Tornien varjossa

[Mainos]

[Dougal]

Nimi: Fayen Fardekien Doughal [faje'n fardeki'n dougal]
Kutsumanimi: Dougal, Vanha Kettu (susinimi)
Ammatti: exkaitsija, nykyisin?
Ikä: yli 50, ei tarkasti tiedossa
Sukupuoli: mies
Voimakuus mahdissa: Ei kykene kanavoimaan. Huomioitavaa kuitenkin on, että Dougal on susiveljes.

Luonne:
Luonteeltaan Dougal on ensivaikutelman mukaan varsin mitäänsanomaton, koska hän pitää liiat mietteet päässään ja kertoo itsestään niin vähän kuin mahdollista. Hän ei ole varsinaisesti etäinen henkilö, vaikka omalla tavallaan pysytteleekin kaukana muista, vaan pikemminkin harvinaisen epäkiinnostunut muusta maailmasta. Tietenkiin asiaan vaikuttaa myös se, että Dougal on tarkka huomaamaan tunteita ja ymmärtää hyvin ihmisten tekemiä valintoja, eikä siksi ota kantaa arkisiin asioihin. Ja jos hän ei jotain ymmärräkään, hän sivuuttaa moiset seikat sen kummempia jaarittelematta, koska uskoo kaikilla olevan oikeus valita aivan kuten nämä itse haluavat.
Näennäisestä harvasanaisuudestaan ja epäsosiaalisuudestaan huolimatta mies on yllättävän hyvä keskustelija (jos vain sattuu haluamaan). Hän tietää paljon asioita maailmasta ja sen asukkaista, vaikka kysyttäessä kieltääkin tietävänsä mitään. Jos haluaa todella kuulla hänen oikean mielipiteensä tai järkeviä neuvoja, ei missään nimessä pidä kysyä niitä Dougalilta, koska hän jättää vastaamatta tai vastaa jotakin yhdentekevää tai sarkastista.
Hän on myös huomattavan itsepäinen puheissaankin ja pitää kiinni sanoistaan loppuun asti, vaikka myöntäisikin ne typeriksi. Doug on näet niitä ihmisiä, jotka pitävät jääräpäisesti puolensa, vaikka huomaisivat sotivansa täysin väärän asian puolesta. Halutessaan hän osaa olla myös ehdottoman umpimielinen ja pystyy helposti ajamaan väittelyssä vastapuolensa äärimmäiseen turhautuneisuuteen useallakin eri tavalla, esimerkiksi vaikenemalla kuin muuri, keksimällä syitä, jotka tekevät muista kuin hänen vaihtoehdoistaan huonoja tai vain toteamalla, ettei ole kiinnostunut siitä, mitä väittää, kunhan vain pysyy sanojensa takana.

Dougal on varsin suvaitsevainen, eikä välitä juurikaan esimerkiksi muiden tekemistä pahoista teoista, vaikka pitäisikin itse sellaista vääränä. Hän myös valittaa hyvin harvoin tosissaan mistään, vaikka saattaa keksiä paljonkin syitä asettua vastahankaan täysin satunnaisista syistä. Moinen on oletettavasti laskettava hänen kuivan ja varsin ironisen huumorintajunsa piikkiin, vaikka miehen kultaisista silmistä ja jähmeistä kasvoista ei oikeita syitä olekaan helppo päätellä.
Kenties ominaisinta Dougille on vähäpuheisuuden lisäksi tietynlainen sävyttömyys, niin ilmeissä, eleissä kuin äänensävyssäkin. Hän ei yleensä muuttele äänensävyään miksikään, eikä tunnu suuttuvan mistään. Hän ei ole nauranut toistaiseksi kertaakaan seitsemään vuoteen, eikä elättele enää mitään kauniita kuvitelmia mistään, niin ihmisistä kuin maailmastakaan. Mies on myös armoton realisti ja sanoo asiat niin kuin ne näkee, vaikka keksiikin usein huvikseen paljon ylioptimistisia tai rajusti pessimistisiä huomioita järkyttämään muiden tasapainoa.
Kaikesta huolimatta Dougal ei haasta riitaa tai etsi varsinaisesti vaikeuksia, vaan tulee hyvin toimeen kanssaeläjiensä kanssa, kunhan nämä jättävät sekaantumatta hänen asioihinsa. Hän ei toivo huomiota tai kaipaa muiden mielipiteitä toimistaan, vaan arvostaa henkilöitä, jotka antavat muiden olla ja keskittyvät vain omaan elämäänsä.

Dougal inhoaa yli kaiken ainoastaan trollokkeja ja muita varjonsikiöitä, kiitos vain kaiken sen, mitä nuo ovat saaneet aikaan. Tietenkin 'inhoaa' on hiukan liian vahva ilmaus hänestä puhuttaessa, koska ei Doug mitään erityisempää trollokkeja kohtaan tunne. Kunhan pyrkii tappamaan kaikki tielleen osuvat ja ehkä hiukan vainoaakin noita poloisia verenhimoisia petoja.

Ulkonäkö:
Pituudeltaan Dougal on korkeintaan keskimittainen eikä kukaan voi kiistää sitä tosiseikkaa, että hänen hartiansa eivät ole ryhdikkäät. Hänen hiuksensa ovat jotakin mustan ja tummanruskean väliltä (joskin osittain harmaantuneet) eikä hänen kasvonpiirteissäänkään olisi normaalisti mitään huomiota herättävää. Mainittavimmaksi seikaksi siis jäänee hänen kullankeltaiset silmänsä sekä varsin mielenkiintoisesti kasvojen vasenta puolta halkovat arvet, joista yksi on halkaissut hänen korvansa ja yksi vetänyt hänen muutoin suoran nenänsä aavistuksen verran vinoon. Ainoa syy, miksi miehellä on vielä toinen silmä päässään onkin se, että hänen silmänsä ovat hyvin syvällä korkeiden kulmien alla, eivätkä kyseiset jäljet viiltäneen trollokin kynnet siksi vahingoittaneet silmää. Arpien vuoksi myös osa hänen hiuksistaan on valkoisia vasemman ohimon tienoilla.
Dougin kasvonpiirteet ovat varsin karkeat sekä kuluneen ajan ja tapahtumien uurtamat, eikä hän yleensä viitsi tehdä hiuksilleen mitään muuta kuin nyrhiä ne suunnilleen olkapäilleen ulottuviksi. Koska hän ei myöskään yleensä näytä erityisen hilpeältä hahmolta, kukaan ei voi oikeastaan väittää häntä erityisen hyvännäköiseksi. Eipä moinen kuitenkaan Dougalia yleensä liikuta pätkääkään.

Kasvoja koristavien arpien lisäksi Dougin oikea käsi on varsin runneltu: hänen sormensa ovat vääntyneitä tai muutamaa niveltä lyhyempiä ja niistä puuttuu paloja, eikä ihokaan ole kaikilta kohdin erityisen kaunista katseltavaa. Tästäkin käy syyttäminen erästä trollokkia, joka pureskeli hänen kättään. Vaikeaksi asian tekee, että Dougal on oikeakätinen. Hän ei voi siis enää kirjoittaa kunnolla, koska ei osaa vasemmalla kädellään (eikä viitsi opetella). Miekkailun hylkääminen harmittikin häntä harvinaisen vähän todennäköisesti siksi, ettei hän oikein pysty pitelemään miekkaakaan kunnolla. Jousen käyttäminenkin tuotti aluksi vaikeuksia, mutta viisaana ihmisenä Doug jännittää jousensa vasemmalla kädellään.
Mielenkiintoisinta on, että hänen vammansa olisivat olleet parannettavissa mahdilla, jos hän ei olisi kadonnut metsään ja luvannut, ettei halua olla enää tekemissä Valkoisen Tornin tai Aes Sedain kanssa.

Dougal myös ontuu hiukan oikealla jalallaan, muistona muinaisesta käsikähmästä trollokkien kanssa (asiasta lisää menneisyydessä).

Yllään Dougalilla on yleensä jotakin vihreän tai ruskean sävyistä, koska tiettävästi kyseiset värit sulautuvat hyvin metsään. Hänellä on tietenkin myös kaitsijaviittansa, mutta hän ei erityisemmin välitä esiintyä julkisesti se päällään.

Menneisyys:
Dougal on kotoisin pienestä kylästä, joka sijaitsee edelleen jossakin Kandorin ja Arafelin rajalla. Hänen isänsä oli sotilas ja kuoli sodassa Dougin ollessa viidentoista. Hänen äitinsä oli vahvasti sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt ryhtyä satulasepäksi. Täytettyään 19 Dougal päätti kuitenkin nuoruuden vimmassa seurata isänsä jälkiä ja karkasi nuoremman toverinsa kanssa mennäkseen Shienariin ja värväytyäkseen asepalvelukseen. Erinäisten kommelluksien vuoksi he eivät kuitenkaan päässeet Shienariin asti, vaan eksyivät hortoilemaan ympäri maaseutua.
Hieman myöhemmin Dougal sattui tapaamaan Orabela Sedain, ja tuntemattomasta syystä lähti tämän mukana Valkoiseen Torniin ryhtyäkseen gaidiniksi.

Orabela Sedain mukana Dougal kierteli ympäri tunnettua maailmaa, vaikka enimmäkseen he liikuskelivatkin rajamailla, koska Orabela oli päättänyt elämäntyönään tutkia trollokkeja ja Turmion maata. Kuten arvata saattaa, ei Dougin pesti siis ollut kaikkein helpoimmasta päästä. Hän on ontunut jo parikymmentä vuotta, koska joutui eräänkin kerran käsirysyyn Sedainsa tutkimuskohteiden kanssa. Jostakin syystä hän menetti miekkansa ja joutui melkein kolmen trollokin lounaaksi. Susi hänen sisällään kuitenkin heräsi lopullisesti, ja trollokeille kävikin ohraisesti, vaikka eihän se helposti onnistunut. Yksi trollokeista nimittäin yritti repiä hänen oikean jalkansa irti, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Ainoastaan Orabela Sedain parannustaitojen ansiosta jäljellä on arpien lisäksi pysyvä ontuminen.
Kovin harva on kuitenkaan voittanut edes yhtä trollokkia kolmesta puhumattakaan ilman kunnon asetta, joten Dougalista liikkuu edelleen varsin mielenkiintoisia tarinoita.
Huomattuaan äkkiä pystyvänsä kommunikoimaan susien kanssa Dougal oli aivan suunniltaan. Lopulta hänen onnistui kuitenkin päästä tasapainoon kykynsä kanssa, jälleen pitkälti Orabela Arathin vuoksi. Ruskea sisar oli tietenkin loputtoman kiinnostunut trollokkien ohella myös kaitsijansa omituisesta kyvystä, vaikka siitä lopulta tulikin enemmän tekosyy sille, mikseivät he käyneet usein Tar Valonissa.

Orabela Arathin kohtaloksi koitui kuitenkin viimeinen retki rajamaille: trollokit haavoittivat häntä kuolettavasti, eikä Dougalkaan selvinnyt naarmuitta - itseasiassa hänen oikeaa kätensä pureskeltiin varsin kelvottomaksi, ja samaa perua ovat kasvojenkin arvet.
Viimeisenä tekonaan Orabela vaati kaitsijaltaan lupauksen, että tämä veisi erään esineen Tar Valoniin "kun Andorissa vilisee trollokkeja" (johon Doug tietenkin suostui) ja purki kaitsijasiteen. Haavoittunut Dougal jätti Sedainsa ruumiin lojumaan maahan, viskasi miekkansa niin kauas kuin jaksoi ja vannoi, ettei koskaan enää tarttuisi miekkaan. Hän ei tahtonut olla enää missään tekemisissä Valkoisen Tornin kanssa, vaan katosi jäljettömiin. Orabelan ruumiin löydyttyä hänen tietenkin oletettiin kuolleen, etenkin kun hänen miekkansa löytyi lähistöltä hylättynä, eikä kukaan kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Dougal ei kuitenkaan kuollut, vaan jäi piileskelemään metsiin seitsemäksi vuodeksi eläen susien kanssa ja tappaen trollokkeja jousellaan, toivoen ettei Andorissa tavattaisi koskaan trollokkeja.

Muuta:
Dougal kutsui edesmennyttä Aes Sedaitaan toisinaan tuttavallisesti Letukaksi, mistä voinee päätellä jotakin olennaista heidän väleistään. Sedain oikea nimi oli Orabela Loedryn Arath, hän kuului ruskeaan ajahiin ja oli ihan kohtuullisen vahva mahdissakin. Sudet tuntevat hänet nimellä Teräsydän.

Miekkamiehenä Doug ei ole koskaan ollut kovin kummoinen (kaitsijaksi), mutta vasta Sedainsa kuoleman jälkeen hän hylkäsi miekkailun täysin ja siirtyi käyttämään jousta ja tarkan näkönsä vuoksi hän onkin ihan suhteellisen hyvä jousenkäyttäjä. Ampuessaan hän tähtää mieluiten uhrejaan silmiin, käyttäen ruskeasulkaisia nuolia Sedainsa muistoksi - ja koska nuolien valmistaminen on hänelle vaikeaa, Dougal pyrkii yleensä keräämään ampumansa nuolet talteen.

Vaikka Dougal tuleekin hyvin juttuun susien kanssa, suunnilleen kaikki hevoset suhtautuvat häneen kuin vaaralliseen petoeläimeen eli pysyttelevät mahdollisimman kaukana. Tämän vuoksi hän ei ole erityisen innostunut ratsastamisesta, vaan taittaa taivalta mielummin patikoimalla. Alunperin Dougilla oli kuin olikin koulutettu sotaratsu, mutta eläin jäi satimeen ja joutui trollokkien ruokapöytään samoihin aikoihin Orabela Sedain kuoleman kanssa.

Kyllästyessään Dougal polttaa usein puusta veistettyä piippua, johon on kaiverreltu mielenkiintoisia kuvioita ketuista. Kukaan muu kuin hän itse ei tiedä varmasti, mutta ilmeisesti piippu liittyy jotenkin edesmenneeseen Orabela Sedaihin.

Nimistä:
Dougalin oikea nimi on vain harvan (elossa olevan) tiedossa, eikä mies itse käytä sitä enää, paitsi Dougal-lyhenteenä, isänsä sukunimestä Doughal. Tapa juontaa juurensa alunperin siitä, että hän pelkäsi karattuaan kotoa äitinsä lähettävän jonkun etsimään häntä.
Susinimi Vanha Kettu tulee susien mielikuvasta, jonka mukaan Dougal on ontuva punaruskeaturkkinen kettu, jonka oikea korva on halki ja selkää pitkin kulkee musta viiru. Sudet näkevät hänet siis vanhana, mutta ovelana - Doug-ketun ajatukset ovat kuin teräviä kynsiä ja yltävät trollokkeihin kaukaa.

©Sykomori

[Mainos]