. Tytön piti sanoa jääneensä kiinni miehen kanssa makaamisesta. Tavallaanhan se ei ollut edes valetta. Hän oli maannut miehen kanssa ja myöhemmin jäänyt kiinni. Kukaan ei olisi uskonut, jos hän olisi väittänyt jotakin muuta kahdestakin syystä 1. hän oli huono valehtelemaan ja 2. neitseellinen sikiäminen ei vain ollut mahdollista. Sitä ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin eikä sitä tulisi tapahtumaan myöhemminkään. Se vain ei ollut loogista. Harvemmin kai Tornissa kuitenkaan rankaistiin yhdynnästä edes noviiseja. Oli niin vaikeaa todistaa, että kyseistä toimintaa oli edes harjoitettu.
Portti tehtiin ja Galva näki toisella puolella mökin ja niityn lampaineen. Taisi olla sama, missä he olivat Sannynin kanssa viettäneet useamman päivän. Silloin oli vain ollut talvi. Nainen, joka mökin ovella näkyi, ei vain ollut sama kuin talvella, mutta kaipa näitäkin kierrätettiin.
”Mene. Neaerea tietää, mitä tehdä”, sanoi Athrel kärsimättömästi ja nyökkäsi häntä hyppäämään portista.
Galva teki työtä käskettyä ja hyppäsi Oppiäidin työhuoneesta niitylle. Hän kääntyi tavaroitaan rutistaen katsomaan, kun portti hänen takanaan sulkeutui. Hän ehti nähdä vielä viimeisen vilauksen työhuoneesta ennen kuin portti oli kokonaan sulkeutunut. Tahtomattaankin hän alkoi nyyhkyttää, vaikka juuri Oppiäidin työhuonetta hän ei tulisikaan kaipaamaan. Enemmän hän kaipasi oppitunteja ja Sannynia. Olihan hän tavannut muitakin mukavia noviiseja, mutta Sannyn oli läheisin. Kaikista läheisin.
Hän pyyhki kyyneliä silmistään ja yritti hillitä tunteenpurkausta. Vähitellen tunne laantui. Hän voisi odottaa iltaan ja itkeä itsensä uneen, mutta nyt täytyi yrittää olla urhea. Huokaisten hän kääntyi ja laahusti mökille varpaitaan tuijotellen ja edelleen tavaroitaan halaten.

((Jatkoa seuraa myöhemmin. ))

[Galva Pfankuch]

((Nyt jotain, mitä karanteenissa tapahtui.))

Taas koitti yksi tavallinen ja tylsä päivä. Töitä riitti, vaikka enää häntä ei pistettykään tekemään turhaan mitään raskasta, mutta kaikkea raskaudelle vaaratonta turhaa kyllä riitti. Nyt hän joutui paimentamaan lampaita. Hänen saapuessaan tänne he olivat Neaerean - häntä vahtivan kelpuutetun - kanssa kerineet lampaat. Sadepäivinä he olivat karstanneet villat ja kehränneet lankaa, mikä oli ollut suhteellisen kevyttä muihin töihin verrattuna. Hän oli kantanut vettä kaivolta ja möyrinyt kasvimaalla kitkemässä. Mökin siivous oli tietenkin kuulunut noviisille kuin myös pyykkien pesu.
Kanavointia ei oltu harjoiteltu pitkään aikaan. Neaerea oli opettanut hänet sytyttämään kynttilöitä, mutta moneen viikkoon hän ei ollut saanut edes koskea Tosilähteen naisellista puoliskoa. Neaerea oli sanonut jotain vaikeuksista kanavoida. Galva tosin oli kanavoinut vain niin vähän aikaa ettei osannut muutenkaan hyvin kanavoida. Ote lipsui ja kosketus Tosilähteen naiselliseen puoliskoon kirposi helposti. Hänellä olisi vielä paljon harjoiteltavaa, mutta Neaerea oli sanonut ettei kanavointiharjoituksia tulisi ennen synnytystä. Galvan oli vain tyydyttävä siihen. Toki tyttö oli harmissaan, mutta kilttinä - välillä jopa ärsyttävän kilttinä - tyttönä hän tyytyi osaansa.
Galva huokaisi ja katsoi lampaita. Niiden turkit olivat jo kasvaneet hyvin takaisin, vaikkakaan ei vielä yhtä tuuheaksi kuin silloin kun he keritsivät ne, mutta tarpeeksi paljon etteivät syksyn viilenevät illat häirinneet. Syksy oli jo täällä.
Galva hieroi hajamielisesti kiristävää mahaansa oikealla kädellään. Neaerea tutki välillä ettei mikään ollut vialla. Lapsenhyväily tuntui hassulta. Ei se sattunut, ei ollenkaan. Se vain tuntui hassulta, mutta sen avulla Neaerea tutki ettei kummallakaan, äidillä tai lapsella, ollut mitään hätää. Aluksi Lapsenhyväilyä oli tehty vain harvoin, mutta nyt sitä tehtiin melkein joka päivä. Neaerean mukaan lapsi syntyisi pian. Sitä Galva ei vain tiennyt, että mistä Neaerea sen tiesi. Ei hän ollut uskaltanut kysyäkään, koska Neaerea oli kelpuutettu ja hänen pitäisi kunnioittaa myös kelpuutettuja.

Meni päivä ja vielä toinenkin. Vatsaa kiristi aina vain enemmän ja enemmän. Nyt hän irvisti jo tahtomattaan, kun alkoi taas kiristää. Neaerea huomasi sen ja tuli hänen luokseen.
"Kävele niin se helppottaa", sanoi kelpuutettu hetken noviisia katseltuaan ennen kuin lähti käymään jossakin pikaisesti.
Galva teki työtä käskettyä. Hän käveli ja käveli ja käveli sitten vielä vähän lisää. Vatsan kiristys siirtyi alemmas erilaiseksi kivuksi ja voimistui tietenkin koko ajan. Noviisille tuli hiki ja päällimmäinen mekko otettiin pois. Neaerea pisti mekon jonnekin Galva ei katsonut minne. Aikaa kului vähän vielä lisää ja kävelykilometrejä kertyi. Neaerea juotti hänelle jotain juomaa väittäen sen lievittävän kipuja, mutta ei Galva vaan mitään huomannut. Kelpuutettujenhan ei vielä täytynyt puhua koko aikaa totta. Ehkä Neaerea vain yritti helpottaa noviisin oloa.
Sitten aivan varoittamatta kivut muuttuivat jälleen erilaisiksi. Neaerea oli puhunutkin jotain niiden muuttumisesta erilaisiksi. Kelpuutettu oli tainnut sanoa, että mene sitten sänkyyn pitkällesi, kun ne muuttuvat. Ei ehkä aivan näillä sanoilla, mutta asian ydin oli ollut selvä. Kiitollisena Galva mönki sänkyyn. Hänen jalkoihinsa sattui. Hän oli kävellyt jo ties kuinka monta tuntia ja vielä useampi kilometrejä. Tosin hän ei tiennyt, että suurempi urakka oli vasta edessä.
Joku Aes Sedai tuli ovesta. Galva ei ehtinyt katsoa tarkemmin, kun Neaerea tuli hääräämään noviisin ympärille. Kelpuutetun suusta tuli käskyjä, neuvoja ja kehuja. Galva ähki, puhisi ja vikisi kivusta. Ehkä hän välillä ponnistikin, kun lapsi vihdoin ja viimein tuli ulos.
"Terve tyttö", mutisi Neaerea ennen kuin katkaisi napanuoran ja pesi lapsen nopeasti. Lapsen vielä rääkyessä se käärittiin huopiin ja annettiin Aes Sedaille, jonka kasvot olivat syvällä hupun peitossa.
Galvan sydäntä riipaisi, kun lapsi alkoi huutaa ensimmäisen kerran. Hänen oma lapsensa, oma tyttönsä itki eikä hän voinut tehdä mitään! Hän olisi halunnut lohduttaa omaa tytärtään. Olisi halunnut kietoa kätensä lapsen ympärille. Olisi halunnut leperrellä rauhoittavasti. Hän olisi halunnut edes nähdä lapsensa kunnolla! Hän ei tiennyt lapsensa ulkonäköä, ei tuntenut pehmeää ihoa, ei saanut silittää hiuksia. Neaerean ojentaessa lasta Aes Sedaille Galva ojensi käsiään lastaan kohti, mutta kukaan ei huomannut tai välittänyt. Aes Sedai ei edes katsonut häneen päin, kun otti lapsen ja lähti pois. Kyyneleet kohosivat Galvan silmiin ja sydäntä puristi suru, mutta hän oli itse ehdottanut tätä. Hän sai syyttää tästä vain itseään ja niinhän tulisi tekemäänkin. Antaisiko koskaan itselleen anteeksi.