Tornien varjossa

[Mainos]

[Liesell d'Arburg]

Liesell d’Arburg on nuori Aes Sedaiksi, mutta vanha ihmiseksi (= 56-vuotias). Kymmenkunta vuotta hän on ollut Aes Sedaina. Noviisi- ja kelpuutettuaika kestivät hänellä pitkään. Hän oli aika raikulinoviisi, kunnes tajusi, ettei kannata jäädä kiinni. Koska hän on vahva mahdissa, hän eteni nopeasti kunnioitettavaan asemaan vihreän ajahin keskuudessa. Jokunen vuosi sitten hänet päätettiin valita vihreiden istujaksi.

Hän on kotoisin Arad Domanista. Hän kuuluu ylhäisösukuun.

Hänellä on pitkät, mustat, kiharat hiukset, jotka ovat yleensä auki. Ruskeat silmät ja pitkät ripset. Yleisolemukseltaan kaunis ja ylväs. Vaalea, sileä iho, mistä tarkkasilmäisimmät huomaavat, että Liesell ei ole puhdasrotuinen araddomanilainen (mutta on typerää mennä siitä sanomaan hänelle). Noin 175 cm pitkä. Miehen unelma nainen ja Liesell tietää sen myös itse. Hän osaa käyttää kauneuttaan hyväksi häikäilemättömästi. Tämän tavan hän oppi jo kotonaan Arad Domanissa. Tornissa ei sellaisia taitoja paljon opeteta.

Luonteeltaan hän on helposti rakastuva. Vaikuttaa höpsöltä tytön hupakolta, joka on korviaan myöten ihastunut, mutta kuoren alta löytyy oikea kissapeto. Tämän takia kaikki eivät pidä häntä varteenotettavana vihollisena eivätkä aina muista varoa puheitaan hänen seurassaan. Kuitenkin hän on erittäin vaarallinen ja juonitteleva vihollisena. Kannattaa pitää hänet puolellaan, vaikka hän välillä vaikuttaisikin rasittavalta ja itseään-täynnä-olevalta kusipäältä. Pitää pienistä lapsista ja vauvoista, mutta ei enää teini-ikäisistä, kuten noviiseista. Siisteysintoilija. Kaiken täytyy olla puhdasta. Niinpä noviisien kannattaa tehdä kaikki siivoushommat erityisen huolellisesti, koska muuten Liesell kyllä huomauttaa asiasta. Ei itse pidä kuitenkaan siivoamisesta tai astioiden ja pyykkien pesemisestä.

Punaisten kanssa Liesell on enemmän tukkanuottasilla kuin muiden ajahin Aes Sedaiden. Tämä johtuu näkemyseroista miesten suhteen. Punaiset, kun eivät pidä miehistä ja Liesell ei voi ymmärtää mikseivät miehet kelpaa. Liesell taas pitää miehistä... ja paljon. Hän puuhailee miesten kanssa hieman Aes Sedaille kyseenalaisia puuhia. Hommiin kelpaavat niin omat kaitsijat kuin tavalliset komeat kaduntallaajatkin. Hän ei välitä onko mies vapaa vai varattu. Hän ei ajattele mitä miehen vaimo pitäisi, jos saisi tietää hänen miehensä muhinoineen Aes Sedain kanssa.

Hän on vahva tulessa ja ilmassa. Parantamista hän ei osaa. Ei ainakaan Mahdilla eikä kyllä paljon muutenkaan. Koska hän ei pidä liasta, hän ei myöskään mielellään koske haavoihin ja ruhjeisiin. Hän sitoo ja puhdistaa ainoastaan kaitsijoidensa haavoja. Tässä tapauksessa rakkaus vie voiton pöpöistä ja pöpökammosta.

Erikoista: Ei ikinä koskaan milloinkaan käytä housuja, minkäänlaisia housuja.

Kaitsijat: Jimel Lerbainor
Entiset kaitsijat: Jan Lochren ja Jean

//Pistin koneellani olleen tarkemman hahmokuvauksen.

[Liesell d'Arburg]

((Menneisyys-pätkä))

"Liesell, tule tänne!" huusi lastenhoitaja ehkä hieman hädissään. Äiti nylkisi hoitajan, jos lapselle kävisi jotenkin. 5-vuotias Liesell katseli piilopaikastaan, kun lastenhoitaja säntäili sinne tänne häntä huudellen. Hän ei pitänyt hoitajasta. Hän olisi halunnut olla oman äitinsä kanssa, mutta äiti ei halunnut olla hänen kanssaan.
"Liesell, kiltti. Tule jo esiin", lastenhoitajan ääni alkoi käydä jo anovaksi.
Pah, Liesell ajatteli. Häntä ei nyt kiinnostanut lastenhoitaja tai tämän kohtalo. Häntä kiukutti. Hän halusi äidin huomaavan, mutta äiti ei koskaan huomannut. Vaikka hän yritti olla kuinka kiltti, äiti ei huomannut. Huomaisiko äiti nytkään. Liesell halusi olla rauhassa. Hän ei kaivannut typerää lastenhoitajaa, joka juuri parhaillaan lähti Liesellen huoneistosta.
Liesellen vanhemmat olivat rikkaita ja niinpä jo 5-vuotiaalla tytöllä oli huoneisto, jossa oli makuuhuone ja pari leikkihuonetta. Toisesta leikkihuoneesta tehtäisiin opiskeluhuone, kun hän olisi tarpeeksi vanha. Niin äiti ja isä olivat luvanneet ja Liesell aikoi varmistaa, että he pitäisivät lupauksensa.
Tyttö kuunteli hetken aikaa. Lastenhoitajan ääntä ei enää kuulunut. Hän kapusi alas katossänkynsä katoksen päältä. Lastenhoitaja ei uskonut, että 5-vuotias pystyi kiipeämään kolmen metrin korkuisen katoksen päälle. Tosin kyllä se eukko sen pian hoksaisi. Liesell hiippaili varovasti huoneistonsa ovelle ja kurkisti käytävään. Ketään ei näkynyt. Lastenhoitajan ääni kuulosti tulevan oikealta. Siispä Liesell hiippaili vasemmalle.
Välillä lastenhoitaja löysi hänet piilosta, mutta ei aina. Ei hoitaja voinut kovinkaan kummoisesti kurittaa, koska vanhemmat olisivat saaneet siitä tietää. Liesell yritti ahkerasti karata ja lähteä omille tutkimusretkilleen. Kartanossa oli useita häneltä kiellettyjä alueita, mikä vain tarkoitti, että Liesellen oli pakko päästä niihin. Viimeksi hän oli nähnyt isän leikkimmässä äidin siskon kanssa. He olivat pitäneet hassua ääntä ja Liesell oli luullut heihin sattuvan. Mutta kurkistettuaan ovesta, hän oli nähnyt ettei kumpaankaan sattunut. Kukaan ei ollut huomannut häntä eikä hän ollut kovinkaan pitkään katsellut ettei jäisi kiinni. Oli vain ollut hassua nähdä isä leikkimässä työpöydällä.

Liesell hiippaili ja pyrähteli varjosta varjoon ja piilopaikasta toiseen. Välillä joku palvelija meni ohi, mutta Liesell arveli ettei kukaan ollut huomannut häntä, koska kukaan ei katsonut häneen. Joka kerta hän piiloutui, kun joku lähestyi. Ennen pitkää hän saapui ulko-ovelle, josta pääsisi takapihalle. Hän vilkuili ympärilleen ja avasi oven. Ketään ei näkynyt myöskään ulkona. Tyttö livahti ulos ja sulki oven hiljaa perässään.
Iloisesti hän hyppelehti kauemmas talosta. Hän oli jälleen höynäyttänyt lastenhoitajaa. Nyt hän saisi tehdä mitä itse halusi eikä hänen tarvinnut kuunnella sitä naista. Oli paljon mukavempaa tutkia paikkoja yksin kuin lastenhoitajan kanssa. No ehkä kaverin kanssa tutkiminen olisi ollut vielä kivempaa, mutta niitä Liesellellä ei ollut. Ainoa ihminen, jonka kanssa hän joutui viettämään aikaansa, oli lasttenhoitaja eikä Liesell edes pitänyt hänestä. Ehkä hän sitten saisi kavereita, jos opettelisi leikkimään, kuten isä. Ei äidin siskokaan ollut pitänyt isästä ensin, mutta isän leikki oli kai muuttanut asian.
Aikansa juoksennellessaan ja muita ihmisiä vältellessään hän saapui alueelle, joka oli ehdottomasti kielletty häneltä. Alue näytti metsältä. Liesell ei ymmärtänyt, miksi metsä olisi häneltä kiellettyä. Mitä niin vaarallista metsässä voisi olla, että hän ei sinne saisi mennä? Tyttö käveli varovasti eteenpäin katsellen samalla ympärilleen. Hän vilkuili ympäristöä enemmän uteliaana kuin peloissaan. Puut näyttivät ihan tavallisilta.
Pian metsä loppui ja Liesell löysi itsensä aukiolta, jolla oli pikkukoppeja ja koiria.
"Ihania koiria", sanoi Liesell itsekseen ja lähti kävelemään kohti. Hän ei ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun kaikki puolenkymmentä koiraa alkoivat räksyttää hänelle. Ne murisivat ja räksyttivät kuin viimeistä päivää. Liesell ei ymmärtänyt miksi ne tekivät niin. Hänelle oli pienempänä opetettu, että koira haukkui ja eräässä maalauksessa naisella oli koira vierellään, että koiran ulkonäkökin oli jo tuttu - vaikka näistä yksikään ei näyttänyt samalta kuin se siinä kuvassa.
Liesell kuitenkin meni lähemmäs, vaikka koirat räksyttivätkin. Hän halusi silittää niitä. Miksi koiria pidettiin täällä. Miksi ne eivät olleet sisällä talossa?
Yhtäkkiä yksi koirista säntäsi hänen kimppuunsa puraisten häntä kädestä. Liesell ei sitä nähnyt, mutta koira oli sidottu koppiinsa kiinni narulla. Liesell alkoi huutaa kivusta ja säikähdyksestä. Hän itki hysteerisenä ja yritti päästä karkuun.

Vähän matkan päässä ollut tallipoika kuuli huutoa koirien luota. Poika tiesi koirien olevan äkäisiä, mutta eivät ne koskaan hänelle olleet noin pahasti pistäneet. Hän säntäsi juoksuun, koska hänen siinä miettiessään oli alkanut kuulua tytön huutoa.
Saapuessaan paikalle hän näki pienen tytön, jota yksi koirista puri. Poika juoksi paikalle ja veti koiran narusta muualle. Tyttö kömpi ylös ja lähti juoksemaan pois. Tallipoika lähti tytön perään. Koirat tuntuivat heti rauhoittuvan, kun tyttö meni kauemmas.

Kyyneleet valuivat pitkin Liesellen kasvoja. Mustat kiharat hiukset olivat likaiset kuten hänen vaatteensakin. Käteen sattui ja siitä valui verta, mutta ei onneksi paljoa. Liesell ei sitä tiennyt, mutta koira oli halunnut vain varoittaa häntä tulemasta lähemmäs.
Tyttö juoksi koko matkan kotiinsa asti. Takaovella hän törmäsi vihaiseen äitiin ja lastenhoitajaan. Hän juoksi äidin luo. Hän olisi halunnut äidin lohduttavan ja ottavan syliin, mutta ainoa asia, mitä hän äidiltä sai, oli lyönti kasvoihin.
"Taas sinä olet sotkenut vaatteesi", tuhahti äiti vihaisesti ja lähti pois.
Liesell oli niin hämmästynyt ettei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin äiti jo olikin häipynyt.
"Äitii!" itki Liesell samalla, kun lastenhoitaja piti hänelle saarnaa. Sitä samaa, jota oli pitänyt niin monet kerrat aikaisemminkin. Onneksi nainen sentään huomasi vahingoittuneen käden ja sitoi haavat. Tosin siitäkin seurasi saarna, mutta sen sisältö oli aivan uusi.

((Tulipas pitkä. ))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Liesell d'Arburg]

((Taas valotetaan vähän menneisyyttä.))

Kotiopettajattaren ääni vaimeni surinaksi Liesellen päässä. Hänen ajatuksensa olivat aivan jossain muualla kuin käytöstavoissa ja siinä kuinka naisen tuli palvella miestään. Omasta mielestään Liesell ei niitä tietoja vielä tarvinnut. Hän oli vasta kahdeksan vanha eikä hänen mielessään päällimmäisenä ollut vaimona oleminen tai miehen miellyttäminen. Eihän hän ollut vielä edes osannut lukea kovin pitkään! Miksi hänen siis pitäisi tietää aikuisten-juttuja?
Liesell kurtisti kulmiaan ja käänsi katseensa ikkunaan. Ulkona paistoi aurinko. Hän huokaisi ja jäi tuijottelemaan pilvettömälle taivaalle.
"Liesell! Kuunteletko sinä?"
Kotiopettajattaren kimakat sanat herättivät tytön mietteistään. Nopeasti hän keskitti huomionsa opettajattareen. Nainen oli hänestä mukava yleensä, mutta haaveilua tämä ei sietänyt.
Silkalla tahdonvoimalla ja itsepäisyydellä Liesell kesti sen päivän opetuksen. Kun kotiopettejatar sanoi, että nyt riittää tältä päivältä, Liesell säntäsi heti pois. Ei hän oikeastaan tiennyt, minne halusi, mutta tiesi, minne ei halunnut.
Hän kuljeskeli päämäärättömästi kartanon käytävillä. Ajatukset, jotka jo aiemmin olivat pyörineet hänen päässään, valtasivat pään uudestaan. Nyt hänen ei onneksi tarvinnut yrittää keskittyä mihinkään muuhun. Hän sai rauhassa miettiä ja pohtia.
Hän oli jo useampaan kertaan nähnyt isänsä leikkivän naisten kanssa. Milloin leikkiparina oli äidin sisko milloin joku palvelustyttö tai joku toinen aatelisnainen. Oli hän nähnyt äidinkin leikkivän toisten miesten kanssa, mutta niitä leikkikumppaneita Liesell ei vain tunnistanut. Ei hän koskaan jäänyt katselemaan, kun sattui yllättämään aikuiset. Tytöllä oli sellainen olo, että hänen ei pitäisi nähdä leikkiä. Muutaman kerran kiinni jäätyään hän oli saanut melkoisen selkäsaunan siltä vanhemmalta, joka oli ollut leikkimässä. Onneksi koskaan toinen vanhempi ei ollut tiennyt selkäsaunasta, koska silloin hän olisi saanut lisää huutoa ja ehkä jopa muunkin rangaistuksen.
Äiti ei edelleenkään kiinnittänyt häneen juuri huomiota. Harvoinpa äiti edes puhui hänelle, paitsi torumismielessä. Äiti osasi kyllä torua, mutta ei rakastaa häntä. Liesell olisi halunnut kertoa äidilleen murheistaan. Olisi halunnut äidin kertovan ratkaisut pulmiin. Olisi halunnut...
"Liesell-neiti! Rouva d'Arburg odottaa teitä huoneessanne!" puuskutti palvelija käytävän päästä. Raukka oli varmaan juossut koko kartanon läpi häntä etsiessään.
Liesell huokaisi ja lähti kohti huonettaan.

Äiti todellakin odotti häntä jokin vaatekappale kädessään. Hän näytti kärsimättömältä ja jokin ennen näkemätön tunne paistoi hänen kasvoiltaan. Liesell ei vain tiennyt, mitä mahtoi olla tulossa. Äiti ei ollut koskaan näyttänyt tuolta. Oliko se hyvä vai huono asia, että äiti oli täällä?
"Liesell-kultaseni tulepas tänne. Otapas hänen päällimmäinen mekkonsa pois", sanoi äiti. Viimeiset sanat oli tarkoitettu ilmeisestikin palvelijalle, koska tämä alkoi availla tytön pukua.
Liesell asteli varovasti lähemmäs, vaikka palvelijan läheisyys hankaloittikin asiaa. Mikä äitiä riivaa? Miksi hän on noin outo? Mikä tuo on? ajatukset pyörivät Liesellen päässä. Henkisesti hän valmistautui pahimpaan. Oliko tämä vain tyyntä myrskyn edellä?
Jonkin ajan päästä Liesell seisoi alusmekossa pohtien edelleen, mitä tuleman piti. Äiti antoi kummallisen vaatekappaleen palvelijalle ja käski pukea tytön päälle. Palvelija teki työtä käskettyä.
"Sinusta on tulossa iso tyttö Liesell. Sinun täytyy rueta pukeutumaankin sen mukaisesti, varsinkin nyt, kun sinusta on tulossa isosisko", äiti puheli kumartuen Liesellen ylle.
Liesell kuunteli hiljaa. Isosisko? Minusta? Äidin puheen alkuosaa hän ei ollut kunnolla ymmärtänyt. Pukeutuivatko aikuiset jotenkin erilailla?
Palvelija oli saanut tytölle puettua korsetin päälle, kuten rouva oli käskenytkin. Hän odotti kysyvästi lisäohjeita. Pitäisikö naruja kiristää? Rouva nyökkäsi merkitsevästi ja palvelija kiristi varovasti.
Liesell tunsi kuinka puku kiristyi. Hän katsoi kysyvästi äitiään. Mitä nyt tapahtuu? Miksi? Äiti kuitenkin vain hymyili rohkaisevasti. Rohkaisevasti?! Osasiko hänen äitinsä tehdä niin. Liesell tunsi kuinka vaate kiristyi ja kiristyi. Kuinka hänen oli aina vain vaikeampi hengittää. Mutta hän pysyi hiljaa aivan kuten häntä oli opetettukin. Pian maailma kuitenkin mustui ja tyttö lysähti maahan.

((Tästä tuli vähän kökömpi ja varmaan huomaakin, että on vähän väkisin kirjottamisen makua. ))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Liesell d'Arburg]

Siltä varalta, että ei toimi tuo kuva niin täältä se myös löytyy: http://tornienvarjossa.freehostia.com/liesellenhuone.html

En löytänyt mistään kunnon tietoja, joten päätin tehdä paintilla tämmöisen mestariteoksen. Jos jostain löytyy jotain erilaista tietoa huoneen sisällöstä, niin järjestystä on muutettu ja tämä on nyt vallitseva sisustus.

Selityksiä sitten vähän siitä, että mikä möntti tarkoittaa mitäkin.
Käytävältä tultaessa oleskeluhuoneeseen oven kahta puolta oleva ruskeat möntit kuvaavat pieniä pöytiä, joilta saattaa löytää juotavaa tai kukka-asetelmia vuodenajasta riippuen. Palvelijat myöskin jättävät ruuat yms tuomiset jommalle kummalle näistä pöydistä.
Se pyörylä, joka on makuuhuoneessa ja oleskeluhuoneessa, tarkoittaa takkaa. Molempia huoneita voi siis lämmittää talvipakkasilla. Yksi savuhormi, mutta kaksi takkaa. Toisen takan kautta ei siis voi mennä toiseen huoneeseen (ellei välttämättä halua käydä savupiipussa mutkaa).
Oleskeluhuoneessa takan edessä oleva vihertävänsininen suorakulmio on matto, pehmeä, pörröinen matto. Molemmin puolin mattoa on divaani jalkapuoli takkaan päin. Divaanien keskellä on iso sohva, jonka kummallakin puolella on pienet pöydät ettei juomia tarvitsisi koko aikaa pitää käsissä.
Oleskeluhuoneessa vasemmalla alhaalla oleva isompi suorakulmio ja pienempi suorakulmio tarkoittavat työpöytää ja tuolia. Vaikka Liesell ei ehkä käytäkään niitä niin ahkerasti kuin osa kolleegoistaan, omistaa hän silti työpöydän.
Makuuhuoneessa ja oleskeluhuoneessa suurien, moniruutuisten ikkunoiden paikat on merkitty vihreällä sinne alareunaan.
Makuuhuoneessa punainen neliö tarkoittaa suurta katossänkyä pylväineen ja verhoineen. Verhot tosin ovat yleensä auki ja sidottuina pylväisiin kiinni, mutta ne on mahdollista myös sulkea. Sängyn lähettyvillä saattaa joskus olla selkänojallisia tuoleja, mihin on hyvä laskea vaatteita, mutta en piirtänyt niitä sisustukseen, koska niiden paikka vaihtelee niin paljon.
Vaatehuoneen lähellä oleva ruskea suorakulmio tarkoittaa peilipöytää, jonka edessä (ei tosin piirrettynä) on pyöreä, pehmustettu jakkara.
Vaatehuoneen sisustus vaihtelee niin paljon etten piirtänyt mitään. Siellä on kuitenkin paljon vaatteita.
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Liesell d'Arburg]

((Menneisyytttä taas. Koittakaa kestää. Lukeekohan näitä edes kukaan?))

Vaunujen rytmikäs heiluminen ja kavioiden kopina saisi Liesellen mielestä jo loppua. Häntä kyllästytti tämä paikoillaan istuminen. Kukaan ei edes uskaltanut istua hänen seurassaan, vaan kaikki muut joko ratsastivat tai sitten ohjastivat vaunuja. Ainoastaan tämä aatelisperheen kuriton kakara joutui istumaan sisällä. Asiaa oli tietenkin perusteltu sillä, että Liesellen iho ei saanut ruskettua tai palaa auringonpaisteessa, koska eiväthän Aes Sedait muulloin uskoisi, että aatelisperheen vesa oli heille oppiin tulossa. Aes Sedaithan voisivat luulla Lieselleä huijariksi. Epäilevän näköisenä Liesell oli kuitenkin selityksen hyväksynyt. Ruskettumisesta sanottiin tulevan ryppyjä eikä Liesell niitä halunnut saada - aivan kuin 13-vuotias voisi vielä ryppyjä saada. Matkaa Valkoiseen torniin oli tehty jo useita päiviä eikä vielä oltu edes puolessa välissä! Kuinka tätä höykkyytystä voisi jaksaa sietää Tar Valoniin asti?
Vanhemmat olivat päättäneet pistää kurittoman kakaran Valkoiseen torniin opiskelemaan, kun jo viides kotiopettajatar kuukauden sisällä kieltäytyi enää koskaan opettamasta d'Arburgin kuritonta esikoista. Heidän mielestään Liesell oli kaikista heidän koskaan opettamistaan lapsista kauhein, mutta he olivat tietenkin väärässä. Heitä vain ärsytti se, että joku 13-vuotias oli niin älykäs ja rikkaampi kuin he. Kuitenkin äiti oli päättänyt, että tyttö pistettäisiin Valkoiseen torniin oppimaan käytöstapoja. Kai tuota päätöstä varten oli täytynyt käydä joitakin neuvotteluja lävitse ja varmaan äiti oli joutunut maksamaankin koulutuksesta, mutta yhtä kaikki, sinne oli Liesell nyt matkalla.
Muuta matkaseurueen jäsenet olivat vain viisaita, kun olivat ulkosalla eivätkä tuon kiukkuisen teinin seurana vaunuissa. Matkaseurue tosin koostui suurimmaksi osaksi vartijoista, joiden tehtävänä oli pitää huolta d'Arburgin perillisestä. Liesell tunsi itsensä hirttotuomion saaneeksi vangiksi, jonka seurassa ei saanut olla. Tuntui kuin tässä kulkisi saattue vangin kanssa. Tunnelma oli jotenkin yhtä ankea.
Liesell yritti vaihtaa asentoaan epämukavalla penkillä. Penkki oli liian kapea ja niin onnettoman ohuella pehmusteella varustettu, että tuntui kuin istuisi pelkän puun päällä. Tyttö nosti jalkansa vastapäiselle penkille. Jos hetken aikaa matkustaminen sujuisi vaikka tämmöisessä asennossa. Tytön kasvoilta paistoi kilometrien päähän suuttumus. Siksi kai muutkin osasivat hänen seuraansa välttää.
Aivan varoittamatta pomppasivat kärryt enemmän kuin normaalisti. Liesell tömähti lattialle ja sai hyvän syyn purkaa vihaansa.
"Katsoisit vähän miten ajat! Minä haluan ammattitaitoisen kuskin enkä tuollaista tunaria! Tiedätkö sinä ketä olet kuskaamassa?! Liesell d'Arburgin ei tarvitse sietää tämmöistä! Jos minä vielä kerran putoan lattialle, sinä saat etsiä uutta työpaikkaa!" huusi tyttö naama punaisena.
Jos äiti olisi ollut näkemässä, olisi hän varmasti ollut ylpeä tytöstään ja siitä kuinka hyvin hän osasi palvelijoitaan komentaa. Mutta äiti ei ollut näkemässä. Äiti ei koskaan nähnyt mitään, mitä Liesell teki. Sama homma tuntui jatkuvan Liesellen siskonkin kanssa. Kumpikaan vanhemmista ei tuntunut huomaavan tyttäriään. Isä pelehti palvelijoiden kanssa ja äiti kauppakumppaniensa miesten kanssa. Liesell oli usein vakoillut vanhempiaan ja tiesi kyllä, mitä he tekivät. Eikö äiti vain voinut olla hyvä kaupankäynnissä ilman toisten miehiin sekaantumista? Eikö muulla tavalla voinut solmia hyviä sopimuksia? Eivätkö vanhemmat tienneet toistensa puuhista?
Kuski ei edes pysäyttänyt vaunuja, vaan matka jatkui. Olikohan tuo edes kuullut, mitä matkustaja oli sanonut? Kukaan ei ollut reagoinut mitenkään Liesellen kiukunpuuskaan. Eiväthän ne koskaan reagoineet mihinkään. Niille oli varmaan annettu sellainen käsky, että älkää missään nimessä tehkö niin kuin Liesell käskee, vaan juuri päinvastoin. Tai sitten niille oli annettu aikataulu, missä sanottiin milloin pitäisi tehdä mitäkin ja uhkaus siitä, että noudattamatta jättäminen aiheuttaisi jotain kamalaa.
Liesell istui vaunujen lattialla polvet koukussa. Hän kietoi kädet jalkojensa ympärille ja nojasi päällään polviinsa. Hiljaa, hyvin hiljaa hän alkoi nyyhkyttää. Tämän ei ollut pitänyt mennä näin. Kaikki oli mennyt väärin. Tuskin kukaan olis kuullut, vaikka hän olisi itkenyt suureen ääneen, mutta Liesell ei halunnut näyttää heikkouttaan muille.
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Maerd]

((Minä ainakin luen. Mulla kiinostaa erityisesti miten Liesell on päässyt niin korkeaan asemaan.))
_________________
Mua saa autohitata.

Avataran piirtäjä on Nina Eydelman, joka löytyy elfwoodista.

[Liesell d'Arburg]

((Onko korkea asema se, että on Aes Sedai vai se, että on hyvässä asemassa Aes Sedaiden keskuudessa? Aes Sedaiden keskinäinen arvojärjestys määräytyy aika pitkälle (ei kuitenkaan kokonaan) sen mukaan kuinka vahva on Mahdissa ja Liesell on vahva. Sitten Liesellen persoona on aika vahva ja hän käyttäytyy välillä (tai aika monesti) kuin omistaisi koko maailman. Ehkä minä vielä joku päivä kirjoitan siitäkin, jos minulla on oikein tylsää. Mutta nyt minä menen keittämään kiisseliä.))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Maerd]

[Liesell d'Arburg]

((Sopii kyllä Liesellelle hyvin nuo sanat. Asemaan vaikuttaa mahdin lisäksi myös ikä, suhteet, ehkä jossain määrin suku, mutta myös persoona ja sitten tietenkin pitäisi myös osata jotain.))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Liesell d'Arburg]

((Ja taas pukkaa menneisyyttä. Tämä liittyy läheisesti tuohon edelliseen pätkään.))

Ainakin miljoona päivää ja satamiljardia kuoppaa myöhemmin Liesellen saattue saapui kuin saapuikin Tar Valoniiin. Nuori neiti d'Arburg oli tosin ollut aivan varma etteivät he ikinä olisi perillä ja ettei ärsyttävä kärrymatka olisi koskaan ohitse. Hän oli ollut valmis vaikka vannomaan, että kuski ajoi kaikista mahdollisista kuopista ja meni kiertoteiden kiertoteitä ihan vain ärsyttääkseen kyydissä olevaa matkustajaa. Koko matkan aikana ei ollut ollut ketään juttuseuraa, mutta toisaalta mitäpä palvelijat aatelisen elämästä tiesivätkään. Eivät kai palvelijat voineet osata jutella aatelisten kanssa. Palvelijoilla oli palvelijoiden rahvaanomaiset jutut ja aatelisilla aatelisten korkeaa älyä vaativat jutut ja niitä eivät palvelijat voineet ymmärtää. Niin se vain meni. Ehkä oli ollut parempi istua yksin.
Liesell katseli varovasti ulos pienestä ikkunasta. Kaduilla oli paljon ihmisiä. Olivatko he tulleet häntä vastaan vai oliko täällä aina tällaista? Olikohan tämä jokin pääkatu? Vasta vähän aikaa sitten he olivat tulleet erään sillan yli. Liesell ei ollut tiennytkään, että Tar Valon oli saari. Kaipa ne kotiopettajattaret olivat yrittäneet sen hänelle kertoa niiden kaikkien muiden asioiden kanssa, mutta se ei ollut ollut kiinnostavaa juuri silloin. Mitäköhän muuta hänelle oli yritetty opettaa?

Liesell astui varovasti ulos vaunuista ottaen tukea kuskista. Hän silitteli helmojaan, kuten oli nähnyt muidenkin naisten tekevän joskus. Häntä jännitti valtavasti. Aes Sedaista oli kuultu monenmoista juttua ja osa niistä oli niin hurjia etteivät ne millään voineet pitää paikkaansa. Muutama Aes Sedai näytti olevan heitä vastassa. Liesellen päässä ei käynytkään sellainen vaihtoehto, että Aes Sedait olisivat sattumoisin osuneet paikalle juuri oikeaan aikaan. Joku saattueen miehistä oli mennyt Aes Sedaiden luo ja ojenteli heille jotain kirjettä. Varmaankin toimintaohjeet tai jotain sellaista. Tietenkin kirjeessä lukisi jotain sellaista, että Liesell d'Arburg tulee opiskelemaan Valkoiseen torniin politiikkaa ja historiaa, häntä tulee kohdella hyvin ja koulupäivät eivät saa olla liian rankkoja, läksyjä ei saa antaa eikä häntä saa komentaa. Niin, niin kirjeessä varmaankin sanottaisiin.
Varovasti Liesell asteli lähemmäs. Hän yritti näyttää ylväältä aateliselta, mutta uteliaisuus ja jännitys saivat hänet katselemaan ympärilleen ja elehtimään hermostuneesti. Hän ehti juuri parahiksi kuulemaan erään punaiseen pukuun sonnustautuneen Aes Sedain sanat:
"Arad Domanista? Liian vaalea araddomanilaiseksi. Onko hän äpärä?"
Järkyttävää! Kuinka Aes Sedai pystyi edes epäilemään hänen puhdasrotuisuuttaan. Ja luuliko tuo eukko, että hänet lähetettiin Valkoiseen torniin vain siksi ettei hän olisi sekaantumassa perimysjärjestykseen? Kyllä hän äitinsä perisi vielä joku kaunis päivä!
"Minä en ole äpärä! Olen vain näin vaalea, kun en ole ollut auringossa!" sanoi Liesell vihaisena. Silmät olivat edelleenkin pullistua ulos kuopistaan. Kuinka tuo kehtasi?
"Ja töykeäkin vielä. Mutta älkää huoliko herra, me saamme kyllä nuo piirteet pois hänestä", sanoi tuo samainen Aes Sedai edes vilkaisematta Lieselleen ja sekös vasta sapetti tyttöä.
Rahapussi vaihtoi omistajaa Liesellen pihistessä kiukusta. Häntä ei oltu ikinä loukattu näin! Muut Aes Sedait eivät myöskään katsoneet tätä kuritonta aateliskakaraa. Ei tämän näin pitänyt alkaa! Matkaseurue alkoi tehdä lähtöä ja Liesell jäi yksin Aes Sedaiden luo seisomaan. Tyttö vilkaisi taakseen, mutta kukaan matkaseurueesta ei edes vilkuttanut hänelle.
Menkööt sitten! En minä olisi heitä halunnutkaan! Minä pärjään yksinkin! ajatteli Liesell tuohtuneena.
Hän kääntyi takaisin Aes Sedaiden puoleen sanoen:
"Viekää minut huoneeseeni ja kantakaa myöskin matkatavarani sinne. Laittakaa kylpyvesi tulemaan ja tuokaa ruokani huoneeseeni."
Tämä päivä menisi varmasti tavaroita järjestellessä ja huoneeseen tutustuessa eikä hän ehtisi mennä muiden seuraan syömään. Matkan pölyt pitäisi ehdottomasti pestä pois ja olisi mukava kerrankin nukkua kunnollisessa sängyssä. Joka yö ei ollut ollut sänkyä tarjolla ja joidenkin majatalojen sängyt olivat olleet ala-arvoisia. Kuinka kukaan pystyi nukkumaan niissä? Osa oli ollut niin kapeita ja kovia ettei nukkumisesta ollut tullut mitään, mutta luulisi kai sitä sentään Aes Sedaiden asuinpaikasta löytyvän kunnollisia sänkyjä.
Mitä ihmettä? Nauroivatko Aes Sedait hänelle?
"Sinulle näytetään kyllä huoneesi, mutta kukaan muu ei kanna sinun matkatavaroitasi kuin sinä itse. Odota siinä. Joku tulee hakemaan sinua", sanoi punaiseen pukeutunut Aes Sedai huvittuneena ennen kuin lähti pois. Hänen mukanaan kaikki muutkin Aes Sedait lähtivät.
Liesell katsoi taakseen. Kolme hänen kokoistaan matka-arkkua odottivat kantajaa. Kuinka hän saisi ne kuljetetttua yksin? Ei mitenkään. Hänen täytyisi siis hommata jostakin apua. Hiljoksiin ihmisiä kulki ohitse. Olivat kai toimittamassa asioitaan eivätkä vain huvikseen maleksimassa.
Liesell käveli matka-arkkujensa luo ja istahti yhden päälle näytellen niin surkeaa kuin vain osasi. Vielä hän ei herättänyt tavanomaista enempää huomiota. Täytyi siis alkaa kyynelehtiä, mikä sai ihmisiä pysähtymään ja kysymään, miksi pieni tyttö itki, oliko jokin hätänä. Kaikille kyselijöille hän kertoi kuinka oli tullut kaukaa Arad Domanista asti ja kuinka häntä pelotti tässä vieraassa maassa. Tutut tavarat saisivat hänet rauhoittumaan, mutta hän ei jaksaisi kantaa matka-arkkuja huoneeseensa asti, kun oli vain tämmöinen pieni tyttö. Hän tulisi varmasti näkemään painajaisia seuraavina öinä, kun kaikki ympärillä oli vain outoa. Ennen kuin häntä ehdittiin tulla hakemaan, oli hän saanut joukon vapaaehtoisia kantamaan matka-arkkunsa. Lieselleä hakemaan tullut henkilö ei kylläkään ollut Aes Sedai, mutta silti Liesell sai pientä tyydytystä tuon häntä johdattavan naisen ilmeestä, kun pieni tyttö oli saanut höynäytettyä muut kantamaan hänen tavaransa.

((Muistaako kukaan kuinka näitä ei-noviisi opiskelijoita kohdeltiin?))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Pelin Johtajatar]

Joskus oli pohdintaa tuosta istujien valinnasta, että mitkä seikat siihen vaikuttaa. Wotmaniasta löytyi tämmöinen pätkä: "Sitters are picked by Age, then strength, but since almost every other of aspect of Aes Sedai life involves strength, Sitters are never weak in the Power. It is certainly known for Sitters to be raised younger than is usual because of strength in the Power and, if you are particularly strong in the Power, you will probably become a Sitter or Ajah Head in future."
_________________
Kun kohtalo ottaa tiukasti kiinni kurkusta, sille ei voi kuin virnistää.

Muistin puoliintumisaika on yllättävän lyhyt.

[Liesell d'Arburg]

((Mulla on taas vähän tylsää. Kirjoitetaanpa sitten vähän historiikkia tästä hahmosta.))

Herätys ei ollut se kaikkein mieluisin. Ensinnäkin ylös piti nousta monta tuntia liian aikaisin. Toiseksi kukaan ei tuonut aamiaista vuoteeseen tai edes huoneeseen. Noin kapeissa ja epämukavissa sängyissä ei tosin voinut edes nukkua saatika sitten syödä tai loikoilla. Kolmanneksi kaikki henkilökohtaiset tavarat oli viety pois. Ihan kaikki! Sitä Liesell ei tiennyt, mitä hänen tavaroilleen tehtiin ja saisiko hän niitä enää koskaan takaisin. Olihan hän tietenkin kysynyt asiasta ja vaatinut saada tietää, mutta kukaan ei ollut kertonut, vaikka hän oli kuinka vaatinut. Hänestä jopa tuntui, että muita huvitti, kun hänen omaisuutensa vietiin.
Edellisenä päivänä joku oli saanut selville, että Liesell pystyisi kanavoimaan. Tyttö ei ollut aivan varma, miten se oli saatu selville. Ei hänestä tuntunut yhtään siltä, että hän voisi kanavoida. Tietenkin ensimmäinen tunne oli ollut ylpeys ja ilo, että hänestäkin tulisi joku päivä Aes Sedai. Vaikka huhut kertoivat, että noviisina menisi monta vuotta, ei se huolettanut Lieselleä. Hän kyllä olisi paljon parempi kuin muut ja oppisi kaiken heti ja pääsisi sitten ylenemään Aes Sedaiksi muutamassa vuodessa, jos siihen nyt niinkään kauaa menisi. Järkytys oli ollut melkoinen, kun tavarat oli viety, huone vaihtunut pienestä ja karusta huoneesta vieläkin pienempään ja karumpaan huoneeseen, joka piti vielä jakaa toisen henkilön kanssa. Vaatteet olivat vaihtuneet valkoisiin, erittäin mauttomiin kolttuihin, joita kukaan tervejärkinen ei pitäisi vapaaehtoisesti.
Liesell puki vastenmielisen mekon päälleen huonetoverin hoputtaessa. Ei kuulemma saanut viivytellä ja piti mennä nopeasti syömään aamiaista, että ehdittäisiin minne ikinä pitikään ehtiä. Liesellen puolesta Aes Sedait saisivat odottaa, että hän suvaitsisi saapua paikalle. Kirotun huonetoveri oli kuorsannut koko yön. Liesell ei aikonut hoppuilla, vaan toimi juuri niin nopeasti kuin itse halusi.

Suuri palju, kuumaa vettä ja röykkiö likaisia astioita odottivat Lieselleä aamiaisen jälkeen. Liesell tuijotti näkyä inhon ilme kasvoillaan. Luulivatko ne tosiaan, että hän koskisi noihin?
"Sinä siinä!" käski Liesell päätä pidempää palvelijaa.
"Pese nuo", hän käski, mutta palvelija vain hymähti halveksuvasti ja käveli tiehensä tullakseen kohta takaisin ison naisen kanssa.

((Jatkuu myöhemmin...))

((No niin.))

Tuo iso nainen ei näyttänyt iloiselta ruokatahraisine vaatteineen. Ja mikäs ilonaihe se olikaan, jos palkollinen ei totellut parempiensa antamaa selvää käskyä.
"Kuulitko, mitä minä sanoin?! Pese nuo!" käski Liesell osoittaen likaisten astioiden kasaa eikä tällä kertaa jättänyt arvailujen varaa. Se oli selvä käsky. Sitä ei voinut tulkita miksikään muuksi, vaikka olisi ollut kuuro tai sokea.

Varttia myöhemmin Liesell käveli nyreissään kohti Oppiäidin työhuonetta. Miksi hänen olisi pitänyt pestä ne astiat? Hänhän oli aatelinen eikä aatelisten tarvinut tiskata! Palvelijat olivat sitä varten!
Hän niiasi vastentahtoisesti parille vastaantulevalle Aes Sedaille. Ehkä he erehtyivät luulemaan häntä nöyräksi, kun katse oli sopivan alhaalla, mutta se ei johtunut nöyryydestä, vaan vihaisista ajatuksista. Luulivatko ne ihan oikeasti, että HÄN tiskaisi?! Vesihän rypistäisi hänen kauniit kätensä! Ihokin kuivaisi eikä hänellä enää ollut sitä hienoa rasvaa, jota laittaa, kun se oli viety. Nyt joku Aes Sedai tietenkin käyttäisi sitä ja naureskelisi, kun oli saanut huijattua hyvän rasvan itselleen. Kynnetkin saattaisivat katketa ja se se vasta tympeää olisi.
Miten tiskaaminen edes tapahtui?

Takamusta kivisti niin paljon, että ruusujen ajattelu oli mahdotonta. Oikeastaan kipu teki kaiken muun ajattelemisen mahdottomaksi. Rentoutuminen oli erityisen vaikeaa ja se tuntui olevan kaiken a ja o.
Heitä oli kolme noviisia ja heidän olisi pitänyt yrittää tarttua johonkin sa... sei... sai... johonkin juttuun, johon tavikset eivät voineet tarttua. Kelpuutettu, joka oppituntia piti, jankutti rentoudesta ja auringonvalolle avautuvasta ruusunnupusta, joka ei kuitenkaan ollut auringonvaloa vaan sitä juttua. Tuota se kelpuutettu oli hokenut jo vaikka kuinka kauan. Liesell oli jo menettänyt hermonsa aikaa sitten eikä enää jaksanut edes yrittää kunnolla. Hän istui hiljaa, mutta joutui vaihtamaan asentoa vähän väliä. Oppiäiti oli sanonut, että tällä kertaa hän piiskasi hellästi, mutta seuraavalla kerralla otettaisiin kovemmat keinot käyttöön. Kuinkahan kovaa se sitten mahtoi olla? Tietenkin Liesell oli vielä saanut viikon verran ylimääräisiä tiskivuoroja, mikä sapetti häntä erityisen paljon. Miksi hän?
Liesell oli niin vihainen, että olisi aivan hyvin voinu tunkea tuolle oppituntia pitävälle kelpuutetulle ruusunnuput syvälle sinne, minne aurinko ei paista. Jankuttaa nyt koko ajan samaa asiaa! Eikä tuo tuntunut auttavan. Kaksi muuta kyllä saivat kosketettua sitä ässällä alkavaa juttua, mutta Liesell ei. Tietenkään hänen päähänsä ei mahtunut ajatus siitä, että toiset ehkä olivat yrittäneet useammin kuin kaksi kertaa.

Illalla Liesell raahautui väsyneenä huoneeseensa. Huonetoveri kuorsasi jo sängyssään. Tänään karu totuus noviisin elämästä oli paljastunut hänelle. Hehän olivat orjia! Palvelijoitakin kohdeltiin paremmin kuin heitä! Palvelijoilla oli sentään työaikansa, mutta noviisia pystyi hyppyyttämään vaikka ympäri vuorokauden, jos siltä tuntui. Enää ei tuntunutkaan niin hienolta olla Valkoisessa tornissa noviisina.
Liesell kaatui väsyneenä sänkyynsä jaksamatta riisua vaatteitaan. Se aamuinen likaisten astioiden röykkiö oli vain kasvanut ja hänen oli pitänyt tiskata kaikki ihan yksin. Hän oli aivan varma siitä, että ne kaksi aamuista henkilöä olivat nauraneet hänen selkänsä takana. Hän vielä näyttäisi kaikille Aes Sedaille ja koko Valkoiselle tornille ettei hänelle ryppyillä. Kirotun tyhmät eukot!

((Oliko parempi hypellä vai olisko sittenkin pitänyt kertoa nuo välit?))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Liesell d'Arburg]

((Meleagerin kaverin pyynnöstä. Kärsikää! ))

Talikko. Niin hänelle oli sanottu tuon haarukan näköisen kapistuksen olevan. Sillä kai pitäisi tehdä jotain. Liesell piti kapistusta mahdollisimman kaukana itsestään ja yritti koskea saastaiseen talikkoon niin vähän kuin mahdollista. Tässä tapauksessa noviisi seisoi käytävällä inhon ilme kasvoillaan pidellen talikkoa kahdella sormella ja varoen visusti sotkemasta vaatteitaan.
Tallityöt, mitä niihin kuului? Ei Liesell ollut joutunut tämmöistä ennen tekemään. Oikeastaan hän oli päässyt erittäin helpolla elämässään, kun tarkemmin ajatteli. Ei ollut ollut puutetta mistään, paitsi nyt ehkä äidin rakkaudesta ja rajoista. Palvelusväki oli aina tehnyt kaiken vähänkään raskaamman työn ja ne kaikki inhottavat tehtävät. Olivat kai ajatelleet etteivät halunneet saada potkuja tai etteivät jaksaisi kuunnella tuon hemmotellun kakaran raivon purkauksia. Vasta Valkoisessa tornissa Liesell alkoi ymmärtää palvelijan asemaa, vaikka eipä häneltä ollut myötätuntoa vielä tähän mennessä herunut. Palvelijat olivat itse syyllisiä tilanteeseensa, mutta hän itse ei voinut sille mitään, että saattaisi oppia kanavoimaan joku kaunis päivä.
Liesell katseli ympärilleen. Heinää popsivien hevosten lisäksi tallissa näytti häärivän joku mies ilman paitaa. Tuolla miehellä oli samanlainen kapistus kuin noviisillakin ja tuo mies näytti osaavan käyttää kapistusta. Lihakset kiilsivät hiestä. Mies oli varmaankin ollut paikalla jo pidempään.
Mitähän muuta tuo mies osaisi käyttää, huomasi Liesell pohtivansa.
Talikon antanutta henkilöä ei enää näkynyt. Oli kai mennyt jonnekin viihdyttävämpään paikkaan. Jonnekin muualle Liesellkin olisi halunnut, mutta ei häntä kovin montaa kertaa tarvinut piestä, että hän oppi ettei voinut livistää ihan noin vain ja jättää töitään tekemättä. Pitäisi olla niitä seniilejä eukkoja ovelampi.
Tuo lihaksikas mies ei oikeastaan ollut yhtään hassumman näköinen. Liesell hymyili miehelle, kun tämä meni kottikärryjä työntäen ohitse. Jonkin ajan kuluttua samainen mies tuli takaisin tyhjien kottikärryjen kanssa. Tässä välissä Liesell oli asettanut talikon lähintä seinää vasten nojalleen, sukinut pitkiä, mustia hiuksiaan ja yrittänyt kohentaa noviisin puvun ulkonäköä. Harmi, että noviisien piti pukeutua tämmöisiin muodottomiin ja tyylittömiin telttoihin. Näissä ei voinut korostaa omia hyviä piirteitään. Ystävällinen hymy miehelle. Mieskin näytti virnistävän, mutta käveli kuitenkin ohitse sanomatta mitään.
Pitäisi ilmeisesti ottaa kovemmat aseet käyttöön. Löytyisikö täältä mitään käyttökelpoista? Katse kiersi ympäri tallia. Liesell ei tiennyt noiden kaikkien härrävärkkien nimiä. Kaikenlaista sitä hevosille tarvittiin... Katkaistuja naruja! Niillähän voisi tehdä jotain. Noviisi keräsi narut talteen. Ainakin näistä vyön saisi. Näkisi tuo mies ettei Liesell niin muodoton ollut kuin nämä vaatteet antoivat ymmärtää.
Kun oli saanut vyötärönsä esiin narujen avulla, Liesell käveli keinuvin lantein miehen luo.
Muutaman minuutin sananvaihdon jälkeen noviisi liimautui miehen käsivarteen. Tuo lihaskimppu näytti hieman vaivautuneelta, mutta ei kai raaskinut ajaa noviisia poiskaan. Liesell kehui, ihaili ja suostutteli samalla seuraillen sormellaan lihasten ääriviivoja. Eikö komistus voisi auttaa avutonta noviisia. Neuvoa kuinka karsinat puhdistettiin. Näyttää mallia. Ehkä lihaskimppu ymmärsi ettei tuo sitkeä takiainen mihinkään lähtisi ennen kuin saisi tahtonsa läpi, kun hän näytti alistuvan kohtaloonsa tai sitten noviisi vain osasi suostutella. Viaton koiranpentu -katse oli tehokkaassa käytössä samoin kuin pitkät ripset. Tämä noviisi osasi käyttää avujaan hyväksi - ainakin omasta mielestään.
Pitkään siinä menikin, että karsinat oli puhdistettu. Palkinnon aika. Kai se oli reilua tarjota, mitä oli luvannut. Sitä paitsi ei tuo komistus yhtään hullumpi ollut. Kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan tai siis kun näytti siltä, että mies taisi epäröidä, otti Liesell molemmilla käsillä miehen poskista kiinni ja piti päätä paikoillaan, että sai annettua suudelman suoraan suulle. Pitkä katse silmiin. Eikö tuo mies tajunnut? Mitä muuta tässä pitäisi vielä tehdä? Liesell potkaisi talikon pois ja asetti vihjeeksi miehen kädet uumalleen. Eikö se nyt tajunnut? Noviisi kiersi omat kätensä toisen kaulalle. Vasta näykkäisy korvasta sai miehen ymmärtämään, että noviisi taisi sittenkin olla tosissaan.

((Sitten kaikki etsii Youtubesta Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua ja kuuntelee sen. Tiedätte sitten lopun. Tää meniki vähän erilailla ku ajattelin aluksi. ))
_________________
"...vaaran tuntu sun lanteillas sai miehet lakoamaan..." -Zen Cafe

Vihreää ajahia, istuja, 1 kaitsija.

[Mainos]